Kalliomaalaukset 3


Vene tai ruuhi ja sen soutajat

Vene

Hirven sarvet tai vene

Veneet tai sarvet muodostavat kolmanneksi suurimman ryhmän. Aina ei ole selvää onko kyseessä vene, vai eläimen sarvi, koska kuviot ovat varsin yksinkertaisia. Sarvi tai venekuviot ovat yksinkertaisesti laaja kaari, johon on vedetty joukko pystyviivoja aivan kuten kammassa. Viivat ovat siten joko veneen miehistöä tai sarven piikkejä. Osa kuvioista muistuttaa selkeästi nahkaista venettä, ja joissain on jopa keulakoriste. Eräässä veneessä on maalattu alle jalat. Toisaalta, eräät kuviot on maalattu hirven pään yläpuolelle niin, että vaikutelmaksi tulee valtavat hirven sarvet. Mutta sarvet saattavat esittää myös venettä, ikään kuin vene olisi syntynyt tai valmistettu suuresta sarvesta.