Ruokakasvatus
Ideoita ruokakasvatukseen:
Tutkikaa yhdessä ruokaympyrää ja vaikka leikkiruokia, nimetkää ja lajitelkaa ruokia esimerkiksi hedelmiin ja vihanneksiin, maitotuotteisiin, viljatuotteisiin jne. Kootkaa leikkiruuista lautaselle ruokaympyrän mukaisia annoksia. Ottakaa valmiista ”annoksista” valokuvat. Tulostakaa valmiit ruokaympyrän mukaiset annokset ruokailutilan seinälle. Voitte käyttää leikkiruuan tilalla myös esimerkiksi oikeista ruuista otettuja, lehdistä leikattuja tai internetin kuvapankista (esim. pixabay, pexels), tulostettuja kuvia.
Ruokatieto
Ruokatieto yhdistys ry:n ylläpitämä sivusto, jossa oppimateriaaleja ruokakasvatukseen, esim. mistä ruoka tulee?
Ruokatutka
Ruokaviraston rahoittamana RuokaTutka -hanke, jonka tavoitteena on lasten ja nuorten terveellisemmät ruokatottumukset. Sivustolla materiaalia mm. varhaiskasvatukseen sekä alkuopetukseen. Tietoa, tehtäviä, äänisatuja, pelejä, värityskuvia sekä tulostettava puuhavihko. Sivustolla seikkailevat hauskat hahmot.
Sivustolta löytyy ideakorttipankki, jossa monipuolisesti erilaisia ideoita ja tehtäviä ruokakasvatukseen liittyen. Osassa tehtävissä hyödynnetään myös tieto- ja viestintäteknologiaa!
Sivustolta poimittu vinkki: Äänittäkää puhelimella tai tabletilla erilaisia ruokamaailmaan kuuluvia ääniä, kuten porkkanan tai salaatin pureskelun ääni, vispaamisen ääni, mikron ääni, perunan pilkkomisesta kuuluva ääni. Kootkaa äänitteet, kuunnelkaa ja arvuutelkaa yhdessä, mistä mikäkin ääni tulee.
Lisävinkki! Voitte tehdä myös kuva ja ääni (QR-koodi) -muistipelin: ottaa kuva ja nauhoittakaa ääni Chirp .qr -sovelluksen avulla valitusta kohteesta (jos et halua kuvata itse, voit käyttää esim. papunetin kuvia). Tulostakaa kuvakortit ja QR-koodit. Muistipeliä pelataan etsimällä ja yhdistämällä oikea kuva ja QR-koodin takaa löytyvä ääninauhoite pariksi. Ohjeet Chipr.qr-sovelluksen käyttöön löydät TÄÄLTÄ.
Sovellusvinkkejä:
- Myyrän mielikasvikset - sovellus jossa voidaan katsoa ja koskettaa kuvia, ja tehdä erilaisia kasviksiin liittyviä tehtäviä. Sovelluksesta löytyy myös vinkkejä toimintatuokioille.
- Carrot kitchen app - Kokkauskaveri lapselle, 6+ eteenpäin, ruokapedagogien kanssa yhteistyössä tehty. Tästä voi vinkata myös kotiin!