Koulu ja ympäröivä yhteiskunta

Koulu ja ympäröivä yhteiskunta

Käydään kehittämiskeskustelut keväällä. Jaksoarviointi viisi kertaa lukuvuoden aikana. Kirjallinen tai suullinen palaute kursseilla. Tehdään opiskelijakysely 2. vuosiluokan ryhmille lokakuussa, 3. vuosiluokan ryhmille tammikuussa ja 1. vuosiluokan ryhmille maaliskuussa.

Lukiokoulutus osallistuu lainsäädännön velvoittaman ylläpitäjän suorittaman arvioinnin valmisteluun ja toteutukseen.

Tehostetaan tietotekniikan hyväksikäyttöä opetuksessa. Kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat suorittavat tietotekniikan perusteet. Tiedottaminen sähköisesti (peda.net, sähköposti, Wilma), poissaolojen käsittely Wilman avulla. Koulun ja eri oppiaineiden sivustoja kehitetään. Ylläpidetään lukion Facebook-yhteisösivua, ollaan mukana Twitterissä ja Instagramissa.

Ajankohtaisia yhteiskunnallisia asioita käsitellään oppitunneilla ja päivittäisissä uutiskatsauksissa. Lisäksi järjestetään aiheeseen liittyviä retkiä ja vierailuja.

Kansainvälisyyttä edustavat mm.

  • kansainvälisyyttä käsitellään eri oppitunneilla
  • yhteistyö Hankasalmen ja Laukaan lukioiden kanssa, fysiikan opiskelijoita Cernissä 3.-7.2.2018, ryhmässä seitsemän opiskelijaa ja yksi opettaja Jämsästä.
  • yhteistyö Mäntän lukion ja alankomaalaisen Dorenweerd Collegen kanssa, alankomaalaiset Jämsässä 5.-9.2., vastavierailu Alankomaihin 9.-13.4., mukana kuusi opiskelijaa ja kaksi opettajaa Jämsän lukiosta.

Opinto-ohjaajan ja ryhmänohjaajien opiskelijahaastattelut sekä vanhempainvartit. Ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat noudattavat uuttaa 1.8.2016 käyttöön otettua opetussuunnitelmaan. Muut opiskelijat noudattavat 1.8.2005 käyttöön otettua ja 1.8.2009 tarkistettua opetussuunnitelmaa. Tuetaan opiskelijoiden liikuntaharrastusta antamalla mahdollisuus käyttää koulun liikuntatiloja välituntiliikuntaan ja kerhomuotoiseen toimintaan kouluajan jälkeen, silloin kun ne ovat vapaana.

Tapahtumia lukuvuoden aikana

  • SLL 3.10.
  • vanhempainillat ykkösille 24.10. kakkosille 14.11. ja kolmosille 16.11. sekä yhdeksäsluokkalaisten vanhemmille 22.2.2018
  • itsenäisyysjuhla 5.12. lukion omassa salissa
  • Suomi 100-juhlaesitys yleisölle 7.12. ja 8.12. lukion salissa
  • taksvärkkipäivä 3.11.
  • jatko-opintopäivä 21.12.
  • puurojuhla 21.-22.12. klo 22.00-0.30
  • avoimien ovien iltapäivä Paunun, Kankarisveden ja Kuoreveden 9. luokkalaisille 16.1.
  • vanhojen tanssit viikolla 7
  • abiturienttien viimeinen varsinainen koulupäivä 15.2.
  • työelämäiltapäivä korvataan yksittäisillä tapahtumilla
  • opiskelijakunnan hallituksen järjestämää ohjelmaa pe 1.6.
  • kevätjuhlaharjoitukset 1.6.
  • kevätjuhla 2.6. Paunun koululla

Mahdollisesti muitakin tapahtumia. Ylioppilaskirjoitusten toimeenpano ylioppilastutkintolautakunnan määräämässä aikataulussa Musiikin opetus on järjestetty Paunun koululla. Liikunnanopetusta järjestetään kaupungin liikuntatiloissa ja osittain myös muualla.

Retket ja opintomatkat:

  • teatterimatkat ja elokuvaesitykset liittyen äidinkieleen, ruotsiin, englantiin ja historiaan
  • lyhyet tutustumismatkat lähiympäristöön
  • koulun opiskelijoiden osallistuminen Koululiikuntaliiton kisoihin
  • valtakunnalliset ja maakunnalliset kilpailut eri oppiaineissa
  • fysiikan ja kemian yliopistokurssit, avoimen yliopiston kurssit
  • sijoittajakurssin retki sijoitusmessuille 29.11.
  • tutustuminen korkeakoulujen ja yliopistojen toimintaan
  • liikunnan retket lähialueille ja lähikaupunkeihin
  • osallistuminen Studia-messuille Helsinkiin 29.11. omakustanteisesti
  • opiskelijakunnan hallituksen järjestämät retket lähialueille
  • vapaaehtoinen TET-kurssi opiskelijoille, pakolliset kaksi TET-päivää toisen vuoden opiskelijoilla
  • TET-päiviä opettajille
  • opiskelijoita osallistuu Jyväskylän yliopiston järjestämään tietotekniikan koulutukseen
  • osallistutaan toisen asteen urheiluvalmennukseen
  • lukion neuvottelukunnan kokoontuminen

Tehdään yhteistyötä mm. Jämsän ammattiopiston, Kristillisen Kansanopiston, työväenopiston, musiikkiopiston, perusopetuksen, Kuhmoisten lukion, Jyväskylän yliopiston kanssa ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa.

Jämsän ammattiopiston opiskelija voi suorittaa opintoja Jämsän lukiossa ja lukion opiskelija ammattiopistossa. Lukiolaisia osallistuu Jämsän ammattiopiston järjestämään urheiluvalmennukseen. Jämsän lukiolaisilla on mahdollisuus hyödyntää Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun Omalle polulle korkeakouluun-hankkeen yhteydessä luotua kurssitarjontaa. Yhteistyössä Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksen kanssa toteutetaan luovan teknologian kurssi.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä