LIIKUNNAN ETÄOPISKELUN ARVIOINTI

LIIKUNNAN ARVIOINNISTA ETÄOPISKELUSSA

Liikunnan opiskelun arviointi etäopiskelujakson osalta toteutetaan viikoittain aiemmin annettujen ohjeiden mukaisesti täydennettävän liikuntapäiväkirjan avulla. Etäopiskelujakson aikana arvioitavista tavoitteista painottuvat eritoten T10 (itsenäinen ja vastuullinen työskentely), T1 (aktiivinen ja monipuolinen liikkuminen), T5 (omien fyysisten ominaisuuksien arviointi ja harjoittaminen) sekä T7 (turvallinen ja asiallinen toiminta). Koko lukuvuoden arvioinnin osalta arviointi kokonaisuudessaan painottuu luonnollisesti lähiopetuksessa opiskeltuun jaksoon, jolloin opettajalla on ollut mahdollista seurata toimintaa monipuolisemmin esimerkiksi ryhmässä toimimisen taitojen osalta.


LIIKUNTAPÄIVÄKIRJOJEN PALAUTUKSESTA

Liikuntapäiväkirjat kerätään etäopiskelujakson päätteeksi. Kunkin ryhmän liikunnanopettaja antaa ohjeet oppilailleen liikuntapäiväkirjan palautustavasta.