Lue katkelma Henrik Ibsenin näytelmästä Nukkekoti (1979). Vastaa kysymyksiin.

NUKKEKOTI 

 

NORA: Tänä yönä en nuku. 

HELMER: Mutta, rakas Nora... 

(Nora katsoo kelloaan)  

NORA: Kello ei vielä ole paljon. Istu tuohon, Torvald. Meillä on paljon puhuttavaa. 

(Nora istuutuu pöydän toiselle puolelle.) 

HELMER: Nora, mitä tämä tarkoittaa? Miksi sinulla on jäykistynyt ilme? 

NORA: Istu! Tämä kestää kauan. Minulla on paljon puhuttavaa sinulle. 

(Helmer istuu pöydän ääreen Noraa vastapäätä.) 

HELMER: Säikytät minua, Nora. En ymmärrä sinua. 

NORA: Et ymmärräkään. Siinäpä pulma juuri onkin. Sinä et ymmärrä minua enkä minä ole ymmärtänyt sinua – ennen kuin tänä iltana. Ei, älä keskeytä minua. Sinun täytyy kuunnella minua. Tämä on tilintekoa, Torvald. 

HELMER: Tilintekoa... mitä tarkoitat? 

(Nora on hetken vaiti.) 

NORA: Etkö sinä huomaa mitään, kun me istumme näin? 

HELMER: Mitä tarkoitat? 

NORA: Me olemme olleet naimisissa kahdeksan vuotta. Etkö ole huomannut, että me, sinä ja minä, mies ja vaimo, puhelemme ensimmäisen kerran vakavasti yhdessä? 

HELMER: Niin, vakavasti... 

NORA: Olemme eläneet yhdessä kahdeksan vuotta – kauemminkin. Emme ole vielä koskaan vaihtaneet vakavaa sanaa vakavista asioista. 

HELMER: Olisiko minun siis aina pitänyt uskoa sinulle huolia, joissa et olisi voinut auttaa? 

NORA: Ei, en puhu nyt huolista. Sanoin, että emme ole koskaan keskustelleet vakavasti niin, että selvittäisimme jonkin asian. 

HELMER: Mutta rakas Nora, miten se olisi auttanut sinua? 

NORA: Nyt olemme itse asiassa. Et ole koskaan ymmärtänyt minua. Minulle on tehty paljon vääryyttä, Torvald. Ensin isä, sitten sinä. 

HELMER: Mitä? Minä ja sinun isäsi? Me kaksi, jotka olemme rakastaneet sinua lämpimämmin kuin ketään muuta. 

(Nora pudistaa päätään.) 

NORA: Ette ole koskaan rakastaneet minua. Te vain luulette niin. Teistä on hauska teeskennellä, että olisitte rakastuneita minuun. 

HELMER: Mutta Nora, miksi puhut noin? 

NORA: Kun olin kotona isän luona, hän ilmaisi minulle kaikki mielipiteensä. Minulla piti olla samat mielipiteet kuin hänellä. Jos ajattelin eri tavalla, salasin sen. Isä ei olisi pitänyt siitä. Hän sanoi minua nukkelapsekseen ja leikki minun kanssani. Niin kuin minä leikin nukeillani. Sitten tulin tähän taloon sinun luoksesi... 

HELMER: Voi, mitä sanoja käytätkään avioliitostamme... 

(Nora jatkaa puhumista häiriintymättä.) 

NORA: Siirryin isän käsistä sinun hoitoosi. Teit aina kaiken juuri niin kuin sinä itse halusit. Omaksuin saman maun kuin sinä omaksuit. Tai sitten teeskentelin niin. Nyt minusta tuntuu, että olen elänyt täällä kuin köyhä. Olen elänyt vain tehdäkseni temppuja sinulle, Torvald. Mutta sitähän sinä tahdoit. Sinä ja isä olette tehneet väärin minua kohtaan. On teidän vikanne, ettei minusta tullut mitään. 

HELMER: Oletpa sinä mahdoton. Ja kiittämätön! Etkö ole ollut onnellinen täällä? 

NORA: En, en koskaan. Luulin olevani, mutta en koskaan ollut. 

HELMER: Etkö ole ollut onnellinen? 

NORA: En, ainoastaan iloinen. Sinä olet ollut hyvä minulle, Torvald. Mutta kotimme ei ole ollut muuta kuin leikkimökki. Olen ollut sinun nukkevaimosi. Ja lapset ovat olleet minun nukkejani. Minusta on hauskaa, kun leikit kanssani. Ja sinusta on tuntunut hauskalta, kun minä olen leikkinyt lasten kanssa. Sellaista avioliittomme on ollut. 

HELMER: Olet oikeassa, vaikka liioitteletkin. Mutta nyt kaikki muuttuu. Leikin aika on ohi. Nyt on vuorossa kasvatus.  

NORA: Kenen kasvatus? Minun vai lasten? 

HELMER: Sekä sinun että lasten, rakas Nora. 

NORA: Sinussa ei ole miestä kasvattamaan minusta oikeaa vaimoa sinulle. Pidän huolen omasta kasvatuksestani. Sinussa ei ole miestä auttamaan minua. Minun on pakko selvitä yksin. Ja siksi matkustan pois sinun luotasi. Nyt! 

(Helmer hypähtää seisaalleen.) 

HELMER: Mitä sinä sanoit? 

NORA: Minun täytyy olla aivan yksin päästäkseni selville itsestäni. Ja kaikesta, mikä on ympärilläni. Sen vuoksi en voi olla kauemmin luonasi.

Henrik Ibsen, Nukkekoti. 1979. 

Sanasto: