Muita tukikeinoja

Oppitunnilla käytössä olleita apuja

Käytössä olleita apuja oppitunnille ja koetilanteisiin ovat olleet:

Muovailuvaha, sinitarra tms. muu vastaava puristeltavaksi

Piirtäminen opetuksen ohessa (joillekin oppilaille auttaa kuuntelemisen keskittymisessä)


Sallittu, pieni liike kesken tunnin esimerkiksi hetkittäinen lupa nousta ylös penkistä, venytellä, jaloitella


Konkreettiset havainnollistavat keinot (esimerkiksi laskemisen tueksi, lukemisen tueksi tekstistä olennaisten sanojen viivaaminen, piirtäminen jne.)


Kokeiden osittaminen, tarvittaessa 1 tehtävä kerrallaan


Taululle ohjeiden kirjoittaminen auki


Kuvalliset ohjeet pulpetille (esim. 4-portainen vaihe tehtävien tekemiseen) tai taululle näkyviin.


Sosiaaliset tarinat mallintamaan oikeanlaista, toivottua käyttäytymistä


Rauhoittumisesta sopiminen ja rauhoittumisen salliminen
kukaan ei liiallisessa tunnetilassa kykene vastaanottamaan opetusta, jolloin on ensiarvoisen tärkeää ensin saada tunnetila tasattua.

Tukimuotoja

Oppilaan tueksi on olemassa monenlaisia tukikeinoja. Tukikeinoja mietittäessä on ensisijaisen tärkeää tehdä yhteistyötä huoltajien kanssa ja olla riittävän ajoissa huoltajiin yhteydessä.

Eri tukimuotoja voivat olla
  • kodin ja koulun väliset palaverit, sopimukset ja toimintamallit
  • tuki- ja ohjauskeskustelut (tarvittaessa päivittäin)
  • oppilashuollon palvelut (kasvatusohjaaja, koulukuraattori, koulupsykologi, terveydenhoitaja)
  • erityisopettajan palvelut
  • tukiopetus
  • läksyparkki, läksyvihko
  • iltapäivätoiminta
  • CICO - tuki (kts. Pro Koulu-sivu)
  • luokan tai ryhmänvaihto
  • tarvittaessa opetusjärjestelyt (mm. lyhennetty koulupäivä tai kouluviikko)