Kappale 9

Elämää jääkaudella

  • mannerjäätikön reunalla kasvoi paljon arokasvillisuutta. Kasvillisuus oli hyvää ruokaa suurille kasvinsyöjille, joita ihmiset metsästivät.
  • Jääkauden lopulla monet isot nisäkkäät katosivat ilmaston muuttumisen ja metsästyksen takia.

 

Maankohoaminen

  • Suomessa oli noin 3 kilometriä paksu mannerjäätikkö, joka painoi maan kuorta lommolle noin kilometrin verran.
  • Kun mannerjäätikkö suli pois, alkoi maa kohota takaisin alkuperäiseen korkeuteen.
  • Maan kohoamisen seurauksia
    • Saaret kasvavat mantereeseen kiinni.
    • Satama-alueet madaltuvat ja niitä on ruopattava.
    • Rannikkokaupungit muuttuvat sisämaakaupungeiksi.
    • Muinaiset rannat ovat nykyään mäkien rinteillä ja niitä kutsutaan muinaisrannoiksi.
    • Maankohoamista tapahtuu yhä ja nopeinta se on Perämeren alueella.

Suomen asuttaminen

  • Mannerjäätikön sulamisen takia Itämerellä on ollut useita järvi- ja merivaiheita ennen kuin syntyi nykyinen Itämeri.
  • Suomi oli aluksi lähes kokonaan veden alla, kunnes maankohoaminen sai Suomen nousemaan vedestä.
  • Suomen varhaisin asutus on sijainnut silloisella rannikolla ja jokien varrella.

Harjujen ja reunamuodostumien hyödynnys

  • Harjuja ja reunamuodostumia pitkin on muinoin kulkenut paljon teitä, koska ne ovat olleet helppokulkuisia alueita.
  • Nykyäänkin tietä tehdään hajujen ja reunamuodostumien päälle.
  • Harjut ja reunamuodostumat ovat hyviä pohjavesialueita, koska sora suodattaa sadevedestä helposti pohjavettä.
  • Harjujen ja reunamuodostumien hiekkaa on kaivettu paljon betonin valmistuksen käyttöön.
  • Nykyisin harjuja ja reunamuodostumia suojellaan, koska niillä elää harvinaisia eliölajeja.

Maalajit

  • Kivennäismaalajit
    • Moreeni, sora, hiekka, hiesu, hieta, savi
  • Eloperäiset maalajit
    • Multa, muta, lieju, turve, kangasturve