Pohdi alla olevan tekstin pohjalta kysymystä; mitkä ovat islamin eri suuntaukset?

Islam jakaantuu

Islamin perustajan profeetta Muhammadin kuoltua hänelle kokoonnuttiin valitsemaan seuraajaa yhteisön, umman, johtajana. Medinaan siirtyneet emigrantit ja johtomiehet sekä Mekan vaikutusvaltaisimmat miehet valitsivat johtajaksi Abu Bakrin, joka oli varhainen Muhammadin kannattaja.


Jotkut olivat kuitenkin alusta lähtien sitä mieltä, että johtajuus kuuluu Muhammadin suvulle. He kannattivat seuraajaksi Muhammadin sedän poikaa Alia, sillä muhammadilta ei jäänyt poikaa. Näin syntyi "Alin puolue" (shi'at Ali). Ali julistettiinkin kalifiksi kolmannen kalifin murhan jälkeen, mistä syystä suuntauksen kannattajat ovat pitäneet kolmea ensimmäistä kalifia vallananastajina.

Kaikki eivät kuitenkaa tunnustaneet Alia kalifiksi. Hänen väitettiin olleen osallinen edellisen kalifin murhaan ja hän joutui siirtämään pääkaupunkinsa Irakin Kufaan. Alin kiivain vastustaja oli Syyrian Umaiya-suku. Alin kuoltua Syyrian kuvernööri Mu'awiya julistautui kalifiksi Jerusalemissa ja Damaskuksesta tuli islamilaisen valtion poliittinen keskus. Alin poika al-Husain kaatui umaijadien vastaisessa kapinassa Irakin Kerbelassa. Profeetan kannattajien välinen sisällissota ja sen uhriksi joutunut al-Husain on vaikuttanut voimakkaasti Alin kannattajien eli shiialaisten ajatusmaailmaan.

Umaijadidynastia hallitsi aina vuoteen 750 saakka Damaskuksesta käsin. Kysymys umman johtajuudesta tänä aikana jakoi islamin kolmeen pääsuuntaukseen, joita olivat sunnalaisuus, shiialaisuus ja kharijilaisuus.

Useimmat muslimit hyväksyivät Mu'awiyan ja umaijadidynastian. Sunnalaisen näkemyksen mukaan johtajuus kuului sille, jolla oli todellinen valta ja joka ei luopunut islamista. Shiialaiset katsoivat puolestaan johtajuuden kuuluvan profeetan jälkeläisille. Shiialaisten keskuudessa syntyi 680-luvulla messiaaninen ajatus "oikeaan johdetusta" johtajasta, joka kukistaisi vääryyden. Kharijidit, "uloslähtijät", puolestaan katsoivat, että johtajuus kuuluu parhaalle muslimille, karismaattiselle ja nuhteettomalle miehelle. Kharijideja on nykyisin vain vähän ja he ovat tunnettuja puritaanisuudestaan.

Kun shiialaisten yhdestoista johtaja eli imaami kuoli, hänen poikansa katosi salaperäisellä tavalla. Hänen ajateltiin olevan "kätkössä" ja palaavan kerran oikeaan johdettuna imaamina. Shiialaisten johtajina hänen poissaollessaan toimisivat yhteisön oppineet, mujtahidit. Tätä shiialaisuuden haaraa sanotaan 12-shiialaisuudeksi. Toinen haara, 7-shiialaisuus hyväksyy vain kuusi ensimmäistä imaamia. Heidän mukaansa kuudennen imaamin poika Ismail on tuo kätketty imaami. Heitä nimitetäänkin usein ismaililaisiksi.

Kommentit

(muokattu)
Niin mitkä ne tehtävät oli ja mistä ne löytää

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä