Raamatussa ei puhuta paljoa luonnonsuojelusta. Se johtuu varmasti siitä, ettei tuona aikana ollut massiivisia ympäristöongelmia. Ihminen ei ollut vielä keksinyt kaikkea sitä, mikä tänä päivänä tekee haittaa luonnolle.

Raamatun ensimmäisessä kertomuksessa annetaan kuitenkin selkeä käsky juuri luoduille ihmisille, Aadamille ja Eevalle:

Viljele ja VARJELE luomakuntaa.

Tämä käsky koskee kaikkia ihmisiä. Luomakunta tarkoittaa kaikkea Jumalan luomaa.

Toinen syy on se, että Raamattu kehottaa ihmisiä rakastamaan lähimmäistä ja tekemään toisille niin, kuin haluaisi itselleen tehtävän.
Usein ympäristöongelmista käsivät luonnon ja eläinten lisäksi myös ihmiset monin eri tavoin. Siksi luonnon suojeleminen on myös ihmisten suojelemista.

Vaikka Raamatun aikana ei juuri pohdittu eläinten oikeuksia, ymmärrämme, että eläimet ovat tuntevia ja viattomia olentoja.
Ihmisen kuuluu pitää huolta myös niistä ja olla aiheuttamatta tarpeetonta kärsimystä eläimille.

Koska uskonnonopetukseen kuuluu pohtia sitä, mitä on hyvä elämä tai mikä on oikein ja mikä väärin, niin siksi uskonnontunnillakin puhutaan luonnonsuojelusta. Täällä asiaa pohdimme myös kirkon opetusten kautta.