Ideoita etätehtäviin ja etäopiskeluun

Ideoita alakoulun etätehtäviin ja etäopiskeluun

Tälle sivulle kootaan varsinkin alakouluille sopivia ideoita ja mukavia linkkejä. Voit vinkata meille myös omat suosikkisi, niin laitetaan ne tänne yhteiseen jakoon kaikille iloksi ja hyödyksi.

Myös oppilaiden huoltajille on hyvä antaa tietoa erilaisista lisämateriaalia sisältävistä sivuistoista, jotta he voivat ohjata lasta niiden käyttöön. Näin opetusta voidaan eriyttää ja saada siitä saavutettavampaa eri tavoin ja eri tahtia oppiville.



Etäopetuksessa yksi toimiva tapa on laittaa oppilaat tuottamaan jotain. 

Tehtäviä voi tehdä paperille oppimateriaalin avulla. Nämä voi palauttaa vaikkapa valokuvana. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi erilaiset posterityötaikajanat ja mielle/ajatuskartat.

Videotyöt ovat näppäriä, samoin ääninauhoitteet. Oppilaan tehtävänä on esitellä alle minuutin videossa jokin aihe. Tämä on ikäänkuin sähköinen esitelmä. Aikaraja kannattaa asettaa, sillä muuten opettaja saa pitkiä videoita, joiden katsomiseen ei riitä päivä. Tiukalla aikarajauksella oppilas joutuu miettimään tarkemmin mitä hän sanoo. Muista ohjeistaa oppilaat. Myös arviointikriteereitä on hyvä kirjoittaa näkyviin etukäteen.

Monet oppilaat pystyvät tekemään ryhmä/tiimitöitä myös etänä. Heillä on käytössään omia viestintäkanavia.Tämä on hyvä vaihtoehto joillekin oppilaille. Koska opettaja ei näe oppilaiden työskentelyä, kannattaa oppilailta vaatia nimeämään mitä kukin on tehnyt. Toinen vaihtoehto on, että he pitävät oppimispäiväkirjaa, johon jokainen kirjoittaa mitä on milloinkin tehnyt.

Kirjoitelma on yksi vaihtoehto, mutta oppilaat voivat myös koostaa aiheesta oman Pedanet -sivun, jonne hän voi lisätä kuvia, videoita ja tekstiä. Jos oppilaat tekevät työn Pedanetin omaan tilaan, pitää huomioida se, että oppilaan tulee lisätä opettaja tähän kansioon vähintään lukijaksi.

Vanha kunnon sarjakuva tehtävä: laadi ja piirrä kappaleesta sarjakuva. Palauta valokuvana.

Linkkejä ohjeisiin ja mukaville sivuille