Laskiaispuuhia
Viikko aloitettiin perinteisillä pihaleikeillä, tervapadalla ja viimeinen pari uunista ulos. Laskiaistiistain vietimme yhdessä Nallejen ja Mesikämmenten kanssa päiväkodin pihassa leikkien. Ohjelmassa oli mm. jäätaideteoksen valmistamista sekä leikkivarjo leikkejä. Välipalaksi lapset saivat täyttää omat laskiaispullansa. Keskiviikkona ja torstaina harjoittelimme tulevaan isovanhempienpäivään ohjelmaa. Viskarit ehtivät myös harjoittelemaan ohjeen mukaan värittämistä. Perjantaina tutustuttiin vanhoihin, perinteisiin lasten loruihin. Tällä viikolla kevät on tehnyt tuloaan rytinällä ja olemme saaneet kuunnella metsässä iloista linnunlaulua sekä leikkiä lätäköissä.