Jämsän perusopetuksen poissaolojen seuranta ja niihin puuttuminen

Poissaolojen seuranta ja puuttuminen perusopetuksessa

Jämsän perusopetuksen kouluissa on käytössä koulupoissaolojen varhaisen puuttumisen -toimintamalli. Toimintamallin tarkoitus on ennaltaehkäistä poissaoloja. Poissaoloihin on tärkeää puuttua varhaisessa vaiheessa oppilaan hyvinvoinnin ja koulunkäynnin tukemiseksi ja turvaamiseksi. Koulupoissaoloihin tulee puuttua ensisijaisesti kodin ja koulun tiiviillä yhteistyöllä.

Perusopetuslain (PoL 26§) mukaan huoltajan on huolehdittava lapsensa oppivelvollisuuden suorittamisesta. Huoltajalla on velvollisuus ilmoittaa lapsensa poissaolosta koululle päivittäin. Etukäteen anottuihin poissaoloihin on oltava perusteltu syy. Oppilaan tai huoltajan on itse otettava selvää poissaoloajalla opiskeltavista asioista ja sovittava kokeiden suorittamisesta. Huoltajan velvollisuus on huolehtia oppilaan opiskelusta poissaolon ajan.