Lumiveistoksia

Talviloman jälkeen aloitimme viikon leikkimällä. Ryhmässämme oli Katajamäen Minna mukana metsässä. Jakauduimme kolmeen ryhmään jossa jokaisessa oli aikuinen mukana. Lapsista oli hauskaa että aikuinen pöristeli moottorikelkalla pitkin polkuja tai oli kettuna pesäkolossa. Leikkejä haluttiin jatkaa myös myöhemmin viikolla.
Viikon tunne oli ikävä jota käsiteltiin runon kautta. Lapset toivat myös jonkin esineen tai kuvan joka muistuttaa jostain kivasta ihmisestä tai paikasta. Pohdittiin kuinka aistit auttavat helpottamaan ikävää. Papan partaveden tai mummun lettujen tuoksu voi tuoda lohtua ikävään.
Viikolla askarreltiin myös kutsut huhtikuussa vietettävään Isovanhempien päivään ja jokainen sai postittaa omat kutsunsa.
Viikonloppuna Juupajoella järjestettävän Kaivinkoneiden lumenveistokisojen hengessä lapset saivat kaivella lapioilla omia vanhoja lumiukkoja uuteen muotoon sekä maalata ne iloisen värisiksi. Lapset viihtyivät pitkään maalaamisen parissa ja lopputulokset olivat hienoja!