9.luokka uskonto
Etiikan teoriat - palautus
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/02/koyhyyden-anatomia-talta-nayttaa-suomalainen-koyhyys-tilastoissa
Köyhyyden anatomia
1. Millä tavoin eriarvoisuus on kasvanut Suomessa 1990-luvulta lähtien?
2. Mitä köyhyys sitten on? Onko köyhyys objektiivisesti mitattava suure vai subjektiivinen tunne?
3. Mitä tilastot kertovat pienituloisista? Miten esimerkiksi ikä, sukupuoli tai perhetyyppi vaikuttavat?
4. Mitkä tekijät ennakoivat köyhyyttä?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
9C Eutanasia-mielipidekirjoitus palautuskansio
- Maksimipituus 150sanaa/käytä tekstinkäsittelyohjelmaa
- palautus 26.2 mennessä.
- Merkitse otsikkoon nimesi ja luokkasi
- Arviointi hyväksytty/hylätty
Mielipidetekstin tavoitteena on pyrkiä vaikuttamaan (saada ihmiset ajattelemaan asiaa tai vaikuttaa heidän mielipiteeseensä asiassa). Kun kirjoitat mielipidetekstiä, pidä nämä ohjenuorat mielessä. Tekstissä on hyvä olla:
- aloitus, joka herättää kiinnostuksen (-> saa ihmiset lukemaan tekstin loppuun, voi olla asian kärjistys, väite, kysymys)
- asian ja sen taustan esittely (mistä asiasta kirjoitat, mihin asiaan haluaisit ihmisten kiinnittävän huomiota, minkä haluaisit muuttuvan)
- väitteet ja perustelut (kerro ja perustele, miksi pitäisi toimia niin kuin sinä ajattelet, mitä hyvää siitä seuraisi, miksi se olisi parempi / tärkeämpi vaihtoehto)
- lopetus, jonka yhteydessä on toimintasuositus.
- Muista perustella vastauksesi hyvin, mutta napakasti. Kirjoita hyvää ja selkeää tekstiä.
- Vastauksessa tulee olla vähintään aloituskappale, käsittelykappale ja lopetuskappale. Kirjoita minä - muodossa - tämä on sinun mielipiteesi aiheesta!

9F Eutanasia-mielipidekirjoitus palautuskansio

9E Eutanasia-mielipidekirjoitus palautuskansio

9A Eutanasia-mielipidekirjoitus palautuskansio

9D Eutanasia-mielipidekirjoitus palautuskansio
- Maksimipituus 150sanaa/palautus 26.2 mennessä.

9B Eutanasia-mielipidekirjoitus palautuskansio

- Maksimipituus 150merkkiä/palautus 26.2 mennessä.
- Merkitse otsikkoon nimesi ja luokkasi
- Arviointi hyväksytty/hylätty
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
9. luokka Korotustehtävä
a) Ortodoksisessa kirkossa
b) Luterilaisessa kirkossa
c) Katolisessa kirkossa
suhtaudutaan eutanasiaan ja aborttiin. Kirjoita lyhyt vertaileva essee aiheesta. Maksimi pituus 1 sivu, fontti 12, riviväli 1,5.
Palautus 16.12 mennessä palautuskansioon. Merkitse palautuksen otsikkoon etu- ja sukunimesi sekä luokka.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
357936_550x814.jpg
Läksy - vastaa alla oleviin kysymyksiin liittyen dokumenttiin I PASTAFARI (Yle Areena) Syksy 2020
1. Uskonnoilla on maailmanselityksiä, tapoja ja vaatekappaleita. Millä tavoin ja mihin pyrkien dokumentissa pyritään osoittamaan niiden näyttäytyvän ulkopuolisesta paikoittain naurettavilta?
2. Millä tavoin dokumentissa esiintyvä Lentävän spagettihiviön-kirkko onnistuu vastaamaan kysymykseen ihmistä läpi historian vaivanneeseen kysymykseen elämän tarkoituksesta?
Palauta kommentit kansioon
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Ryhdy miettimään arvioitavan esseen aihetta teemasta köyhyys. Voit pohtia köyhyyttä maailmanlaajuisena tai suomalaisena ilmiönä. Käytä näkökulmasi mietinnässä digimateriaalin kappaletta 11 hyödyksi. Kyseessä on max. 2 sivun kirjoitelma, jonka palautus on 7.5 mennessä. Tarkemmat ohjeet tulevat pedanettiin ensi maanantaina. Yhteys joko Teamsin tai wilman kautta.
Ohjeita esseen kirjoittamiseen
Essee on asiatyylinen, yhtenäinen teksti. Se on jaettu kappaleisiin ja etenee loogisesti. Kirjoittaminen koostuu eri vaiheista, ja essee tulee neljään osaan.
Enimmäispituus 2 sivua käyttämäsi tekstinkäsittelyohjelman sivua. Palautus pedanettiin tulevaan luokkakohtaiseen palautuskansioon 7.5 mennessä.
Muista jakaa tekstisi kappaleisiin:
- OTSIKKO
Otsikko syntyy usein helpoiten sitten, kun teksti on valmis. Muista, että hyvä otsikko kertoo jotakin olennaista itse tekstistä. - JOHDANTOKAPPALE
Johdantokappale johdattelee tekstin aiheeseen. Esittele aiheesi lukijalle: kerro, millaisia asioita aiot tässä tekstissä esittää ja pohdiskella. Hyvä johdanto sisältää noin 3-5 virkettä. - KÄSITTELYKAPPALEET
Jaksota tekstisi kappaleisiin asiakokonaisuuksien mukaan. Käsittele jokaisessa kappaleessa yksi asia, jonka esität ja jota pohdiskelet. Muista, että yksi virke ei riitä kappaleeksi. Käytä esimerkkejä! - LOPETUSKAPPALE
Tee yhteenveto kirjoittamastasi. Sopiva lopetuskappale on pituudeltaan on noin 3-5 virkettä.
Ryhdy miettimään arvioitavan esseen aihetta teemasta köyhyys. Voit pohtia köyhyyttä maailmanlaajuisena tai suomalaisena ilmiönä. Käytä näkökulmasi mietinnässä digimateriaalin kappaletta 11 hyödyksi. Kyseessä on max. 2 sivun kirjoitelma, jonka palautus on 6.5 mennessä. Tarkemmat ohjeet tulevat pedanettiin ensi maanantaina. Yhteys joko Teamsin tai wilman kautta.
Ohjeita esseen kirjoittamiseen
Essee on asiatyylinen, yhtenäinen teksti. Se on jaettu kappaleisiin ja etenee loogisesti. Kirjoittaminen koostuu eri vaiheista, ja essee tulee neljään osaan.
Enimmäispituus 2 sivua käyttämäsi tekstinkäsittelyohjelman sivua. Palautus pedanettiin tulevaan luokkakohtaiseen palautuskansioon 6.5 mennessä.
Muista jakaa tekstisi kappaleisiin:
- OTSIKKO
Otsikko syntyy usein helpoiten sitten, kun teksti on valmis. Muista, että hyvä otsikko kertoo jotakin olennaista itse tekstistä. - JOHDANTOKAPPALE
Johdantokappale johdattelee tekstin aiheeseen. Esittele aiheesi lukijalle: kerro, millaisia asioita aiot tässä tekstissä esittää ja pohdiskella. Hyvä johdanto sisältää noin 3-5 virkettä. - KÄSITTELYKAPPALEET
Jaksota tekstisi kappaleisiin asiakokonaisuuksien mukaan. Käsittele jokaisessa kappaleessa yksi asia, jonka esität ja jota pohdiskelet. Muista, että yksi virke ei riitä kappaleeksi. Käytä esimerkkejä! - LOPETUSKAPPALE
Tee yhteenveto kirjoittamastasi. Sopiva lopetuskappale on pituudeltaan on noin 3-5 virkettä.
Miten köyhyyttä voisi ehkäistä kehittyvissä maissa?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Miten köyhyyttä voisi ehkäistä kehittyvissä maissa? Pohdi kysymystä lyhyesti muutamalla lauseella. Palautukset kansioon. Katso Yle Areenasta lyhyt dokumentti Köyhyysleikki. Vuonna 1973 Pirkkalassa kolmessa koulussa toteutettiin köyhyysleikki. Kahden viikon ajan kestäneessä kokeilussa oppilaat muun muassa rakensivat hökkelikylän ja heiltä kiellettiin väliaikaisesti kouluruoka. Kysymykset Teamsin kautta.
Lue digimateriaalista kpl 11/Köyhyyden ja rikkauden kiikkulaudalla ja tee sen yhteydessä olevat tehtävät 1-2. Palautukset digimateriaalin kautta.
Ihmisoikeudet; mitä niillä tarkoitetaan?
Pohdi alla olevan tekstin pohjalta seuraavia kysymyksiä.
- Pohdi, mitä ovat ihmisoikeudet.
- Miten ihmisoikeuksien toteutumista valvotaan?
Oikeuksia vai velvollisuuksia?
Toisinaan uutisia lukiessa törmää sanaan "ihmisoikeus". Oletko koskaan kuullut niistä? Useimmiten ihmisoikeuksista puhutaan juuri silloin kun niitä on rikottu. Mistä siis on kyse?
Ihmisoikeudet ovat oikeuksia, jotka koskevat poikkeuksetta jokaista ihmistä. Näitä ovat mm. oikeus elämään, syrjinnän kielto, mielipiteen- ja ilmaisunvapaus, oikeus työhön ja opetukseen, oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe sekä oikeus turvapaikkaan. YK-liitto (Yhdistyneiden kansakuntien liitto) määrittelee ihmisoikeuksia seuraavasti:
Ihmisoikeudet ovat:
- yleismaailmallisia eli universaaleja. Ne kuuluvat saman sisältöisinä kaikille maailman ihmisille ja ovat voimassa kaikkialla.
- luovuttamattomia. Niitä ei voida poistaa keneltäkään, ei edes henkilön omalla päätöksellä.
- toisiinsa liittyviä ja toisistaan riippuvia. Yhden oikeuden edistämisellä on suotuisia vaikutuksia muiden oikeuksien toteutumiseen. Vastaavasti yhden oikeuden loukkaus vaikuttaa usein kielteisesti muiden oikeuksien toteutumiseen.
- perustavanlaatuisia. Vain kaikkein tärkeimmät oikeudet on nimetty ihmisoikeuksiksi.
Ihmisoikeudet tarkoittavat samalla velvollisuuksia sekä jokaiselle meistä että valtiovallalle. Esimerkiksi syrjinnän kieltäminen velvoittaa meidät toimimaan kaikkia kohtaan tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti ikään, sukupuoleen, taustaan ja sosiaaliseen tilanteeseen katsomatta. Mikäli emme toimi näin, valtiovallalla on velvollisuus tutkia rikkomukset ja rangaista niistä. Valtiolla on velvollisuus edistää oikeuksien toteutumista. Joskus esimerkiksi valtion köyhyyden takia kansalaisten oikeus opetukseen saattaa olla vaakalaudalla.
Ihmisoikeuksia pystytään turvaamaan perustuslakien, alueellisten ja kansainvälisten sopimuksien, kansalaisjärjestöjen sekä kansainvälisten ihmisoikeustuomioistuimien avulla. Suomen ihmisoikeustilannetta pidetään kansainvälisesti katsoen hyvänä.
Toisen maailmansodan kauheudet nostivat esiin tarpeen tehdä yleismaailmallinen sopimus kaikkia ihmisiä koskevista oikeuksista. Nykyinen järjestelmä pohjautuu vuonna 1948 laaditulle YK:n yleismaailmalliselle ihmisoikeuksien julistukselle. Kaikista kulttuureista on löydettävissä yhteisiä piirteitä ja periaatteita, joilla pyritään takaamaan jokaiselle ihmiselle turvallinen ja hyvä elämä.
Alkuperäisen julistuksen täydennyksiä ovat muun muassa vuonna 1984 laadittu kidutuksen kieltävä sopimus, vuoden 1979 naisten oikeuksia koskeva sopimus sekä vuonna 1989 julkistettu lasten oikeuksien sopimus.
Kansainvälisissä ihmisoikeuksien vertailuissa Suomi pärjää melko hyvin. Suomikin on kuitenkin saanut moitteita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Parannusehdotuksia on tullut esimerkiksi aseistakieltäytyjien asemasta, pitkittyneistä oikeudenkäynneistä sekä turvapaikanhakijoiden kohtelusta.
Viime vuosien aikana erityisesti maahanmuuttajien tilanne Suomessa on jakanut mielipiteitä. Toisaalta kulttuurien vuorovaikutus nähdään rikastuttavana, ja maahanmuuttajat helpottavat joitakin ammattialoja vaivaavaa työvoimapulaa. Toisaalta monet kokevat maahanmuuttajat uhkana työttömyyden lisääntymisen kannalta, ja pelko rikollisuuden lisääntymisestä herää herkemmin.
Ajankohtaista keskustelua on herännyt myös uskonnonvapaudesta. Ihmisellä on vapaus uskoa tai olla uskomatta. Toisinaan puhutaan positiivisesta ja negatiivisesta uskonnonvapaudesta. Positiivisessa uskonnonvapaudessa jokaisella on oikeus uskoa, kuulua uskonnolliseen yhteisöön ja ilmaista omaa uskoaan. Negatiivisessa uskonnonvapaudessa taas jokaisella on oikeus olla osallistumatta oman vakaumuksen vastaiseen uskonnon harjoittamiseen.
Ihmisoikeuksien toteutuminen maailmalla
Ihmisoikeuksien toteutumista valvoo YK:n ihmisoikeusneuvosto. Jokaista erillistä sopimusta kuten sananvapauden toteutumista valvoo erityinen valvontakomitea. Jos ongelmia huomataan, niistä valvontakomissio pyytää lisäselvitykset ja antaa parannusehdotuksia.
Monissa maissa on kuitenkin vallalla perinteitä ja lakeja, jotka rikkovat ihmisoikeuksia vastaan. Suuria ongelmia aiheuttavat esimerkiksi kuolemanrangaistusten salliminen, kidutus, pakkotyö, sananvapauden rajoittaminen ja viime vuosina kansainvälisesti otsikoihin noussut ihmiskauppa.
YK laati vuonna 2000 listan vuoteen 2015 mennessä toteutettavista ihmisoikeuksia parantavista kehitystavoitteista. Ne ovat seuraavat:
- äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistaminen
- peruskoulutusmahdollisuuksien takaaminen kaikille
- sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja naisten aseman parantaminen
- lapsikuolleisuuden vähentäminen
- odottavien äitien terveydentilan parantaminen
- hiv/aids:in, malarian sekä muiden tautien vastainen taistelu
- ympäristön kestävän kehityksen varmistaminen
- globaalin kumppanuuden luominen kehitykselle.
Tavoitteiden toteutuminen edellyttää tehokasta kehitysapua ja avun kanavoimista oikeisiin kohteisiin. Lisäksi tavoitteiden toteutumisessa apuna ovat oikeudenmukainen kaupankäynti ja globalisaation eli maapalloistumisen hallinta.
Ihmisoikeusjulistuksen mukaan kaikki ovat samanarvoisia riippumatta kansallisuudesta ja uskonnosta. Ihmiskunnan historiasta löytyy kuitenkin järkyttäviä ihmisoikeusloukkauksia, joissa jokin kansa on joutunut vainon kohteeksi juuri uskontonsa, kansallisen tai sosiaalisen syntyperänsä vuoksi. Vainon kohteeksi ovat joutuneet esimerkiksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat, Turkin kurdit ja armenialaiset, Bosnian serbit, Australian aboriginaalit sekä Neuvostoliiton inkerinsuomalaiset. Kansanvainoissa vainon kohteeksi joutunut kansanryhmän jäsen menettää omaisuutensa, oikeutensa, työpaikkansa, kulttuurinsa, yhtenäisyytensä ja lopulta myös henkensä.
Kuuluisimpia kansanvainoja on toisen maailmansodan aikainen juutalaisten holokausti. Vuosien 1941 ja 1945 välillä kuusi miljoonaa juutalaista tapettiin natsien ja heidän liittolaistensa toimesta. Antisemitismillä eli juutalaisvastaisuudella oli ennen toista maailmansotaa pitkä historia Euroopassa. Taisteluni-kirjassaan Adolf Hitler korosti arjalaisen rodun ihannetta, jolle elinehtona oli juutalaisen rodun tuhoaminen. Myös muita “rodun puhtautta” uhkaavia ihmisryhmiä kuten romaneja, homoseksuaaleja ja kehitysvammaisia tapettiin järjestelmällisesti. Vainoihin osallistui sekä natsipuolueen jäseniä että puolueen ideologiaa kannattavia siviilejä.
Holokaustin merkitys varoituksena meille on suuri. Varoituksena se ei kuitenkaan ole riittänyt, sillä kansanvainoja on tapahtunut toisen maailmansodan jälkeenkin. Holokaustin ja muiden kansanvainojen muistaminen on tärkeää. Kansanvainoihin ajaneiden tapahtumien huomaaminen ajoissa ja niihin puuttuminen saattavat estää äärimmäisen pahuuden uusiutumisen.
“How wonderful it is that nobody need wait a single moment before starting to improve the world.”
Anne Frank