3. Imperialismin aika
Imperialismi
- 1800-luvun lopulla eurooppalaiset valtiot valloittivat lähes koko maailman (2/3)
- Suurimmat imperialistit: Iso-Britannia, Ranska, Venäjä, Saksa & Italia
- Siirtomaita hyödynnettiin taloudellisesti
- Valloitettuja kansoja kohdeltiin välinpitämättömästi, heitä pidettiin ”rodullisesti” alempiarvoisina kansoina
- Orjakauppa kiellettiin 1800-luvun puolivälissä, mutta siirtomaissa olot eivät aina poikenneet paljoa orjuudesta
- Siirtomaissa tapahtuneet kapinat kukistettiin väkivaltaisesti
- Kilpailu siirtomaista kiristi suurvaltojen välejä, mutta konfliktit pystyttiin ratkomaan rauhanomaisesti neuvottelujen kautta
Syitä siirtomaiden hankintaan
- Berliinin konferenssi 1884
- Uusi teknologia mahdollisti Afrikan sisäosion valloituksen
- Eurooppalaiset pitivät itseään ”rodullisesti” parempina
- Siirtomaiden valloitus toi ”kunniaa” suurvaltojen välisessä kamppailussa
- Usko eurooppalaisten sivistykselliseen ylivertaisuuteen ja halu sivistää muita (valkoisen miehen taakka)
- Siirtomaista saatiin markkinoita jalosteille ja raaka-aineita teollisuudelle siirtomaista
- Siirtomaista saatiin elintarvikkeita Euroopan kasvavalle väestölle
- Halu levittää kristinuskoa
- Eurooppalaista "liikaväestöä" voitiin asuttaa siirtomaihin
Seurauksia siirtomaille
Negatiivisia asioita:
- Väkivaltaa ja sortoa
- Paikalliskulttuurien sulautuminen tai tuhoutuminen
- Kansojen ja heimojen välit kiristyivät keinotekoisissa valtioissa
- Siirtomaiden taloudellinen hyväksikäyttö
- Taloudet yksipuolistuivat vastaamaan siirtomaaisäntien tarpeita
Positiivisia asioita:
- Alueet tiukemmin osaksi maailmantaloutta
- Uusia kasveja siirtomaihin, ja myös Eurooppaan
- Länsimainen lääketiede ja muu teknologia levisi
- Siirtomaihin infrastruktuuria, kuten teitä, rautateitä ja lennätinlinjoja
- Länsimainen lakiajattelu levisi ympäri maailmaa