Kiusaamisen ehkäiseminen
Kiusaamisen vastaista työtä tehdään koulussamme monin eri tavoin.
Kiusaamista ennaltaehkäistään ja selvitetään Kangaslammin koulun kiusaamisen vastaisen toimintamallin mukaan mm. seuraavasti:
- Kiusaamisen ehkäiseminen/kiusaamiseen puuttuminen/jälkiseuranta on koulussamme jatkuvaa.
- Jokaisessa luokassa käydään läpi aina syksyisin mikä on kiusaamista ja että sitä ei meistä kukaan saa sallia/jokaisen pitää kertoa aikuiselle, jos kiusaamista havaitaan, jotta siihen päästään heti puuttumaan.
- Syksyisin käydään läpi jokaisen opettajan johdolla luokissa sitä, millainen on reilu oppilas. IPK:n kanssa yhteistyönä tehty reilun oppilaan vala vannotaan esim. kouluviirin noston yhteydessä tai koulurauhan julistuksen päivänä.
- Opetetaan jatkuvasti pitkin vuotta sosiaalisia taitoja, empatiataitoja, tunnetaitoja, mikä on oikein, mikä väärin, syys-seuraussuhteita jne.
- Vahvistetaan oppilaiden ryhmäytymistä sekä ME-hengen syntymistä,
- Kehitetään ilmapiiriä niin, että lapsi uskaltaa kertoa nahistelusta tai kiusaamisesta
- Käytetään eri menetelmiä ja materiaaleja: kummioppilas- oppilaskunta- ja välintuntitoiminta (vipparit), KiVa-koulu materiaalin soveltaminen koko kouluun ja oppitunnit KiVa-ohjelman mukaisesti luokilla 1. ja 4., VERSO = vertaissovittelu, Huomaa hyvä – materiaali ja huomaa hyvä- viikot eri luonteenvahvuuksien opetteluun/käsittelyyn, Vastuunportaat
- Henkilökunta koulutetaan joka syksy Kangaslammin koulun kiusaamisen vastaisen toimintamallin käyttöön
- Oppilashuoltohenkilöstön (kuraattori, terveydenhoitaja, psykologi) tuki on jatkuvaa
- Hyvinvointikysely/kiusaamiskysely tehdään jokaisessa luokassa vähintään kerran lukuvuodessa tai aina tarvittaessa
- Välituntivalvontaa on tehostettu lisäämällä valvojien määrää
- Pidetään ystävyydestä/kaveruudesta/kiusaamattomuudesta koko koulun yhteisiä päivänavauksia, vierailijoita kutsutaan koululle, rehtori pitää omat päivänavaukset oppilaan vastuusta/kiusaamattomuudesta
- Tehdään aktiivista yhteistyötä oppilaiden vanhempien kanssa
- Tehdään yhteistyötä poliisin, sosiaalitoimen ja vanhempainyhdistyksen kanssa
- Luokissa tehdään tarvittaessa luokkakohtaisia sopimuksia
- Käytössä ovat myös perusopetuslain mukaiset toimenpiteet: kasvatuskeskustelu ja kurinpidolliset toimet
- ym. ym.
Äärettömän tärkeää on avoin, nopea, aktiivinen yhteydenpito vanhempien ja opettajan/rehtorin kanssa. Kiusaamisen ehkäiseminen ja lopettaminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävä.
Olkaa ”herkästi” yhteydessä niin opettajiin kuin rehtoriinkin!