Le carnet de voyage de Jaana et Taija

Pitkäksi venyneen illan takia saimme nukkua hieman pidempään. Liikkeelle lähdettiin vasta 11 maissa, suuntana olivat katakombit. Katakombeille täytyi jonottaa noin kaksi tuntia. Muutamat oppilaat eivät halunneet jonottaa, joten he lähtivät eväsretkelle Tuileries puistoon.

Jonotuksen jälkeen pääsimme viimein tiirailemaan itse nähtävyyttä. Katakombit olivat maanalaisia luolia, joissa oli ihmisten pääkalloja ja muita luita järjestelty seinämiksi. Paikalla oli myös erilaisia kylttejä, joissa oli latinaksi tai ranskaksi erilaisia viisauksia tai synkkiä runonpätkiä kuolemasta. Paikka oli erittäin vaikuttava, luolia on Pariisin alla kymmeniä kilometrejä, mutta kävelimme vain muutaman kilometrin maan alla.

Katakombien jälkeen nappasimme jotain pientä purtavaa ja sitten lähdimme metrolla kohti Citén saarta. Saarella pääsimme katsomaan jälleen muutamia nähtävyyksiä. Ensin kävimme vankilassa, jossa Marie Antoinette odotti tuomiotaan. Vankila, eli Conciergerie, oli ennen ollut palatsi, mutta vallankumouksen aikana siitä tehtiin vankila, jonne teloitettavat vietiin ennen tuomiota. Nykyään vain pieni osa rakennuksesta on yleisölle avoinna, ja loput rakennuksesta toimii oikeussalina.

Vankilasta jatkoimme kohti Notre Dame -kirkkoa, joka oli sisältäpäin todella tilava ja erittäin kaunis ruusuikkunoiden ja muun veistoksellisuuden takia. Keskellä oleville seinille oli kuvattu Jeesuksen elämä eräänlaisten taulujen avulla. Saimme myös pienen herätyksen kun kirkossa alkoi messu samoihin aikoihin kun olimme lepäämässä. Valitettavasti emme kuulleet kuin messun alun.

Notre Damen jälkeen viihdytimme Michel nimistä ranskalaista vierastamme ja hän vei meidät pienelle kävelylle Montparnassen tornin lähelle. Hän vei meidät syömään bretagnelaisia suolaisia ja makeita ohukaisia crêperie-ravintolaan.

Illan jälkeen siirryimme takaisin hotellille, vaikkakin osa porukasta kävi vielä täyttämässä omia iltapala tarpeitaan kaupassa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä