Tisdag, den 4 september 2012

Tisdag, den 4 september 2012

Tiistaina menimme aamiaisen jälkeen Moderna-museoon, jossa museo-opas kertoi meille taiteilija Yoko Onosta sekä hänen näyttelystään nimeltä Grapefruit. Opettajamme oli pyytänyt oppaamme puhumaan hyvin yksinkertaista ja selkeää ruotsia. Tästä syystä ymmärsimme jopa huomattavan paljon hänen puheestaan.
Museon ensimmäisessä worshopissa tehtävänämme oli ottaa still-kuva kuvitteellisen elokuvan kohtauksesta ja kirjoittaa käsikirjoitus kuvan pohjalta. Tämän tehtävän teko oli monen mielestä hauskaa ja helppoa. Saimme myös kotitehtävän ottaa kuva arkipäiväisestä esineestä niin, että kuvasta ei heti tunnista, mikä esine on kyseessä.
Museokäynnin jälkeen pääsimme jälleen kiertelemään kaupungilla muutamien tuntien ajan. Tuona aikana tehtävänämme oli kuitenkin käydä yhdessä Tukholman museoista ja ottaa sieltä kuva tai esite. Illalla pääsimme yhdessä Tukholma sightseenille, jonka aikana näimme muun muassa huvipuisto Gröna Lundin. Päivän päätteeksi pidimme iltapalaverin, jonka jälkeen teimme iltatoimet ja menimme nukkumaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä