Ryhmien itsenäinen tehtävä (tiistai)
Tehtävien ohjeet
Iltapäivän tarkoituksena on harjoitella vuorovaikutustaitoja. Tulette ryhmässä suorittamaan neljä “rastia”, jotka avataan yksi kerrallaan, tämän sivuston sivupalkista). Joillakin rasteilla on rooliharjoituksia, jotka voivat tuntua haastavilta. Kannustamme lähtemään niihin rohkeasti ja avoimella asenteella. Muistakaa myös jättää niiden jälkeen aikaa purulle.
Vuorovaikutusharjoituksia on kolmella rastilla ja niissä on tavoittena harjoitella kuuntelun taitoja, auttamistaitoja ja puheeksi ottamista haastavissa vuorovaikutustilanteissa.
Kuhunkin rastiin on käytettävissä 15 minuuttia. Kirjatkaa itsellenne ylös 1-2 asiaa, jotka nousivat erityisesti esiin eri rasteilla. Mikäli jollain rastilla jää “ylimääräistä” aikaa, voitte keskustella haastavista vuorovaikutustilanteista, joita harjoiteltu tilanne tuo mieleen.
2. Avatkaa ensimmäisen tehtävän (vasemmalta palkista Tiistain 1. rasti). Lukekaa aina ensin yleisohje. Jos kyseessä on rooliharjoitus, valitkaa roolit ja lukekaa vain oman roolinne ohjeet. Rooliharjoitukset eivät välttämättä tunnu helpoilta, mutta haastamme teidät heittäytymään niihin. Rastien purussa voitte jakaa omia kokemuksianne vastaavista tilanteista.
3. Ryhmällä on aikaa yhdessä pisteessä 15 minuuttia (valitkaa ajanottaja).