Kivikausi

Neandertalinihminen

Homo sapiens sapiens (Cro-manion) eli nykyisin elävä ihminen saapui Eurooppaan noin 40 000 vuotta sitten. Nykyihmisen matka oli alkanut Afrikasta kymmeniä tuhansia vuosia aikaisemmin. Samoihin aikoihin lajimme saapui myös Australiaan. Homo sapiens ei ollut ensimmäinen ihmislaji, joka lähti liikkeelle ihmisen alkukodista Afrikasta. Homo erectus oli aloittanut maailman valloituksen jo satojatuhansia vuosia sitten. Viime vuosina on saatu runsaasti uutta tieto ihmisen kehityksen historiasta. Varsinkin geeniteknologia ja uudet löydöt ovat avanneet menneisyyden verhoa, mutta samalla on noussut esille uusia kysymyksiä. Ihmisen sukupuuhun on tullut uusia oksia. Ilmeisesti maapalloa on ollut enemmän erilaisia ihmislajeja kuin aikaisemmin on uskottu ja osa lajeista on elänyt rinnakkain. Eräs kaikkein mielenkiintoisin ja kiistanalaisin uusi löytö koskee floresinihmistä eli ”hobittia”. Indonesiaan kuuluvalta Floresin saarelta löydettiin aikaisemmin tuntemattoman pienikokoisen ihmislajin luita. Merkittävää on, että jotkut luut ovat vain 12 000 vuotta vanhoja. Siperiasta on löydetty niinikään uusi laji denisovanihminen, jonka kanssa nykyihminen on hankkinut lapsia. Nykyisin elävistä Australian alkuperäisasukkaista papualaisista ja melanesialaista on löytynyt denisovanihmisen geenejä. Nykyihmisillä, neandertalinihmisellä ja denisovanihmisellä on yhteinen esi-isä heidelberginihminen.

Nykyihmiset eivät olleet ensimmäiset Eurooppaan saapuneet ihmissuvun edustajat. Euroopassa oli satojatuhansia vuosia asunut heidelberginihmisiä ja heistä kehittyneitä neandertalinihmisiä. Nykyihmiset olivat jo matkalla törmänneet neandertalilaisiin ilmeisesti Lähi-idässä ja näiden kohtaamisten seurauksena Afrikan ulkopuolella asuvat ihmiset kantavat perimässään neandertalilaisten geenejä. Mahdollisesti myöhemminkin tapahtui kanssa käymistä, joka johti geeninen vaihtoon kahden ihmislajin välillä. Neandertalilaiset olivat asuneet pitkiä aikoja jääkauden aikaisessa Euroopassa ja heidän elimistönsä oli sopeutunut hyvin kylmää. Heillä oli lihaksikas ja lyhyt raajainen ruumis. Kallo oli matala ja pitkänomainen. Leveä nenä ja suuret silmät. Luut olivat jykevät, mutta nivelten liikkuvuus on ilmeisesti ollut heikompi kuin nykyihmisellä. Nykyaikaisiin vaatteisiin pukeutuneena neandertalilainen ei olisi välttämättä kiinnittänyt huomiota kadun vilinässä. He eivät olleet mitään alkeellisia apinaihmisiä. Neandertalilaiset elivät pienissä perheryhmissä, huolehtivat vanhuksista ja sairaista sekä hautasivat vainajansa. He metsästivät monipuolista riistaa aina suurista nisäkkäistä lintuihin asti. Erilaisilla kasveilla oli suuri merkitys ruokavaliossa. Myös lääkekasveja tunnettiin. Kivestä, puusta ja luusta tehtiin erilaisia työkaluja.

Neandertalilaiset hävisivät Euroopasta noin 30 000 vuotta sitten. Mitä neandertalilaisille tapahtui. Miksi he hävisivät. Kysymykseen ei ole selkeää vastausta. Useita erilaisia teorioita on esitetty, mutta niissä on kaikissa omat heikkoutensa.Neandertalilaiset hävisivät sen jälkeen, kun nykyihminen tuli Eurooppaa. Erään teorian mukaan nykyihminen tappoi kilpailijansa sukupuuttoon. Tämä on mahdollista. Homo sapiens oli kehittänyt tehokkaampia aseita ja pystyi tappamaan kauempaa esim. heittokeihäillä. Lähitaistelussa neandertalilaiset olisivat olleet pelottava vastustaja. Nykyihmisiä on myös ollut enemmän. Joissakin neandertalilaisten luita on löytynyt aseiden tekemiä jälkiä ja uhrit on syöty surmien jälkeen. Todisteita on kuitenkin vähän. Toisen teorian mukaan neandertalilaiset surmasi ilmaston muutos ja heidän kyvyttömyytensä sopeutua uusiin olosuhteisiin. Jääkauden aikana ilmasto muuttui useita kertoa ankarammaksi. Kenties neandertalilaisten määrä väheni, pienet yhteisöt jäivät eristyksiin toisistaan ja vähitellen näivettyivät. Teorian heikkous on siinä, että neandertalilaiset olivat sopeutuneet satojatuhansia vuosia jääkauden ilmastoon ja selviytyneet ankaristakin jaksoista. Ilmasto lämpeni paljon jääkauden lopulla, mutta neandertalilaiset olivat jo hävinneet yli 15 000 aikaisemmin.

Vaikuttaa siltä, että neandertalilaisten lukumäärä oli laskussa jo silloin, kun Homo sapiens saapui Eurooppaan. Kenties ei ole yhtä ainoaa syytä vaan kaukaisten sukulaisten katoaminen johtuu eri useista syistä. Neandertalilaisia ei alunperinkään ollut kovin paljon. He elivät pienissä perheyhteisöissä. Ehkä nykyihmisen levittäytyminen vaikeutti yhteydenpito ja puolisoiden hankkimista. Jotkut ryhmät joutuivat varmasti uusien tulokkaiden surmaamiksi. Homo sapiens oli joustava ja uutta luova. Nämä kyvyt olivat avuksi esim. ilmaston muuttuessa. Nykyihminen pystyi käyttämään paremmin hyväkseen resursseja. Molemmat lajit kilpailivat samoista resursseista ja oli ravintoketjun huipulla. Lisäännyimmekö nopeammin kuin kaukaiset sukulaiset? Mahdollisesti jotkut neandertalilaiset ovat sulautuneet uusiin tulokkaisiin ja heidän piirteensä hävisivät seuraavien sukupolvien kuluessa. Toimmeko mukanamme jonkun taudin, joka koitui neandertalilaisten kohtaloksi. Tästä ei ole mitään todisteita. Viimeiset todisteet Eurooppaa jääkaudella hallinneista ihmisistä on löydetty Gibraltarin rannoilta. Ikää näillä jäänteillä noin 28 000 vuotta. Erilaisille teorioille neandertalinihmisen säilymiselle aina nykypäiviin ei ole löydetty pitäviä todisteita.

Myöhäispaleoliittinen kivikausi

Kun nykyihminen eli Homo sapiens sapiens saapui Eurooppaan vallitsi jääkausi. Laajat alueet Pohjois-Eurooppaa oli paksun jäävaipan peitossa ja vuoristojen jäätiköt olivat levinneet laajoille alueille. Koska paljon vettä oli sitoutunut jäähän, laajat alueet matalia rannikkovesiä olivat kuivaa maata. Mannerjään eteläpuolella oli laajoja ruohotasankoja, joilla laidunsivat suuret nisäkkäät laumoina. Etelämpänä oli metsiä. Jääkauden aikana ilmasto ei ollut muuttumaton vaan lämpimämmät ja kylmemmät kauden vaihtelivat. Asutus laajeni, kun ilmasto oli suosiollinen. Ihmisten määrä oli vielä vähäinen ja laajat alueet olivat asumattomia. Nykyihmisen Eurooppaan saapumisen jälkeisinä vuosituhansina (35 000 -10 000 eKr) ihmisen kehitys oli nopeaa. Uusia asioita keksittiin, tekniikka kehittyi samoin taide. Varsinkin ajanjakson lopulla kehitettiin uusia työvälineitä esim. keihään heittopuu, luinen väkäsharppuuna, atraimet sekä jousi ja nuoli. Ilmeisesti myös naskalista kehitettiin varsinainen parsinneula. Ihmiset eivät tyytyneet pelkästään tekemään esineistä käyttökelpoisia vaan suurta huomiota kiinnitettiin niiden ulkonäköön. Koristeluun ja muotoiluun kului runsaasti aikaa. Myöhäispaloeliittisen kivikauden metsästäjien taiteellisten kykyjen ja estetiikan tajun pysyviä muistomerkkejä ovat luolamaalaukset. Lounais-Ranskan ja Pohjois-Espanjan alueelta on löytynyt noin sata luolaa, joissa on runsaasti kuvia. Parhaimmillaan kuvia on useissa kerroksissa päällekkäin ne ja ne on maalattu tuhansien vuosien kuluessa. Kuvissa esiintyvät monet riistaeläimet. Petoeläimiä on vähemmän. Ihmisten kuvia on myös vähän. Lisäksi useita erilaisia symboleja on tunnistettu. Luolien kuvat liittyvät ilmeisesti metsästysmagiaan. Tunnetuin luolia Lounais-Ranskassa sijaitseva Lascaux`n luola. Mielenkiintoinen yksityiskohta ajan taiteessa ovat erittäin rehevät naishahmot. Näitä pieniä patsaita on löydetty hyvin laajalta alueelta. Tämä viittaa jonkinlaisiin yhteisiin arvoihin ja uskomuksiin.

Vaikka jääkausi vallitsi, se ei merkinnyt pulaa riistasta pikemminkin päinvastoin. Laajoilla ruohotasangoilla vaelsi paljon suuria nisäkkäitä esim. mammutteja, alkuhärkiä, sarvikuonoja jättiläishirviä ja peuroja. Taitaville metsästäjille ei ollut pulaa riistasta. Itse asiassa myöhäisenpaleoliittisen kivikauden metsästäjät olivat niin tehokkaita, että he pystyivät hävittämään kokonaisia lajeja sukupuuttoon. Tämä näkyy selvimmin Pohjois-Amerikassa ja Australiassa, jossa suureten nisäkkäiden sukupuuttoon kuolemien ajoittuu ihmisten saapumiseen. Eläimet eivät tajunneet pelätä ihmistä. Euroopassa suurten nisäkkäiden sukupuuttoon häviäminen tapahtuu jääkauden lopulla ja siihen liittyy myös ilmastomuutos metsästyksen ohella. Jääkauden aikainen metsästäjä tunsi hyvin ympäristön ja pystyi hyödyntämään useita eri eläimiä. Myös kasvisravinnolla on ollut suuri merkitys. Luista päätellen ihmiset ovat olleet terveitä. Ilmeisesti runsas ja ”helppo” ravinnon saaminen jätti ihmisille aikaa taiteellisten kykyjen kehittämiselle.

Helposti ajattelemme, että kivikauden ihmiset asuivat vain luolissa. Tämä on vain osa totuutta. Luolat ja suojaiset kallion kielekkeet olivat suosittuja kohteita. Niissä asuttiin helposti tuhansia vuosia. Joissakin luolissa olivat asuneet neandertalilaiset ennen nykyihmisiä. Mutta paraskaan luola ei ole hyvä asuinpaikka, jos ravinnonsaanti oli ongelma. Parhaiden luolien lähellä kulki eläinten esim. peurojen vaellusreittejä. Tällöin ihmiset pystyivät vuosi toisensa jälkeen teurastamaan eläimet samoilla paikoilla ja hankkimaan talven ruuat. Suurten eläin määrien tai todella suurten eläinten esim. mammuttien metsästäminen ja lihojen paloittelemien onnistui yhteistyöllä. Jokainen tiesi tehtävänsä ja oli lapsesta lähti tottunut yhteistyöhön sekä tottelemaan metsästyksen johtajan ohjeita. Todennäköisesti osa vuodesta vietettiin kesäleireillä ja metsästysretkillä. Lähes puuton aroalue oli parasta metsästysmaata, mutta muuten ankaraa seutua. Siellä asuvat ihmiset joutuivat rakentamaan eläinten nahoista telttoja. Puuta, mammuttien luita ja syöksyhampaita käytettiin tukirakenteisiin. Teltat ovat vaihdelleet yhden perheen asumuksista esim. kodista aina useiden perheiden pitkiintaloihin. Kuivattua eläinten lantaa on voitu käyttää polttoaineena. Sillä missä ravintoa oli runsaasti, yhteisöjen koko oli suurempi karuihin seutuihin. Osa väestöstä oli asettunut melko pysyvästi luoliin osa vietti liikkuvampaa elämää.

Jääkauden lopulla noin 12 000 vuotta sitten ilmasto alkoi lämmetä. Myös sateet lisääntyivät. Tämän seurauksena ruohotasangot alkoivat metsittyä ja monilta suurilta nisäkkäiltä katosivat laitumet ja ne hävisivät. Ilmeisesti tehokas metsästys nopeutti prosessia. Suuren riistan metsästykseen tottuneiden ihmisten piti muuttaa elämäntapaansa. Osa heistä muutti rannikolle ja kala,simpukat sekä hylkeet nousivat tärkeiksi ravinnon lähteiksi. Myös jokien ja järvien rantojen asuttamien lisääntyi. Tekniikka kehittyi muuttuneisiin olosuhteisiin. Uusia keksintöjä oli ilmeisesti verkko ja merta. Muutenkin kalastukseen liittyvät välineet kehttyivät. Veneiden rakentaminen lisääntyi esim yhdestä rungosta koveretut ruuhet. Puun lisääntynyt työstäminen pakotti kehittämään parempia kirveitä. Ihmiset olivat toki jo aikaisemminkin liikkuneet vesillä esim. Australian asuttamien oli edellyttänyt avoimien vesialueiden ylittämistä. Osa väestöstä muutti pohjoiseen seuraten vetäytyvää mannerjäätä. Pohjois-Eurooppaan ihmisiä houkuttelivat peuralaumat, jotka viihtyivät sulavien jäätiköiden paljastamilla alueilla. Pohjoisessa oli myös runsaasti hylkeitä. Tätä ajanjaksoa kutsutaan meseoliittiseksi kivikaideksi.

Maatalouden synty

Aikaisemmin historiassa puhuttiin maatalouden vallankumouksesta. Tämä viittaisi siihen, että maatalouden alkaminen olisi tapahtunut hyvin äkillisesti ja yllätten. Siirtyminen metsästämisestä maanviljelyyn oli paremmenkin pitkä prosessi. Se ei tapahtunut kaikkialla samaan aikaan. Joissakin paikoissa maanviljely ja karjanhoito alkoivat itsenäisesti ilman ulkopuolista vaikutusta esim. Lähi-Idässä, Kiinassa ja Amerikassa. Eurooppaan maanviljely ja karjankasvatus tuli nykyisen Turkin alueelta tulleiden uusien asukkaiden myötä. Indus joen laaksoon Intiaan ja Niilin varrelle maanviljely levisi Lähi-Idästä ilman merkittävää väestön muuttoa. Maanviljelyn leviämiseen liittyy myös viljelykasvien ja kotieläinen siirtyminen. Joskus viljelyn aloittamien vierailla kasveilla johti myös kotoperäisten kasvien viljelyyn. Aina siirtymien maanviljelyyn ei ollut paras mahdollinen ratkaisu. Kun on tutkittu viljeliöiden ja metsästäjien luita, on todettu, että metsästäjät olivat terveempiä ja saivat enemmän ravintoa kuin viljeliät. Monet varhaiset metsästäjät käyttivät myös vähemmän aikaa ruuan hankkimiseen kuin myöhemmät viljelijät. Metsästäjät elivät aikaisemmin parhailla mahdollisilla alueilla, koska viljeliöitä ei ollut. Vähitellen viljelijät työnsivät metsästjät äärialueille, joissa viljely ei ollut mahdollista. Liian kuivaa tai liia kylmää. Monet ryhmät myös vaihtoivat metsästyksen viljelyyn. Miksi ja miten maanviljely alkoi

Maanviljelyn ja karkasvatuksen ensi askeleet

Maatalouden kehittymien liittyy jääkauden lopun ilmastomuutokseen ja sen aiheuttamaan suurten riistaeläinten vähenemiseen. Aikaisemmin metsästys oli tuottanut riittävästi ravintoa. Noin 11 000 vuotta sitten tilanne muuttui. Vähitellen maanviljely ja karjanhoito tuottivat paremmin ravintoa. Ilmeisesti aluksi lisättiin luonnossa villeinä elävien kasvien keräämistä. Luonto muokattiin, jotta halutut kasvit selviytyivät (kulottaminen ja raivaaminen) ja niitä siirrettiin uusille paikoilla. Parhaille kasvupaikoille palattiin vuosittain ja niiden ympäristöön muodostui pysyvää asutusta. Tämän prosessin aika ihminen valitsemalla itselleen sopivia kasveja myös jalosti niitä. Jotkut ominaisuudet, jotka olivat kasveille luonnossa haitallisia, olivat ihmisten kannalta hyödyllisiä esim. se, etteivät jotkut villivehnät tiputtaneet kypsiä jyviä tähkästä tai kypsät herneet pysyivät palossa. Keräämällä ja kylvämällä näitä kasveja ihminen jalosti niitä sopivaksi itselleen.

Maanviljely syntyi ensimmäisenä Lähi-idässä ns. hedelmällisen puolikuun alueen ylängöllä. Siellä kasvaa villeinä vehnän ja ohran kantamuodot. Ihmiset alkoivat viljellä varhain myös kuitukasveja. Pellava on yksi ensimmäisistä viljelyyn otetuista kasveista. Hedelmällisen puolikuun alueella ihminen myös kesytti lampaan, vuohen sian ja naudan. Ensimmäiset viljelijät metsästivät vielä runsaasti esim. gaselleja, mutta vähitellen kasvatetut eläimet korvasivat riistan. Sellaisilla alueilla, missä riistaa oli runsaasti sen hyödyntämistä jatkettiin. Ihmiset jatkoivat myös villienkasvien keräilemistä. Siirtymäkauden aikana oli edullista hyödyntää luonnon tarjoamia mahdollisuuksia ruuan hankitaan monipuolisesti. Maanviljelyä vielä harjoiteltiin ja riittävän sadon saaminen oli epävarmaa. Monipuolinen ruuan hankita suojasi nälänhädältä. Viljely aloitettiin ilman erikoistyökaluja esim. sirppejä. Viljat leikattiin veitsellä. Vähitellen tarvittava tekniikka kehittyi. Ensimmäisiä työkaluja joita viljelemisen käytettiin oli ilmeisesti kaivuukeppi. Suuri muutos oli kotieläimet. Niistä saatiin proteiinejä, joita viljoissa oli vähän. Proteiinien lähteenä käytettiin myös papuja ja herneitä. Myös eläinten lanta oli oli arvokasta lannoitetta. Vetoeläimet mahdollistivat uusien alueiden viljelemisen ( hankalasti muokattava raskas maaperä). Myöhemmässä vaiheessa vetoeläimet loivat pohjan laajalle kaupankäynnille, koska ne mahdollistivat kauppatavaroiden siirtämisen. Viimeiseksi eläimet valjastettiin sotilaskäyttöön esim. vaunuja vetävät hevoset tai ratsuhevoset. Etelä-Amerikan korkeakulttuurit muodostavat tästä poikkeuksen, koska siellä ei kesytetty suuria nisäkkäitä laamaa lukuun ottamatta. Ensimmäiset viljelijät eivät vielä hallinneet kaikkia osa-alueita. Monet asuinpaikat hylättiin. Syinä tähän ovat ilmeisesti liikaviljelyn ja laiduntamisen aiheuttamaa maaperän kuluminen. Ilmaston kuivumien oli myös kohtalokasta, koska keinokastelua ei vielä tunnettu. On todisteita siitä, että sateet vähenivät. Maan viljelyn painopiste siirtyi vähitellen jokilaaksoihin, joissa oli vettä saatavilla.

Maatalouden kehittymien ja väestön kasvu seurasivat toisiaan. Maatalous mahdollisti väestönkasvun. Paikallaan pysyvät viljelijät lisääntyivät nopeammin kuin liikkuvat metsästäjät. Lapsia syntyi useammin. Kasvanut väestö pakotti tehostamaan ruuan tuotantoa eli viljely sekä karjankasvatus lisääntyi ja ne valtasivat alueita metsästykseltä. Maatalous johti myös ammattien ja yhteiskunnallisen arvojärjestyksen syntyyn. Metsästäjät olivat yleensä tasa-arvoisia ja kaikki osallistuivat ruuanhankkimiseen. Maanviljely lisäsi ravinnon tuotantoa ja mahdollisti sen tehokkaan säilymisen. Kaikkien ei tarvinnut raataa pelloilla vaan osa ihmisistä saattoi keskittyä ”asiantuntia tehtäviin” esim. käsityöammatteihin, papistoon tai sotilaiksi. Aluksi yhteisöt, jotka harjoittivat maataloutta, olivat tasa-arvoisia ja ammattien eriytyminen on ollut vähäistä. Kehitys pienestä kylästä kohti kuninkaan hallitsemaa valtakuntaa kesti tuhansia vuosia.

Maatalouden kehittymien synnytti myös ensimmäiset varsinaiset kaupungit. Maailman vanhimpana kaupunkina pidetään Jerikoa. Kaupunki sijaitsee kuivalla tasangolla, mutta sen ympäristössä on runsaasti pohjavettä. Jeriko on vehreä keidas erämaassa. Alueella on ollut pysyvää asutusta noin 10 000 vuotta sitten. Siellä ei kasva luonnostaan vehnää tai ohraa vaan ihmisen on pitänyt siirtää kasvit alueella. Myös kotieläinten luota on löydetty jätekasoista,vaikka varhaisessa vaiheessa gaselli on ollut tärkein lihan lähde. Jeriko on todennäköisesti yksi varhaisimpia paikkoja, jonne maanviljely levisi syntyseudultaan. Jerikon keitaan alueella on asunut useita tuhansia asukkaita. Jerikosta on myös löydetty maailman vanhimmat muurit. Kaupungin ympärille rakennettiin vankat kivimuurit ja kaivettiin vallihauta 7000-6000 eKr. Jeriko on maailman vanhin yhtäjaksoisesti asuttu paikka. Toinen tärkeä kivikauden kaupunki on Catal Huyuk Turkissa. Kaupungissa asui vähintään 5000 ihmistä noin 6000- 5000 eKr. Kaupungin asukkaat viljelivät ohraa ja vehnää. He keräsivät myös luonnonvaraisia kasveja esim. pähkinöitä. Metsästyksellä ei ollut heille enää suurta merkitystä. Sen sijaan karjanhoito oli tärkeää, erityisesti naudat lampaiden ohella. Tehokas ruuantuotanto mahdollisti erikoistumisen käsityöammatteihin. Väestö oli ainakin kolmen eri ryhmän sekoitus. Väestö kasvoi nopeasti ,mikä on mahdollisesti johtanut liika viljelyyn ja laiduntamiseen. Kaupunkia ei ole tuhotta tai poltettu. Asukkaat hylkäsivät sen, kun asutus oli jatkunut noin 800 vuotta.

Maailmassa on noin 200 000 luonnonvaraista kasvilajia. Näistä ihminen viljellee useita satoja. Joidenkin arvioiden mukaan viljellyistä kasveista vain kaksitoista lajia kattaa yli 80 prosenttia maailman sadoista. Viljakasveja ovat vehnä, maissi, riisi, kaura ja durra. Palkokasveista joukkoon mahtuu soija. Mukulakasveista ja juureksista joukossa ovat peruna, bataatti, maniokki. Sokerin lähteinä ovat sokeriruoko ja sokerijuurikas. Ainoa hedelmä listassa on banaani. Yksin viljakasvit muodostavat puolet ihmisten kuluttamasta energiasta. Useisiin tuhansiin vuosiin ihmiskunta ei ole ottanut viljelyyn todella merkittäviä viljelykasveja. Monia uusia kasveja on ryhdytty kyllä viljelemään, mutta maanilmanlaajuisesti ja historian kulun kannalta niiden vaikutus on vaatimaton. Viljojen ja kasvisten jälkeen viljelyyn otettiin moni hedelmäpuita. Niiden huonopuoli oli pitkä kasvuaika. Satoa joutui odottamaan useita vuosikymmeniä. Historian kannalta tärkeitä hedelmäpuita ovat oliivit ja viinirypäleet. Joiden hedelmäpuiden esim. omenapuiden viljeleminen ja erityisesti jalostaminen oli jo selvästi hankalampaa.

Kivikauden maanviljelijät tutkivat ja kokeilivat suuresta määrästä kasveja ravinnontuotantoon sopivimmat. Jo tällöin tietyt lajit esim. vehnä syrjäyttivät monia paikallisia lajeja, koska siitä on saanut paremman sadon. Tämä kehitys on jatkunut nykypäiviin asti. Eurooppalaisten 1400-luvulla alkaneet löytöretket johtivat varsinaisiin viljelykasvien vaihtoviikkoihin. Eri puolilla maailmaan olleet kasvit matkasivat kauppiaiden laivoissa kauas kotoaan. Uutta tässä oli leviämisen nopeus. Vehnän matka Lähi-idästä Kiinaa oli kestänyt tuhansia vuosia. Maissilta pitempi matka sujui puolessa vuosisadassa. Toinen esimerkki oli chili, joka kulkeutui Meksikosta Aasialaisiin keittiöihin parissa vuosikymmenessä. Kaikkialla uudet kasvit löysivät tyhjiä ekologisia lokeroita, joita kotoperäiset kasvit eivät pystyneet hyödyntämään. Nämä tulokkaat monipuolistivat lisäsivät ruuan määrää ja laatua eri puolilla maailmaa

Vehnä

Vehnä on yksi varhaisimmista kasveista, joita ihminen otti viljelyyn. Hedelmällisen puolikuun alueelta se levisi nopeasti joka puolelle ympäristöönsä. Vehnä mahdollisti Mesopoatamian korkeakulttuurit ja Egyptin pyramidien rakentamisen. Se on salaperäisen Idus-kulttuurin takana. Vehnän viljely aloitti maatalouden Euroopassa. Kreikan temppelit rakennettiin ja Rooman legioonat marssivat vehnän voimalla. Löytöretkien myötä eurooppalaiset kuljettivat vehnän Amerikkaa ja Australiaan. Tänä päivänä vehnä on yksi kolmesta suuresta maissin ohella. Vehnän kanssa samoihin aikoihin viljelyyn otettu ohra on historialliselta merkitykseltään vähäisempi. Vehnää ja ohraa on viljelty rinnakkain, mutta monesti vehnällä on ollut korkeampi status. Ohraa on syöty, kun on ollut pakko eikä vehnää ole ollut saatavilla. Ohra kasvaa myös kylmemmillä alueilla. Vaurauden ja ruoka määrän kasvaessa vehnän osuus on lisääntynyt ravinnossa. Yhdessä asiassa ohra merkitystä ei voi vähätellä, nimittäin oluen valmistus. Tuhansia vuosia ohra on ollut oluen raaka-aine. Jotkut tutkijat ovat jopa esittäneet, että oluen jano sai ihmiset asettumaan aloilleen ja viljelemään maata.

Maissi

Mitä vehnä on vanhan maailman korkeakulttuureille niin sitä maissi Amerikan kansoille. Sen viljely alkoi Meksikon alueella noin 3500 eKr. Ilman maissia mayat ja atsteekit eivät olisi pystyneet hämmästyttäviin saavutuksiinsa. Maissi myös on hyvä esimerkki, siitä miten paljon ihminen pystyi vuosituhansien kuluessa jalostamaan villejä kasveja. Nykyään maissin ei onnistu kasvaa ilman ihmisen apua. Maissin viljely onnistui hyvin ilman vetoeläimiä, joita Amerikassa ei ollut ennen eurooppalaisten tuloa. Se on myös hyvin satoisa kasvi. Yksi kylvetty jyvä voi tuottaa yli sata jyvää. Vehnällä suhdeluku on selvästi huonompi. Meksikon alueen intiaanit viljelivät myös papuja ja kurpitsoita. Näin he onnistuivat välttymään puutostaudeilta, joita pelkkä maissin syömien aiheuttaa.

Eurooppaan maissi levisi nopeasti löytöretkien seurauksena. Sitä alettiin viljellä Espanjassa jo 1500-luvun alussa ja eurooppalaisten kauppiaiden mukana maissi kulki nopeasti Afrikkaan ja Aasiaan. Kiinan maissi saavutti 1500-luvun puolivälissä. Maissia saattoi viljellä pelloilla, jotka olivat liian kosteita vehnälle ja liian kuivia riisille. Sen viljelyala ei kilpaillut perinteisten kasvien kanssa. Nykyään maissi on yksi tärkeimmistä viljelykasveista. Sen hinnan nousu saa aikaan mellakoita Afrikassa. Monissa maissa diktaattorit ovat pitäneet ihmiset tyytyväisinä tarjoamalla heille halpaa maissia, riisiä tai vehnää. Tänään merkittävä osa maissi sadosta menee karjanrehuksi tai se käytetään biopolttoaineiden valmistukseen. Myös elintarviketeollisuudessa käytetään paljon maissitärkkelystä.

Peruna

Andien alueen intiaanit aloittivat perunan viljelyn yli 5000 vuotta sitten. Perunan lajikkeita jalostettiin sopimaan erilaisiin ympäristöihin (maaperä, kosteus, lämpö). Peruna oli yksi inkojen valtakunnan peruspilareista. Kun eurooppalaiset saapuivat peruna ei tehnyt heihin suurta vaikutusta. Peruna levisi Euroopassa hitaasti, vaikka se olisi ollut erinomainen viljelykasvi ja täydentänyt ruokavaliota. Perunalla oli huono maine. Sen epäiltiin aiheuttavan spitalaia eli lepraa ja sitä pidettiin myrkyllisenä. Mukuloiden outo ulkomuoto inhotti ihmisiä. Koska perunaa ei oltu mainittu raamatussa, ei Jumala ollut tarkoittanut sitä ihmisten ravinnoksi. Perunaa pidettiin pitkää sopivana karjanrehuksi ja köyhien ruuaksi. Ne joilla oli varaa, söivät perunaa vain nälänhädän sattuessa.

Vähitellen asenteet muuttivat. Monet hallitsijat suostuttelivat ja uhkailivat alamaisiaan aloittamaan perunaviljelyn. Taustalla olivat useat huonot sadot 1600- ja 1700-luvuilla. Perunasta tuli tehdastyöläisten perusravintoa 1800-luvulla. Perunan viljelyn lisääntymien oli yksi syy Euroopan väkiluvun voimakkaaseen kasvuun 1800-luvulla. Erityisen tärkeä peruna oli irlantilaisille. Kun perunarutto levisi Eurooppaa, se aiheutti laajinta tuho juuri Irlannissa. Yli miljoona ihmistä kuoli ja toinen miljoona lähti siirtolaiseksi. Nälänhätää pahensi se, Irlannista vietiin viljaa Englantiin. Irlantilaiset viljelijät olivat eläneet perunalla ja tuottaneet vehnään englantilaisille leipomoille ja ohraa panimoille. Tuhon seurauksena Englanti purki viljatulleja, jotka olivat suojelleet kotimaista viljelyä ja pitäneet vehnän hinnan korkealla suhteessa perunaa. Erityisesti Amerikasta alkoi virrata halpaa viljaa Englantiin. Tästä hyötyivät tehtaiden työläiset, joiden ruoka halpeni.

Sokeriruoko

Sokeriruoko on kotoisin Tyynenmeren saarilta. Siltä se kauppiaiden mukana levisi Intian kautta Lähi-itään. Eurooppalaiset tutustuivat ja ihastuivat sokeriruokoon ristiretkien aikana. Kun portugalilaiset löysivät Madeiran saaren, he alkoivat viljellä siellä sokeriruokoa. Työvoimaa viljelyksille saatiin hankkimalla orjia Afrikasta. Sokeriruokon viljelyn ja orjuuden synkkä kumppanuus oli vahvistumassa. Kun espanjalaiset valloittivat Karibian saaret, he havaitsivat näiden sopivan erinomaisesti sokerin tuotantoon. Espanja halusi murtaa Portugalin johtavan aseman sokerimarkkinoilla. Kun intiaanit kuolivat tauteihin ja eurooppalaiset eivät pärjänneet kuumassa sekä kosteassa ilmastossa sokeriplantaaseille tuotiin orjia miljoonia Afrikasta. Muutkin Euroopan valtiot halusivat osansa kakusta. Englantilaiset, ranskalaiset ja hollantilaiset valloittivat Karibialta sopivia saaria sokerin tuotantoon. Jopa Tanska hankki pari saarta itselleen ( Yhdysvaltojen Neitsytsaaret). Portugali ryhtyi viljelemään sokeria Brasiljassa. Tuolloin vallalla ollut talouspolitiikka (merkantilismi) korosti valtioiden omavaraisuutta ja jalometallivarantoja. Ei halutta ostaa tuotteita muilta mailta.

Eurooppalaiset olivat tottuneet sokerin makuun1700-luvulla. Teen, kahvin ja kaakaon yleistymien lisäsi eurooppalaisten makean himoa. Sokerin kasvava kysyntä vaati plantaasin omistajia tehostamaan tuotantoa. Monessa sokerinvalmistuksen vaiheessa käsityötä pyrittiin korvaamaan koneilla. Sokerin leikkaaminen kuitenkin vaati runsaasti työvoimaa ja monet muuta työvaiheet olivat niin vaarallisia, että vain orjat tekivät niitä. Sokeriruokojen puristamiseen tehdyt myllyt sekä keittokattilat ja tislauslaitteet olivat oman aikansa huipputekniikka. Koneita pyörittivät tuuli, vesi ja eläintenvoima, myöhemmin höyrykoneet. Sokerin valmistuksessa otettiin myös työntekijöiden erikoistumien tiettyihin tehtäviin. Sokerin tuotanto oli eräs kehittyneimmistä aloista ennen varsinaista teollista vallankumousta. Sen valmistaminen vaati myös runsaasti pääomaa (orjat, koneet ja plantaasit), mutta sokeri tuotti myös hyvin. Eräiden arvioiden mukaan ensimmäisten tehtaiden rakentamisen tarvittava pääoma oli kertynyt sokerista. Se lisäsi joka tapauksessa kansainvälistä kauppaa, jossa voittajia olivat Eurooppa ja Amerikka. Afrikan kohtalo oli toimittaa orjia plantaaseille.

Tehostunut tuotanto laski sokerin hintaa Euroopassa ja siitä tuli tärkeää ravintoa varsinkin englannin tehtaiden työtekijöille. Työläiset saivat tarvitsemaansa energiaa sokerista. He joivat sokerilla makeutettua teetä ja söivät leivän päällä runsaasti sokeria sisältäviä hilloja. Monet naiset kävivät myös tehtaissa töissä, eikä heillä ollut aikaa valmistaa esim.keittoja. Varsinaisen sokerin ohella sokeriruon jalostuksessa syntyi melassia, josta voitiin valmistaa tislata rommia. Viljasta valmistetun paloviinan ohella rommista tuli tärkeimpiä tislattuja alkoholijuomia. Halpa rommi virtasi Karibialta Eurooppaan. Historian mielenkiintoinen yksityiskohta on Englannin laivaston ja rommin liitto. Englantilaisille sotalaivojen merimiehille kuului palvelusehtojen mukaan pieni määrä rommia päivässä. Hyvistä suorituksista palkittiin ylimääräisellä rommilla ja rangaistukseksi rommiannoksen menetti. Keripukin uhkaamat merimiehet olivat valmiitta juomaa parantavan sitruunamehun, kunhan sitä oli terästetty rommilla. Rommia merimiehille jaettiin pitkälle 1900-luvulle asti. Nykyään liian runsas sokerin käyttö muodostaa merkittävän terveysuhkan yhä kasvavalle osalle maailman väestöstä. Sokeria käytetään myös biopolttoaineiden raaka-aineena.

Riisi

Riisi on yksi kolmesta suuresta viljelykasvista, mutta maissiin ja vehnään verrattuna se ei ole levinnyt niin laajalle alueelle. Maissi on leimallisesti Aasialainen kasvi. Nykyäänkin ainoastaan Yhdysvallat ja Brasilja ovat tärkeitä riisinviljely alueita Aasian ulkopuolella. Riisinviljelyn leviämistä on haitannut sen tarvitsema lämpö ja kosteus. Suurin osa Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaan on liian kylmää tai kuivaa. Monille Aasian valtioille riisi on tärkein ravintokasvi. Riisistä on mahdollista saada edullisissa olosuhteissa kaksi joskus jopa kolme satoa vuodessa. Tämä kuitenkin on usein vaatinut tehokasta lannoitusta ja keinokastelua, jotta pelloilla on riittänyt vettä kuivina kausina. Riisin satoisuus on mahdollistanut korkean väkiluvun suhteellisen pienille alueille. Esimerkiksi kamputsealaisen Angor Vatin kukoistus perustui tehokkaaseen riisin viljelyyn. Maissin lailla ihminen on jalostanut riisiä hyvin pitkälle. Riisin taimenet kasvatetaan usein kasvualustoilla ennen kuin ne siirretään peltoon. Riisin viljelyssä ei tarvita niin paljon vetoeläimiä kuin esim. vehnän. Pienillä peltotilkuilla on voitu käyttää tehokkaasti ihmistyövoimaa. Monin paikoin Aasiaa riisiä viljellään tasankojen ohella mäkien rinteille rakennetuilla pengermillä ja terasseilla. Ruuan ohella monissa Aasian maissa riisiä on käytetty riisiviinin valmistukseen. Tunnetuin on japanilainen sake.

Viimeisten tietojen mukaan riisin viljely alkoi Kiinassa viimeistään 9500 vuotta sitten mahdollisesti jo aikaisemmin. Tutkimusten edetessä ja tarkentuessa viljelemisen alkamisen ajankohta on siirtynyt kauemmaksi menneisyyteen. Kiinasta viljely levisi kaikkialle Kaakkois-Aasiaan ja Intiaan. Kiinassa riisin tärkeimmät viljelyalueet ovat Jangtse joen laakso. Etelä-Kiinassa riisiä viljellään myös vuorten rinteillä. Kiinan halki kulkee raja, jonka pohjoispuolella riisiä ei enään viljellä. Pohjoisilla viljelymailla on tärkeimmät kasvit ovat hirssi ja vehnä. Keltaisen joen alueen ilmasto on liian kylmä ja hedelmällinen lössimaa ei sido riisin tarvitsemaa kosteutta.

Kotieläimet

Ihmisten asettumien paikoilleen ja maan viljelyn aloittamien johti myös eläinten kesyttämiseen ja karjan kasvattamiseen. Eläimet olivat ihmisille monella tavalla hyödyllisiä. Niistä saatiin maitoa, lihaa, nahkaa ja villaa. Eläinten lantaa voitiin käyttää polttoaineena korvaamaan puuta ja peltojen lannoitukseen. Niiden avulla ihmiset pystyivät kuljettamaan tavaroita ja eläimet vetivät auraa. Jotkut eläimet mullistivat sodankäynnin ja lopuksi eläimet altistivat osan ihmisistä lukuisille bakteereille. Tästä oli hyötyä, kun piti kukistaa kansoja, joilla oli vähän kotieläimiä esim. intiaanit. Ne kansat, jotka kesyttivät eläimiä ja ryhtyivät harjoittamaan karjanhoitoa, saivat suuren edun niihin naapureihinsa, jotka eivät tätä tehneet. Eläimet ovat olleet yksi tärkeä tekijä matkalla menestykseen. Samalla tavalla kuin kasvien kohdalla ihminen on muokannut jalostamalla kesytetyistä eläimistä haluamansa laisia. Eläinten joitakin fyysisiä ominaisuuksia on korostettu ja monia vaistoja on karsittu. Vaistot monet auttavat eläintä selviytymään luonnossa, mutta ovat haitallisia kesyyntymisen kannalta. Parhaiten tämä muokkaus näkyy maailman lukuisissa koiraroduissa, jotka eroavat suuresti toistaan ja läheisimmistä luonnossa elävistä sukulaisistaan.

Koira on ensimmäinen eläin, jonka ihminen on kesyttänyt. Ilmeisesti se on tapahtunut monissa eri paikoissa toisistaan riippumatta noin 12 000-15 000 vuotta sitten. Vaikka koirat ovat olleet ihmiselle monella tavalla hyödyllisiä, eivät ne koskaan ole olleet ensisijaista ravintoa. Koiria on yleensä syöty vain kun muusta ravinnosta on ollut pulaa. Tosin joillakin alueilla koiria on kasvatettu ruuaksi esim. Kaakkois-Aasiassa ja atsteekkien ajan Meksikossa. Ja vaikka koirat ovat vetäneet rekiä niin ei niitä ole valjastettu auran eteen. Kaikki ihmisen kesyttämät ja ravinnoksi kasvattamat eläimet ovat kasvissyöjiä, koska niissä lihankasvatuksen kustannukset suhteessa tuottoon on selvästi parempi kuin lihansyöjillä. Ihmisen kannalta tärkeimpiä kesytettyjä eläimiä ovat suuret nisäkkäät. Paino yli 45 kiloa. Linnuista tärkein on kana, jonka kasvattamien on levinnyt myös laajimmalle. Kanan lihan osuus ravinnossa on maailmanlaajuisesti kasvanut viime vuosikymmeninä, kun broilereiden tehokasvatus on lisääntynyt. Hanhet, ankat ja kalkkunat ovat myös täydentäneet ruokavaliota. Joitakin muita eläimiä esim. marsua on kasvatettu paikallisesti, mutta maailmanlaajuisesti niiden merkitys on marginaalinen.

Samalla tavalla kuin muinaiset maanviljelijät valitsivat lukuisten kasvien joukosta sopivimmat viljelyyn niin myös karjankasvattajat tutkivat tarkasti kaikki mahdolliset eläimet. Maailmassa on noin 150 yli 45 kiloista nisäkästä, jota teoriassa sopisivat kotieläimiksi. Ihminen on kesyttänyt ja ryhtynyt kasvattamaan niistä neljäätoista.Näistä vain viisi on levinnyt maailman laajuisesti. Loput yhdeksän ovat tärkeitä paikallisesti. Viisi tärkeintä kotieläintä ovat lammas, vuohi, sika, lehmä ja hevonen. Loput yhdeksän ovat yksikyttyräinen kameli, kaksikyttyräinen kameli, laama sekä alpakka, kesyaasi, poro, vesipuhveli, jakki, bentengi (Kaakkois-aasialainen lehmä) ja gauri (intialainen lehmä). Koiran jälkeen ihminen kesytti vuohen ja lampaan ja sian. Tämä tapahtui hedelmällisen puolikuun alueella Lähi-idässä noin 10 000 vuotta siiten. Samoihin aikoihin sika kesytettiin itsenäisesti Kiinassa. Lehmiä alettiin kasvattamaan Lähi-idässä ja mahdollisesti Pohjois-Afrikassa noin 8000 vuotta sitten. Intiassa ja Kaakkois-Aasiassa lehmä kesytettiin itsenäisesti, bentengi ja gauri. Kaikilla kolmella eri nautaa polveutuvat ilmeisesti alkuhärästä.

Norsu olisi vahva ehdokas listalle, mutta yleensä ihminen ei käytä kasvatettuja norsuja vaan luonnosta kiinniotettuja ja ihmiseen totutettuja eläimiä. Toinen asia liittyy jalostukseen. Ihminen ei ole jalostanut norsuja samalla tavalla itselleen sopivaksi kuin esimerkiksi hevosia tai lehmiä. Ihmistä palvelevat norsut ovat samanlaisia kuin villit norsut. Todennäköisesti norsut ja ihminen tottuivat toisiinsa Kaakkois-Aasiassa tai Intiassa yli 3000 vuotta sitten. Eurooppalaiset törmäsivät norsuihin Aleksanteri Suuren sotaretkillä. Norsuja on käytetty työjuhtina ja sotanorsuina. Ilmeisesti Antiikin aina Afrikkalaista norsu ei onnistuttu totuttamaan ihmiseen. Hannibalin kuuluisat Alpit ylittäneet norsut olivat todennäköisesti sukupuuttoon kuolleita pohjoisafrikkalaisia norsuja. Aleksanteri suuren seuraajat käyttivät intialaisia norsuja. Intiassa ja Kaakkois-Aasiassa norsuja käytettiin sotatoimissa vielä 1800 luvulla ja vielä nykyäänkin norsuja käytetään työjuhtina.

Hevosen ja ihmisen yhteinen taival alkoi Ukrainasta Keski-Aasiaan ulottuvalta ruohotasangolta mahdollisesti Pohjois-Kazakstanissa. Hevosia kasvatettiin aluksi nahkan, lihan ja maidon takia. Maidosta opittiin tekemään kumissa, mieto alkoholijuomaa, jota paimentolaiset ovat juoneet tuhansia vuosia nykypäiviin asti. Hevoset olivat liian pieniä ja hentorakenteisia kantaakseen ratsastajan. Jalostuksella eläinten rakennetta onnistuttiin muuttamaan. Ilmeisesti hevonen ja aasi valjastettiin auran ja vaunujen eteen ennen kuin niillä ratsastettiin. Mahdollisesti myös Aasialaista villiaasia eli onageria on käytetty vetojuhtana mutta tämä on epävarmaa. Eläimen kesyttäminen on vaikeampaa kuin esim. hevosen tai aasin ( Afrikkalainen villiaasi). Hevosen kesyttäminen tapahtui noin 8000 sitten. Kesytys ajankohdat ovat vielä epävarmoja ja uusien löytöjen ja erityisesti geeniteknologian kehittymien myötä ne muuttuvat ja tarkentuvat.

Mielenkiintoista on, että tuhansiin vuosiin ihminen ei ole onnistunut kesyttämään uusia maanilmanlaajuisesti tärkeitä lajeja. Ihmiset ovat kyllä ryhtyneet kasvattamaan esim. minkkejä tai kaneja, mutta niiden merkitys on vähäinen. Monet uudet eläimet ovat pikemminkin lemmikkejä kuin kotieläimiä. Viimeisin kesytetty suuri kotieläin on poro. Joidenkin tietojen mukaan poro olisi kesytetty keskiajalla, mutta ajankohta voi olla varhaisempi. Saamelaiset ovat eläneet pohjoisilla alueilla paljon pitempään. He ovat metsästäneet peuroja etelämpänä ja poroja pohjoisessa. Australiassa ja Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa ei ole kesytetty yhtään lajia. Amerikan alueella on kesytetty vain yksi. Miksi lähes kaikki tärkeät kotieläimet on kesytetty Euroasiassa (myös Pohjois-Afrikka)? Yksi syy tähän on se, että Australiasta on ollut alunperin niukasti sopivia eläimiä ja monet lajit hävisivät ihmisen tulessa. Pohjois-Amerikassa oli taas lajeja enemmän, mutta esim. hevoset ja kamelit hävisivät ennen kuin ne ehdittiin kesyttämään. Todennäköisesti ihmisiin tottumattomat eläimet olivat helppoa saalista taitonsa huippuun hioneille suurriistan metsästäjille.

Sen sijaan Afrikka on erilainen tapaus. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on noin 50 suurta nisäkästä, jotka voisivat sopia kotieläimiksi. Mutta yhtäkään niistä ei ole kesytetty. Vastaus piilee seuraavassa ajatuksessa. ”Kaikki kesytettävät eläimet ovat toistensa kaltaisia; jokainen kesyttämätön eläin on kesyttämätön omalla tavalla.” Jotta ihminen pystyy kesyttämään eläimen ja kasvattamaan niitä, monta asiaa täytyy loksahtaa paikoilleen. Jos yksikin monesta tarvittavasta ominaisuudesta puuttuu, kesyttämien epäonnistuu. Tällaisia ominaisuuksia on esim. ruokavalio. Lihansyöjiä ei kannata kasvattaa. Gorilla ja norsu syövät monipuolisesti kasveja, muutta kasvavat hitaasti. Joiden potentiaalisten ehdokkaiden on vaikea lisääntyä tarhoissa (esim. gepardi ja vikunja Andeilla). Joillakin eläimillä on yksinkertaisesti hankala luonne, Ne ovat arvaamattomia ja väkivaltaisia. Tämä ominaisuus pudottaa listalta kafferipuhvelin ja virtahevon. Myös hevosen Afrikkalainen vaihtoehto hevoselle eri seepralajit ovat pahasisuisia. Kaikki yritykset niiden kesyttämiseksi ovat epäonnistuneet.

Jotkut villieläimet ovat hakevat laumasta turvaa uhkaavia vaaroja vastaan ja pysyvät rauhallisina esim. alkuperäiset lampaat. Tämä ominaisuus on ollut ihmiselle hyödyllinen kesyttämisessä. Toiset eläimet taas säntäävät mahdollisimman nopeasti pakoon. Niillä on taipumus paniikkiin. Näiden eläinten (useimmat peura- ja antilooppilajit) kasvattamien on lähes mahdotonta, koska ne eivät sopeutuisi aitaukseen. Hyvä esimerkki on gaselli. Tuhansien vuosien ajan Lähi-idän metsästäjät ja aloittelevat maanviljelijät metsästivät gaselleita. Samoihin aikoihin he kesyttivät lampaan, vuohen ja sian. Kesytettäviksi sopivilla eläimillä täyttyy myös olla tiettyjä sosiaalisia taitoja. Niiden tulee olla laumaeläimiä, mutta kaikki laumoissa elävät eläimet eivät kelpaa. Laumassa täytyy olla arvojärjestys. Ihmisen on voitava nousta ”lauman johtajaksi” ja eläinten on pidettävä ihmistä laumaan kuuluva ( leimaantuminen ). Tällaisia eläimiä voi kasvattaa ja paimentaa. Vain harvat suuret nisäkkäät täyttävät kaikki nämä ehdot. Kun ihminen ryhtyi kesyttämään eläimiä tuhansia vuosi sitten, lähes kaikki sopivat eläimet löydettiin. Vielä 1900-luvulla on yritetty kesyttää Afrikan suuria nisäkkäitä esim. hirviantilooppia huonolla menestyksellä. Kivikauden karjankasvattajat tekivät huolellista työtä etsiessään ihmisen kumppaneiksi sopivat eläimet.