Söndag, den 2 september 2012

Sunnuntaiaamuna 2.9.2012 ryhmämme lähti lukiolta kohti lentokenttää. Sinne päästyämme teimme lähtöselvityksen, vaihdoimme rahaa ja otimme valokuvia Amazing Race – kisaamme varten. Osa ryhmästä bongasi kentältä myös poliitikko Paavo Väyrysen. Odottelun ja kuvausten jälkeen lähdimme kohti Tukholmaa Norwegianin lentokoneella. Lentomatka oli todella lyhyt, alle tunnin, joten olimme jo nopeasti Tukholma-Arlandan lentokentällä. Ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaamme kohti majoitustamme, meidän täytyi odottaa Tukholmakorttien saantia. Näillä korteilla saimme vapaan pääsyn muun muassa 80 museoon ja nähtävyyteen sekä ilmaisia matkoja Suur-Tukholman paikallisliikenteessä.
Matka kohti majoitustamme, af Chapmania alkoi bussilla ja jatkui paikallisjunalla. Tässä välissä ehdimme käydä ruotsalaisessa ruokakaupassa. Junamatkan jälkeen jouduimme raahaamaan painavia laukkujamme pitkän matkaa, mutta kaikki palkittiin päästyämme perille. Laiva oli kaikin puolin hieno niin ulko- kuin sisäpuolelta. Laitettuamme huoneemme kuntoon, vaihdoimme kellojen ajat Ruotsin aikaan ja lähdimme tutustumaan kaupungille sekä syömään kahdessa eri ryhmässä. Palattuamme laivalle teimme iltatoimet ja kävimme nukkumaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä