Erityisen tuen pienryhmäopetus

ERITYISEN TUEN PIENRYHMÄOPETUS

Iisalmessa erityinen tuki toteutetaan aina ensisijaisesti muun opetuksen yhteydessä lähikouluperiaatteella. Mikäli se ei ole oppilaan yksilöllisten edellytysten kannalta mahdollista, opetus järjestetään osittain tai kokonaan vaativan erityisen tuen pienryhmässä Edvin Laineen koulussa.

Edvin Laineen koulussa vaativan erityisen tuen pienryhmiä on kuusi, joissa opiskelee vuosittain keskimäärin noin 50 oppilasta.

Erityisen tuen tarve johtuu: 
kielellisistä erityisvaikeuksista
neurologisista sairauksista
autismin kirjoon liittyvistä ongelmista
tarkkaavaisuuden ongelmista
sosioemotionaalisista vaikeuksista

Perusopetuksen (luokka-asteet 1-9) opetustyössä pyrimme opettamaan oppilaille perustiedot- ja taidot ja ohjaamaan heidät hahmottamaan kokonaisuuksia. Siksi on merkityksellistä löytää jokaiselle parhaat menetelmät, materiaalit ja apuvälineet oppimisen mahdollistamiseksi. Jokaiselle oppilaille laaditaan moniammatillisessa yhteistyönä HOJKS (henkilökohtainen opetuksen järjestämisen suunnitelma). 

Edvin Laineen koulu toimii inklusiivisesti niin, että vuosiluokittain vaativan erityisen tuen pienryhmä ja yleisopetuksen luokka toimivat pariluokkana sulautuen yhteen ns. yhteisopettajuusmallilla. Luokanopettaja ja erityisluokanopettaja muodostavat luokalle oppimisesta ja koulunkäynnin tuesta vastaavan tiimin yhdessä koulunkäynninohjaajien kanssa. Luokka toimii monenlaisissa joustavissa ryhmittelyissä, oppilaat saavat tarvitsemansa yksilöllisen tuen sekä samalla myös vertaistuen ikäisiltään.

Yksi keskeisistä tavoitteista on myös mahdollisimman monen oppilaan siirtyminen omaan lähikouluunsa. Suurin osa Edvin Laineen koulun kuudennen luokan erityisen tuen oppilaista jatkaa yläkouluun Juhani Ahon kouluun.