Oppilashuolto perustuu monitoimijuuteen

Edvin Laineen koulun oppilashuollon ensisijaisena tehtävänä on yhteisöllisen oppilashuollon kehittäminen. Keskeistä ovat sellaiset keinot, jotka tukevat osallisuutta ja myönteistä vuorovaikutusta ja tunneilmastoa. Lisäksi tärkeää ovat keinot, jotka pyrkivät ennaltaehkäisemään ongelmia, kuten kiusaamista. Toimenpiteet kohdistuvat usein luokkiin tai muihin ryhmiin. Tärkeä yhteisöllisen oppilashuollon tehtävä on myönteisen ryhmädynamiikan tukeminen hyvän luokkahengen edistämiseksi ja varhainen puuttuminen ryhmän toiminnan kielteisiin piirteisiin.

Yksilökohtaisen oppilashuollon tavoitteena on seurata ja edistää oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä, terveyttä, hyvinvointia ja oppimista. Tärkeää on myös varhaisen tuen turvaaminen ja ongelmien ehkäisy. Oppilaiden yksilölliset edellytykset, voimavarat ja tarpeet otetaan huomioon sekä oppilashuollon tuen rakentamisessa että koulun arjessa. Oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa. Oppilaan omat toivomukset ja mielipiteet on otettava huomioon häntä koskevissa toimenpiteissä ja ratkaisuissa hänen ikänsä, kehitystasonsa ja muiden henkilökohtaisten edellytystensä mukaisesti.

Oppilashuoltotyöryhmän sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat:

Koulukuraattori

Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä, jonka tehtävänä on kasvatustyön tukeminen.

Työ perustuu yhteistyöhön opettajien ja vanhempien kanssa.  

Koulukuraattori Pirjo Juntunen, puh. 040 516 3076, pirjo.juntunen2@pshyvinvointialue.fi koululla torstaisin ja perjantaisin. Muina aikoina sovittaessa. 

 

Koulupsykologi

Koulupsykologin työ perustuu opettajien ja vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön. Tavoitteena on edistää suotuisaa oppimista ja kehitystä, sekä selvittää niitä esteitä, joita eri syistä tulee oppilaan koulunkäynnin onnistumisen tielle. Koulupsykologin työ on luottamuksellista.

Koulupsykogi toistaiseksi ostopalveluna. Ohjautuminen kouluterveydenhoitajan tai erityisopettajan kautta lähetteellä.

 

Kouluterveydenhoitaja ja koululääkäri
Kouluterveydenhoitaja Piia Hynynen on koululla klo 8-15 maanantaisin ja tiistaisin sekä keskiviikkoisin vain parillisilla viikoilla. Puh. 040 527 6566, piia.hynynen@pshyvinvointialue.fi

Koululääkäri koululla noin kerran kuukaudessa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä