Egypti ”Niilin lahja”

Egyptiläisten elämä on kietoutunut yhteen Niilin kanssa. Näin on ollut hamasta menneisyydestä faraoiden ajoista aina nykypäiviin asti. Eikä ole syytä olettaa, että se lähitulevaisuudessa muuttuisi. Tästä on todistuksena vesikiistat, joita Egyptillä on Niilin yläjuoksun maiden kanssa. Egypti vastustaa kaikkia rakennushankkeita, jotka voisivat vähentää veden määrää Niilissä. Vuosituhansia egyptiläisten elämää on rytmittänyt Niilin jokavuotiset tulvat. Heinäkuun lopulla vesi alkaa nousta, kun Etiopian ylängöille satanut monsuunisateiden vesi on virrannut Egyptin. Tulvan huippu saavutetaan syyskuussa ja sen jälkeen vesi hitaasti laskee. Helmiluussa kynnetään pellot, jotka tulvan mukanaan kuljettanut hedelmällinen liete on lannoittanut.

Sato keritään korjata ennen seuraa tulvaa ja kaikkia alkaa uudelleen. Jos tulva on jostakin syystä tavallista vähäisempi,on se merkinnyt usein nälänhätää ja levottomuuksia. Egyptin pinta-alasta vain noin 3 prosenttia on viljeltyä. Lukuun ottamatta joitakin keitaita viljelyskelpoinen maa on Niilin varrella ohuena nauhana alajuoksun deltaa on poikkeus. Niili on ollut myös tärkeä kuljetusväylä, jota pitkin kauppatavarat, verot, raaka-aineet ja rakennustarvikkeet ovat kulkeneet. Niili on Egypti.

Maanviljelyn alku Egyptissä

Niilin rannoilla ihmisiä on asunut ainakin kymmeniä tuhansia vuosia. Asutuksen määrä ja laajuus on ollut yhteydessä ilmaston muutoksiin. Edullisissa olosuhteissa asutus on lisääntynyt. Niili on tarjonnut kalaa ja vesilintuja. Noin 7000-8000 vuotta sitten ilmasto muuttui jälleen kosteammaksi. Samoihin aikoihin Saharan alueen ilmasto jatkoi kuivumista ja vehreät savannit muuttuivat kuivaksi aavikoksi. Ihmisiä muutti veden ääreen Niilin laaksoon. Näihin aikoihin myös levisi maanviljely Lähi-idästä Egyptiin. Egyptiläiset saivat kattavan viljelypaketin. Vehnää ja ohraa puurojen keittämiseen, leivän leipomiseen ja olueen panemiseen. Pellavasta voitiin valmistaa vaatteita. Naudat sopivat hyvin vetoeläimiksi ja maidon tuottajiksi.

Vuohinen ja lampaiden tarvitsemia laitumia Niilin laaksossa oli vähän. Niitä kasvatettiin Egyptin rajojen tuntumassa. Egyptiläisten itsensä löytämä viljelykasvi oli viikuna. Kotieläimistä aasin ja kissan kesyttäminen on tapahtunut todennäköisesti Egyptissä. Maanviljelyn leviämiseen Niiliin laaksoon ei liity suurta muuttoaaltoa Lähi-idästä vaan kasvit ja eläimet ovat tulleet kauppiaiden mukana. Todisteita kaupankäynnistä on löydetty arkeologisissa kaivauksissa. Maanviljelyn aloittaminen johti väestönkasvuun, ammattien syntymiseen, kaupunkien kasvamiseen, kirjoitustaidon keksimiseen ja valtioiden syntymiseen.

Valtion muodostumien

Historian tutkijoita oan askarruttanut, miten yksinkertaisista kylistä tuli valtioita. Kun maanviljely alkoi, varallisuuserot ja hierrarkiat olivat vähäisiä esim. kaikki talot olivat saman kokoisia. Seuraavien tuhansien vuosien aikana tilanne muuttui ja kehityksen päässä oli Egyptin kaltainen valtio. Näissä valtioissa kaupungeissa asunut pieni eliitti johti maata. Yksi selitys tälle muutokselle on niin sanottujen suurten miesten kehittymien. Nämä henkilöt hallitsivat kylän ylimääräistä ruokaa. Suurten miesten valta ei perustunut väkivaltaan vaan anteliaisuuteen. He lahjoittivat ylijäämäruokaa, sitä tarvitseville. Lahjoituksen saaja joutui korvaamaa saamansa ruuan tekemällä palveluksia suurelle miehelle tai maksamalla ruoka korkojen kera takaisin. Näin suurelle miehelle kertyi lisää ruokaa, jota jakaa edelleen. Suuret miehet järjestävät myös juhlia, joilla he voimat vahvistaa asemaansa ja kilpailla keskenään. Jos jollakin perheellä on ylimääräistä viljaa, he voivat lahjoittaa sen suurelle miehelle ja pyytää myöhemmin vastapalvelusta. Suuret miehet pääsevät kontrolloimaan kylän taloutta ja he voivat kerätä tuotteita kaupankäyntiin muiden alueiden kanssa. Saamansa vieraat tavarat he lahjoittavat kyläläisille ja keräävät kiitollisuuden velkaa. Suuria miehiä pyydetään myös ratkaisemaan kyläläisten keskinäisiä kiistoja, mikä lisää heidän valtaansa.

 

Suuret miehet eli päälliköt hallitsevat aluksi omaa kyläänsä. Seuraavassa vaiheessa he pääsevät useita kyliä käsittävien alueiden johtoon ja lopulta kehitys johtaa valtioiden syntyy. Miten tämä kaikki todella tapahtui on hämärän peitossa useita erilaisia teorioita on esitetty. Yksi niistä liittyy kastelujärjestelmien rakentamiseen. Esimerkiksi Niilin laaksossa kastelujärjestelmät olivat välttämättömiä. Sateet olivat harvinaisia ja tulvan jälkeen pellot kuivuivat nopeasti. Kastelujärjestelmistä saatiin paras mahdollinen teho, jos ne rakennettiin yhdessä ja suunnitelmallisesti. Tämä vaati, että joku johti ja suunnitteli. Kun suuri mies pääsi valvomaan veden jakelua, hän saattoi palkita kannattajansa ja rangaista vastustajiaan. Ne, jotka saivat vettä, jäivät kiitollisuudenvelkaan. Kastelujärjestelmät sitoivat myös ihmiset tehokkaasti maahan.

Ylimääräisellä ruualla suuri mies pystyi palkkaan itselleen vartijoita. Viljan yhteisvarastointi vahvisti myös suuren miehen asemaa. Hän sai käyttöönsä ”varoja”, joilla pystyi kustantamaan rakennushankkeita, jotka puolestaan lisäsivät hänen mainettaan ja vahvistivat asemaa. Julkisten rakennushankkeiden toteuttaminen vaati asiantuntijoiden eli virkamiesten palkkaamista. Nämä puolestaan olivat lojaaleja heidät palkanneille suurille miehille. Suuria varastorakennuksia on voitu myös käyttää juhlien järjestämiseen ja uskonnollisten menojen esim. hedelmällisyysriittien suorittamiseen. Kenties niistä kehittyi vähitellen ensimmäiset temppelit. Suurille miehille kertyi taloudellista, oikeudellista ja uskonnollista valtaa. Monien kulttuurien hallitsijat olivat veronkerääjiä, korkeimpia tuomareita ja ylipappeja. Lisäksi he oli myös usein suuria sotureita ainakin heistä kertovissa tarinoissa ja kirjoituksissa.

 

Kun joku kylä tai alue ei enää pystynyt lisäämään ruuan tuotantoa ja väestö kasvoi tarvittiin luovia ratkaisuja. Joskus se oli uusi viljelykasvi, jota voitiin viljellä joutomaalla. Joskus voitiin yrittää raivata uutta peltoa, mutta usein jo kaikki sopivat alueet olivat viljelyssä. Tällöin tuli kiusaus valloittaa naapuri kylälle kuuluneita alueita. Suurten miesten eli päälliköiden näkökulmasta valloittaminen oli usein mielekästä. Valloitettu kylä voitiin yhdistää omaan kylään tai se pistettiin maksamaan osan sadoista pakkoveroina. Molemmissa tapauksissa suurten miesten resurssit lisääntyivät ja he saattoivat palkata lisää väkeä tai jatkaa rakentamista. Valloituksissa suuret miehet pystyivät näyttämään ”alamaisilleen” kyvykkyyttään johtaja. He saivat asioita tapahtumaan eivätkä vain istuneet majansa seinään nojaten ja olutta litkien.

Egyptin yhdistymien Lilja - ja papyroskruunu

Noin 4500 eKr Etelä-Egyptissä ryhdyttiin valmistamaan esineitä kuparista esim. nuolenkärkiä. Sitä tuotiin Siinain niemimaan kaivoksista. Kupari oli kuitenkin vielä harvinaista ja piikivi säilyi aseiden sekä työkalujen tärkeimpänä raaka-aineena. Joitakin ”taivaan kuparista” eli meteoriittiraudasta valmistettuja esineitä on myös tältä ajalta. Koko Egyptin historian ajan se on joutunut tuomaa metalleja Niilin laakson ulkopuolelta Idästä Siinailta sekä kauempaa Aasiasta ja etelästä Nuubiasta (Sudan). Noin 3200 eKr Niilin laakso muodosti yhtenäisen kulttuurialueen, joka oli vielä kuitenkin jakaantunut keskenään nahisteleviin heimoihin. Vähitellen heimot yhdistyivät kahden kilpailevan valtakunnan ympärille, Ala-Eypti ja Ylä-Egypti. Varsinainen Egyptin valtakunta syntyi, kun nämä valtiot yhdistettiin yhden hallitsijan alaisuutteen. Tämä tapahtui noin 3000 eKr.

Miten yhdistymien tapahtui, on epäselvää. Todennäköisesti siihen liittyy t taisteluja tai ainakin niillä uhkaamista ja naimakauppoja, joilla keskenään kiistelevät valtiot saatiin yhdistymään. Ylä-Egyptin hallitsija Narmer on yksi ehdokas Egyptin yhdistäjäksi. On säilynyt kivitaulu, jossa hän ottaa vastaan Ala-Egyptin veroja. Useimmin Egyptin ensimmäisenä hallitsijana pidetään hallitsija Menes eli Horus Aha nimistä henkilöä. Luultavasti hän oli Narmerin poika ja hänen äitinsä oli Ala-Egyptilainen prinsessa. Näin Manesellä oli oikeus molempien maiden kruunuihin. Näyttää siltä, että Ala-Egypti ja Ylä-Egypti yhdistyivät yhden hallitsijan alaisuuteen eräänlaiseksi personaliunioniksi (kaksi maata, sama hallitsija). Vähitellen valtiot sulautuivat yhdeksi valtakunnaksi. Muistona tästä säilyi faaraoiden kruunajaiset. Niissä uusi faarao kruunattiin Ala-Egyptin punaisella kruunulla ja Ylä-Egyptin valkoisella kruunulla.

 

Egyptin historian jaottelu aikakausiin

Haukkakuninkaitten aika eli varhaisdynastinen kausi noin 3000-2665 eKr 1. ja 2. dynastia

 

Vanha valtakunta 2665-2155 eKr 3.-6. dynastia

 

Ensimmäinen välikausi 2154- n. 2040 eKr 7.-10. dynastia

 

Keskimmäinen valtakunta 2061-1650 eKr 11.-14. dynastia

 

Hyksokausi eli toinen välikausi n. 1650- 1544 eKr 15-17. dynastia

 

Uusi valtakunta 1544-1080 eKr 18.-20. dynastia

 

Kolmas välikausi 1080- 712 eKr 21.-24. dynastia

 

Myöhäiskausi 722- 332 eKr 25.-31. dynastia

 

Assyrialaiset alistivat alistivat Egyptin 674 eKr

 

Babylonilaiset valtasivat Egyptin 600-luvun alussa

 

Persialaiset liittivät Egyptin valtakuntaansa 500-luvun alussa

 

Aleksanteri suuri valloitti Egyptin 332 eKr ja alkoi hellenistinen aika

 

Egypti liitetään Rooman valtakuntaa 32 eKr

 

Rooman valtakunnan hajottua 395 jKr Itä-Rooma eli Bysantti hallitsi Egyptiä

 

Arabit valloittivat Egyptin 640-luvulla.

 

Egyptiä hallitsevat mamelukki palkkasoturit joutuvat tunnustammaan Turkin sulttaani kunnan yliherruuden ja maksamaan veroja 1500-luvun alussa.

 

Napoleon valloitti Egyptin 1798 ja yhteys Turkin sulttaanikuntaan katkeaa. Muhammed Ali nousi Egyptin johtoon.

 

Englantilaiset ottavat Egyptin hallintaansa 1800-luvun lopulla.

 

Egyptin kuningaskunta itsenäistyi 1922.

 

Kuningas syöstiin vallasta ja Egyptistä tuli tasavalta 1952.

 

Haukkakuninkaiden aika eli varhaisdynastinen kausi noin 3000-2665 eKr

Egyptin ensimmäisten faraoiden ajasta tiedetään vähemmän kuin heitä seuranneiden dynastioiden kausista. Näyttää siltä faraoiden täytyi Ala-Egyptin ja Ylä-Egyptin yhtenäisenä. Valtakunnalla oli kaksi pääkaupunkia ja faraoilla kaksi hautaa. He tekivät säännöllisesti matkoja eri puolille valtakuntaa. Paikallisia mahtimiehiä piti valvoa, koska faraon hallinto ja virkamiehet ei olleet niin tehokkaita kuin myöhemmin. Faraot pystyivät valvomaan verojen keruuta ja julkisen rakentamisen edistymistä. Faraoiden matkoilla on ollut myös uskonnolliset syyt. Häntä pidettiin Horus jumalan ruumiillistumana. Monien faraoiden nimissä esiintyi Horus ja he oikeuttivat valtansa olemalla Horuksen edustaja ja seuraaja maan päällä. Faroa piti yhteyttä paikallisiin jumaliin ja suoritti eri temppelissä riittejä, jotka auttoivat pitämään yllä”kosmista” järjestystä. Matkoilla Faraot vahvistivat asemaansa kansan silmissä elävä jumalana ja molempien valtakuntakuntien hallitsijana.

Ensimmäisen dynastian hallitsijat pyrkivät laajentamaan valtapiiriään etelää Nubiaan ja koilliseen Siinaille. Kauppa ja kulttuuri vaihtoa on ollut Mesopotamian kanssa. Ensimmäisten faraoiden haudat ovat melko vaatimattomia savitiilestä tehtyä rakennuksia. Aluksi faraoiden mukana haudattiin ihmisuhreja, mutta ensimmäisen dynastian lopulla tavasta luovuttiin lopullisesti. Toisen dynastian aikaa leimaavat jatkuvat valtataistelut kahden ryhmän Horuksen ja Setehin välillä. Taistelujen melskeessä hävitettiin myös vastapuolen hautoja. Toisen dynastian lopulla tilanne vakiintui ja olot rauhoittuivat. Tie vanhaan valtakuntaan oli avoinna.

 

Vanha valtakunta 2665-2155 eKr – pyramidien rakentajat

Vanhan valtakunnan alussa valtataistelu ja sekasorto olivat päättyneet. Faraot hallitsivat ja he ryhtyivät lujittamaan keskusvaltaa. Maa jaettiin lääneihin ja niiden johtoon nimitettiin faraoiden edustajiksi lääniruhtinaat. Heidän tehtävänään oli valvoa veronkantoa. Lääniruhtinaat joutuivat tekemään tiliä toimistaan joka vuosi. Uudistus tehosti verotusta ja vähensi paikallisten suurmaanomistajien valtaa. Vaikka Farao edelleen kruunattiin sekä Ylä-Egyptin että Ala-Egyptin kruunulla, oli valtakunnassa enää yksi pääkaupunki Menfis. Egyptin rajat vakiintuivat etelässä ensimmäiselle katarakille ja koillisessa Siinaille. Katarakit ovat Niilissä olevia koskia, jotka haittaavat purjehtimista. Vanhan valtakunnan aikana Egypti ei käynyt suuri sotia. Rajoilla toki kahakoitiin ryösteleviä libyalaisia, nubialaisa ja rosvojoukkoja vastaan.

Kaupankäynti kukoisti vahan valtakunnan aikana. Etelästä Nubiasta tuotiin norsunluuta, kultaa ja kuparia. Libanon alueelta tuotiin setripuuta. Egyptissä oli niukasti omia metsiä. Niilin ohella kauppatavarat kulkivat autiomaita halkovia karavaanireittejä pitkin. Aasi oli yleinen kantojuhta. Egyptiläiset uskaltautuivat myös purjehtimaan Välimerelle. Libanoniin purjehdittiin rannikon tuntumassa, mutta egyptiläisiä tuotteita on löytynyt myös Kreetalta. Punaista merta pitkin purjehdittiin salaperäiseen Puntin maahan, joka oli mirhan ja suitsukkeiden tuottaja. Punt sijaitsi todennäköisesti Somalian tai Jemenin rannikolla. Egyptiläiset ovat mahdollisesti ensimmäinen kansa, joka laittoi purjeen laivoihin.

 

Pyramidien rakentamien

Egyptissä vanhan valtakunnan aikana vallinnut rauha, vilkas kaupankäynti ja tuottoisa maanviljely sekä tehokas hallinto loivat pohjaa kulttuurin kehittymiselle. Tämä kehitys huipentui pyramidein rakentamiseen. Pyramidit ovat pysyvä todiste egyptiläisen kulttuurin elinvoimaisuudesta ja egyptiläisten sinnikkyydestä sekä heidän teknisestä osaamisestaan. Yli 4500 vuotta ne ovat seisseet paikoillaan ja todennäköisesti ovat vielä pystyssä, kun useimmat nykyään pystytetyt rakennukset ovat sortuneet. Vanhan valtakunnan alussa kolmannen dynastian aikana tapahtui jotain merkillistä.

Egyptiläiset ryhtyivät rakentamaan kivestä hautoja faraoille. Siihen asti oli käytetty savesta valmistettuja tiiliä. Ensimmäinen pyramidi oli faroa Doserille Sakkaraan noin 2630 eKr valmistunut porraspyramidi. Sen oli suunnitellut lääkäri, arkkitehti ja visiiri (pääministeri) Ijemhetep ( kreikankielinen muoto Imhotep). Hänet julistettiin myöhemmin jumalaksi ja hänelle annettiin uhrilahjoja parantumisen toivossa vielä hellenistisellä kaudella ja Rooman vallan ajalla. Porraspyramidi kostuu päällekkäin olevista tasanteista, jotka pienenevät kohti huippua. Seuraavaksi valmistuneessa Meidumin pyramidissa rakentajat olivat liian kunnianhimoisia. Todennäköisesti pyramidi sortui jo rakennusvaiheessa ja viisi sen kahdeksasta kerroksesta on kadonnut.

Neljännen dynastian ensimmäinen hallitsija Sneferu rakennutti itselleen ainakin kaksi pyramidia lähelle toisiaan. Hänen aikanaan Egyptin ylivalta Siinailla vakiintui ja hänen johdollaan tehtiin suuria ryöstöretkiä Nubiaan. Saaliina oli karjaa ja vankeja. Sneferun rakennuttama ensimmäinen pyramidi oli ns. taitettu pyramidi. Se oli noin sata metriä korkea, mutta sen rakentaminen aloitettiin liian jyrkässä kulmassa. Rakentamisen aikana huomattiin että, pyramidi oli vaarassa sortua. Se oli liian painava ja rakennuksen perustuksen antoivat periksi. Sortumisen estämiseksi pyramidin seinien kaltevuutta vähennettiin ja siitä seurasi rakennelman erikoinen muoto. Ilmeisesti rakennusta ei koskaan saatu kunnolla korjattua ja lopulta sen rakentaminen keskeytettiin. Seuraavassa pyramidissa pohjan pinta-alaa suurennettiin ja näin saatiin aikaan ensimmäinen varsinainen pyramidi. Rakennelmaa kutsutaan punaiseksi pyramidiksi ja sen seinät päällystettiin kalkkikivi laatoilla, jotta niistä tuli sileitä. Sneferun poika Kheops (Khufu tai Hnum-Hufu) ylitti isänsä saavutukset ja rakennutti pyramideista mahtavimman.

Miten egyptiläiset rakensivat pyramidit? Ensimmäiseksi piti valita sopiva paikka. Kaikki pyramidit rakennettiin Niilin länsirannalle eli vainajien maahan. Pyramidit olivat myös lähellä asutusta. Näin tarvittavat satamat, varastot ja tiet olivat valmiita. Kun varsinaiseen rakentamiseen ryhdyttiin, ensimmäiseksi piti tasoittaa huolellisesti pyramidin pohja. Yksi mahdollinen syy pyramidien rakentamiselle Gizan alueelle oli vakaa kalliopohja. Huonosta rakentamisesta oli jo kokemusta. Pyramidien suunta on aiheuttanut paljon spekulaatioita. Tiedetään, että egyptiläiset käyttivät tähtitaivasta saadakseen saadakseen pyramidit haluamaansa suuntaa suhteessa eri ilmansuuntiin. Ennen varsinaista pyramidin rakentamista louhittiin sen alle hautakammio. Sitä ei välttämättä aiottu koskaan käyttää. Jos farao kuolisi ennen varsinaisen haudan valmistumista, niin hänellä olisi joku hautapaikka. 

Suurin mysteeri pyramidien rakentamisessa on kivien siirtäminen. Kivien louhimien ja muokkaaminen sen sijaa tunnetaan hyvin. Egyptiläiset käyttivät kuparista ja kivestä valmistettuja työkaluja. Kiven lohkareet irrotettiin kalliosta hakkaamalla siihen koloja, joihin upotettiin puisia kiiloja. Kastellut kiilat turposivat ja halkaisivat lohkareet irti kalliosta. Kivenhakkaajat muotoilivat kivet suurein piirtein saman suuruisiksi. Kivenhakkaajien taito näkyy hyvin siinä vaiheessa, kun kivet asetettiin paikolleen pyramidiin. Kivien väliin ei juuri jäänyt rakoja. Louhoksilta kivet kuljetettiin Niiliä pitkin rakennustyömaalle. Emme tiedä tarkalleen, millaisia aluksi tai lauttoja kivien kuljetuksessa on käytetty. Erään teorian mukaan kiviin sidottiin jonkinlaisia kellukkeita ja uitettiin rakennustyömaalle. Rannalta kivet kiskottiin eräänlaisissa kelkoissa pyramidin juurelle. Kelkat kulkivat pitkin liuskaa, jota kasteltiin kitkan pienentämiseksi. Kivinen nostaminen pyramidin huipulle on ollut valtava urakka. Rakentamisen edetessä on käytetty useita erilaisia liuskoja ja ramppeja, joita purettiin ja koottiin sitä mukaa kuin rakentamien edistyi. Kreikkalaisten historian kirjoittajien mukaa egyptiläisillä oli käytössään jonkinlaisia koneita kivien nostamiseen, mutta he eivät pysty antamaan tarkkaa kuvausta näistä koneista. Pyramidien rakentamisen arvoituksessa on vielä joitakin salaisuuksia.

 

Vanhoissa elokuvissa ja kirjoissa pyramidien rakentamista kuvataan suurena orjatyömaana, jossa julmat vartijat ruoskivat raskaita kiviä kiskovia nääntyneitä orjia. Tässä kuvassa on oikeastaan totta ihmisten suurimäärä rakennustyömaalla. Pyramidien rakentamiseen tarvittiin paljon työvoimaa, koska egyptiläisillä ei ollut vetoeläimiä tai nykyaikaisia koneita. Vanhassa valtakunnassa oli vähän orjia ja monet orjat oli laitettu viljelmään faraoiden peltoja. Pyramidit rakensivat egyptiläiset talonpojat. Heille työn tekeminen faraoiden rakennustyömaalla oli verojen maksua. Hallitsijat ovat perineet veroja viljan ohella myös työvoimana. Esimerkiksi Niilin tulviessa talonpojilla oli aikaa rakentaa pyramideja. On arvioitu, että yhtä aikaa rakennustyömaalla on ollut 20 -25 tuhatta miestä töissä. Tämä oli noin prosentin Egyptin silloisesta väkiluvusta. Joissakin arvioissa puhutaan 10 000 miehestä. Todennäköisesti eri alueiden miehet olivat jokainen omalla vuorollaan olleet rakentamassa pyramidia. Varmasti paikalla on myös ollut pysyvä arkkitehtien, työjohtajien ja ammattimiesten joukko, joka on saanut säännöllistä palkkaa työstään.

Pyramidien läheltä on löytynyt rakentajien jäänteitä asumuksista. Rakentajat saivat ravinnon ja asunnon faraon varoista. He söivät viljaa,kalaa, sipuleita ja myös naudan sekä lampaiden lihaa. Lisäksi heille kuului olutannos. Työtapaturmia hoitamassa oli lääkäreitä, jotka lastoittivat murtumia ja suorittivat amputaatioita .Gizan pyramidialueen reunalla on hautausmaa, johon on haudattu rakentajia. Mahdollinen lisäpalkkion rakentajille oli tulla haudatuksi lähelle faraota ja nauttia hän suosiostaan myös kuoleman jälkeen. Kun useita suuria pyramideja rakennettiin peräkkäin alkoi rakentamisen osaamista kerääntyä. Muodostui ammattilaisten ryhmä, joka ohjasi ja koulutti uusia rakentajia. Taidot siirtyivät isältä pojalle tai oppipoika järjestelmän avulla. Näin jokaisen pyramidin rakentamien olisi ollut helpompaa kuin edellisen. On arvioitu, että Kheopsin pyramidin rakentaminen olisi kestänyt 25-30 vuotta.

Kheopsin pyramidi

Pyramideista suurin on Kheopsin pyramidi. Sen korkeus oli alun perin 146 metriä ja sivun pituus on 230 metriä. Sivujen pituudet heittävät vain joitakin millejä. Pyramidin rakentamiseen käytettiin noin 2,3 miljoonaa kiveä, joiden keskipainoa oli 2,5 tonnia. Jotkut kivet painoivat jopa 15 tonnia. Pyramidissa on kolme kammiota, joista yksi on louhittu kallioon. Alempana pyramidissa ns. Kuningattaren kammio,johon kuningattaria ei ole koskaan haudattu ja sen yläpuolella farao Kheopsin hautakammio. Itse haudassa ei enää ole jäljellä kuin kivinen sarkofaki. Hauta ryöstettiin jo yli neljä tuhatta vuotta sitten. Monet ovat etsineet pyramidista salaista hautakammiota, mutta tuloksetta. Kheopsin pyramidin vieressä sijaitsee hän poikansa Khefrenin rakennuttama pyramidi. Se on mitoiltaan lähes yhtä suuri kuin Kheopsin pyramidi.

Khefrenin rakennuttamaksi väitetään myös yhtä muinaisen Egyptin vaikuttavinta rakennelmaa Sfinksiä. Se veistettiin paikan päällä peruskalliosta ulkonevaan lohkareeseen. Sfinksillä on hallitsin pää ja leijonan vartalo. Ilmeisesti patsaan juurella tassujen välissä on aikoinaan seisonut faraon patsas. Sfinksin ohella pyramidien juurelta on kaivettu esiin luonnollisen kokoinen faraon laiva, jota on käytetty hautajaisrituaaleissa. Kolmas Gizan alueelle rakennettu pyramidi on Khefrenin pojan farao Mykerinoksen toimesta. Se on selvästi kahta edeltäjäänsä pienempi. Mahdollisesti uskonnollisissa tavoissa tapahtui muutos.

Pyramidien sijasta kiinnitettiin huomiota niiden lähistölle rakennettujen faraoiden kuolontemppeleihin. Niissä suoritettiin rituaaleja, joiden tarkoitus oli turvata faraoille ikuinen elämä ja saada heidät suojelemaan Egyptiä, Viimeinen varsinainen pyramidi rakennettiin noin 2250 Sakkaraa farao Pepi toisen käskystä. Pyramidien rakentamisen aika kesti noin neljäsataa vuotta. Tämän jälkeen faraoille rakennettiin vaatimattomampia hautapaikkoja. Niitä louhittiin esimerkiksi kallioon. Tunnetuimpia faraoiden hautapaikkoja on Ylä-Egyptissä Theban kaupungin lähellä sijaitseva kuninkaiden laakso, johon haudattiin suuri määrä faraoita ja muita ylhäisiä uuden valtakunnan aikana 1544-1080 eKr.

 

 

Egyptin uskonto ja jumalat

Kreikkalainen historiankirjoittaja Herodotos totesi egyptiläisten olevan ” hurskaimmat kaikista ihmistä”. Egyptiläisen kulttuurin ohella sen uskonto oli elinvoimainen yli 3000 vuotta. Pitempään kuin kristinusko on ollut olemassa. Egyptiläisillä oli runsaasti jumalia. Aluksi he näkivät jumaluutta kaikkialla ja uskottiin kaikilla olennoilla olevan sielu. Egyptissä oli jumalia joita palvottiin kaikkialla valtakunnassa ja paljon paikallisia jumalia. Joskus joskin paikallisesta jumalasta tuli tunnettu koko valtakunnassa. Näin kävi kun Theban alueelta kotoisin oleva dynastia kohotti kotiseutunsa jumalan Amonin valtaan ja rikkauteen. Lopulta Amonin asema uhkasi kaikkia muita jumalia. Jotkut jumalat lähes unohdettiin vuosisatojen kuluessa. Välillä faraot nostivat unohdettuja ja vähän tunnettuja jumalia esiin poliittista syistä. Usein myös jumalat sulautuivat toisiinsa niin, että kahta jumalaa oli vaikeaa erottaa toisistaan. Monille tavallisille egyptiläisille läheisin ja rakkain jumala oli on seudun vanha jumala. Eri tilanteissa uhrattiin myös eri jumalille. Jumalten suuri määrä ja uskonnon olemassa olon pitkä aika, sekä paikalliset jumalat tekevät muinaisen Egyptin jumaltarustosta hyvin rikkaan ja monimuotoisen.

 

Alussa oli kaaos ja maa oli veden peittämä. Vedestä nousi kumpu. Jumalat ryhtyivät luomaan järjestystä kaaokseen. Egyptiläisten uskonnossa tärkeässä asemassa on kaaoksen ja järjestyksen väline välinen lopun kamppailu. Faraoiden tärkeimpiä tehtäviä oli suorittaa rituaaleja ja uhritoimituksia joilla kaaos pidettiin kurissa. Hedelmällinen Niilin laakso oli järjestyksen (maat) valtakuntaa kun taas autiomaassa vallitsi kaaos. Egyptiläisten jumaltaruista voidaan erottaa yhdeksän luojajumalaa. Ensimmäisenä oli auringonjumala Atum-Ra tai Ra josta syntyivät ilman ja tyhjyyden jumala Su ja hänen vaimonsa Tefnut, joka oli kosteuden jumala. Heidän lapsiaan olivat puolestaan maan jumala Geb taivaan jumalatar Nut. He saivat neljä lasta pojat Osiriksen ja Setehin (Shet) sekä tyttäret Isiksen ja Nefhyksen. Osiris meni naimisiin sisarensa Isiksen kanssa ja yhdessä he ryhtyivät hallitsemaan Niilin laaksoa. Seteh nai sisarensa Nefhyksen ja he hallitsivat autiomaat. Aluksi jumalat elivät rauhassa ja sopu soinnussa keskenään.

 

Osiris oli kasvillisuuden ja elänmän jumala. Hänen veljensä Seteh oli kuumuuden, kuivuuden ja jopa kuoleman jumala (hyvä ja paha). Jumaltaruston mukaan Seteh kahdehti veljeään ja lopulta surmasi hänet. Seteh paloitteli Osiriksen ruumiin ja hajotti palat ympäri maailmaa. Samalla tuhoutui jumalten luomistyö ja kaaos ja pahuus pääsivät valloille. Isis yritti palauttaa miestään henkiin. Hän kokosi Osiriksen kappaleet, mutta siitintä ei löytynyt. Koska Osiris ei ollut kokonainen, hän ei voinut herätä henkiin. Itkiessään ja syleillessään miestään Isis kuitenkin hedelmöityi. Isiksen ja Osiriksen poika oli haukkapäinen Horus, joka oli päättänyt kostaa isänsä kuoleman. Horus koki monenlaisia seikkailuja vaaroja kostoretkellään. Usein hänen apunaan oli viisauden jumala Thot, joka neuvoo ja parantaa Horusta kamppailun aikana. Lopulta Horus onnistui kukistaa Sethin kaksintaistelussa, jota käytiin oveluudella ja asein. Horus voitti taistelun ja hallintaansa Niilin laakson. Seteh karkotettiin takaisin autiomaahan. Osiris heräsi henkiin, kun hänen kuolemansa oli kostettu. Mutta kerran kuoltuaan Osiris ei voinut hallita elävien maailmaa vaan hänestä tulee kuolleitten herra lännen kuolemanvaltakunnassa.

 

Tarina Osiriken kuolemasta on yksi tunnetuimpia Egyptin mytologiaan liittyviä kertomuksia. Seteh on siinä konna, mutta hänelläkin oma asemansa egyptiläisten maailman kuvassa. Hyvä ja paha ovat vastavoimia, mutta tarpeellisia tasapainoon. Egyptiläisille todellista pahuutta ja sekasortoa edusti valtava Apep käärme, jonka kanssa auringonjumala Ra joutui kampailemaan. Joka päivä auringonjumala Ra purjehti aurinkolaivallaan 24 portin läpi. Osa näistä porteista sijaitsi tuonpuoleisessa ja sillä Rata väijyi hirvittävä demonikäärme Apep. Se pyrki aurinkolaivan eli syömään auringon. Ra apuna oli useita muita jumalia ja he voittivat Apehin yö käydyssä taistelussa ja aina aamulla aurinko nousi. Esimerkiksi auringonpimennyksen aikana Apep oli voitolla taistelussa. Egyptiläisen näkemyksen mukaan maailman loppu tulisi, kun Apep voittaisi taistelun ja nielaisisi auringon. Silloin kaaos voittaisi.

 

Yksi ehdottomasti tärkeimpiä egyptiläisten jumalia oli Ra. Häntä oli auringon ja luomisen jumala. Aluksi Ra oli monista auringon jumalista, mutta vanhan valtakunnan aikana hän nousi koko Egyptin palvomaksi jumalaksi. Faraot kutsuivat itsenään Ra pojaksi. Uuden valtakunnan aina Ra sulautui thebalaiseen Amoniin ja jumaluutta kutsuttiin nimellä Amom-Ra. Ra oli hallinnut maailmaan tuhansia vuosia ja tullut vanhaksi sekä heikoksi. Hän suuttui ja kutsui muut jumalat kokoon. He päättivät tuhota ihmiset. Vuoden teurastuksen jälkeen Ra päätti kuitenkin lopettaa ihmisten tapattamisen. Ra luopui ihmiset hallitsemisesta ja keskittyi aurinkolaivan ohjaamiseen. Ra jättää ihmisten hallitsemisen viisauden jumala Thotin vastuulle. Thot kuvataan usein haukkapäisenä miehenä tai apina. Hän oli myös kirjoitustaidon jumala ja kirjureiden ja lääkäreiden suojelija. Ra kanssa luomisen jumalan asemasta kilpaili Menfiksen kaupungista kotoisin ole Phat, joka oli myös käsityöläisten ja taiteilijoiden suojelija.

 

Egyptin jumalattarista ehkä tärkeimmät ovat Isis ja Hathor. Isis oli Horuksen äiti, joka koki neitseellisen raskauden. Isis kuvataan usein imettämässä sylissä istuvaa Horusta. Vähitellen hänestä muodostui Egyptin tärkein äitijumala ja hänen onnistui syrjäyttää Hathor tältä paikalta. Egyptiläisten jumaltarujen monimuotoisuutta kuva,se että välillä Hathor esiintyy myös Horuksen äitinä, että puolisona. Egyptin jumalista Isis säilyi pisimpää palvonnan kohteena ja hänen kulttinsa levisi Egyptin ulkopuolelle Rooman vallan aikana. Isiksen temppeleitä on löydetty aina Lontoosta asti. Hathor oli Isistä vanhempi äitijumalatatar, jonka palvonta oli pitkää hyvin suosittua kansan keskuudessa. Kuvissa Hathorilla oli joskus ihmisenkasvot ja päässä lehmän sarvet. Toisinaan Hathorilla olli lehmän korvat. Joskus hänet kuvattiin lehmänä. Hathor esiintyi myös rakkauden jumalana. Kissajumalatar Bastet oli kissan tavoin arvaamaton. Hän oli musiikin tassin ja nautintojen jumalatar. Bastetin puoleen naiset kääntyivät, kun he pyysivät apua synnytykseen. Joskus Bastet oli kissan hahmossa, joskus hän esiintyi kissapäisenä naisena.

 

Sakaalipäisenä miehenä kuvattu Anubis oli alunperin kuoleman ja muumioinnin jumala. Kun Osiriksestä tuli kuoleman jumala, Anubiksestä tuli vainajien ja hautariittien suojelija. Sekmet oli leijonanpäinen nainen tai joskus hurja leijona. Hän oli sodanjumalatar ja faraoiden suojelija. Muita egyptiläisiä jumalia olivat krokotiilinpäinen Sobek, joka oli Niilin jumala. Kobrakasvoinen Meretseger valvoi elämää ja kuolemaa. Virtahevon hahmoinen Thoeris oli raskaana olevien naisten suojelija. Yksi kansan keskuudessa rakastetuimmista jumalista oli kääpiöhahmoinen Bes. Hänen uskottiin suojelevan ihmisiä demoneilta ja pahoiltahengiltä. Bes oli myös tanssin ja musiikin jumala sekä lasten- ja makuuhuoneitten jumala. Hän piristi ihmisiä vastoinkäymisissä. Bes oli iloin ja ilkikurinen, mutta myös rohkea sekä päänantamaton.

 

Yksi egyptiläiset jumalien erikoispiirre oli heidän ulkonäkönsä. Useimmilla jumalilla oli joko kokonaan tai osittain eläimellinen ilmenemismuoto. Esimerkiksi kreikkalaiset suhtautuivat halveksuen tähän egyptiläisten jumalten piirteeseen. Egyptiläisille temppelit olivat jumalten taloja, joissa jumalat asuivat. He majailivat kuvapatsaassa temppeli pyhimmässä osassa, jonne vain papeille oli pääsy. Jumalat herätettiin joka aamu, heidät pestiin ja puettiin, jonka jälkeen heille tarjottiin ruoka. Jumalten kunniaksi järjestettiin juhlia, joissa heidän patsaitaan saatettiin kantaa temppelin ulkopuolella. Egyptiläiset toivat jumalille uhrilahjoja esim. uhrieläimiä, joiden lihat papit söivät- Myös kukat ja hedelmät oli olivat suosittuja uhrilahjoja. Temppeleille lahjoitettiin myös kultaa, hopeaa ja maata jumalten suosion toivossa. Monet temppelit olivat hyvin vauraita ja ne saattoivat harjoitta laajaa pankkitoimintaa ja kaupankäyntiä. Lisäksi viljelymaat ja karja toivat runsaasti tuloja. Temppelit hallitsivat myös korkeampaa koulutusta. Eräissä Egyptin historian vaiheissa temppeleiden mahti ja vauraus kilpaili vallasta faraon kanssa.

 

 

Kuolema, ikuinen elämä ja muumiointi

Muinaisegyptiläisen kulttuurin yksi tunnetuimpia piirteitä vainajien balsamointi. Egyptiläiset käyttivät paljon rahaa ja työtä kuolleitten ruumiiden säilyttämiseen. Esihistoriallisella ajalla vainajat käärittiin eläinten vuotaan tai kaislamattoon ja haudattiin aavikon hiekkaan. Kuumassa ja kuivassa ympäristössä vesi haihtui ruumiista ja vainajan hajoamien pysähtyi. Tapahtui luonnon oma muumioituminen. Tämän tyyppisiä muumioita on löytynyt eripuolista maailmaa. Kun vainajille ruvettiin rakentamaan arkkuja ja hautoja luonnon omaa muumioitumista ei tapahtunut vaan vainajat hajosivat. Egyptiläisten oli kehitettävä tapoja ruumiiden säilymiseen. Balsamointi säilyi osana hautajaisrituaaleja yli 3000 vuotta. Sitä harjoitettiin vielä jonkin verran ensimmäisillä kristityillä vuosisadoilla esimerkiksi joitakin koptilaisia munkkeja on balsamoitu. Tavasta luovuttiin 600-luvulla jKr.

 

Miksi egyptiläiset näkivät niin paljon vaivaan ruumiiden säilyttämiseen. Voidaan jopa sanoa, että se muodosti heille pakkomielteen. Muutenkin egyptiläistä yhteiskuntaa leimasi valmistautuminen tuonpuoleiseen elämään. Egyptiläiset uskoivat, että ihmisellä oli ruumiin ohella sielu, joka jatkoi elämää kuoleman jälkeen. Ruumiin ja sielun ohella ihmisellä oli myös nimi. Jotta kuoleman jälkeinen elämä olisi mahdollista näiden kolmen täytyi säilyä. Monet egyptiläiset näkivät paljon vaivaa säilyttääkseen nimensä esim. hakkaamalla sen kiveen. Ruumiin täytyi säilyä hyvässä kunnossa, koska sielu ei tunnistanut hajonnutta ruumista. Kuoleman jälkeen ihmiselle piti suorittaa rituaaleja, joiden avulla sielu irtosi ruumiista. Egyptiläiset uskoivat, että sielu pystyi tulemaan takaisin kuolleitten valtakunnasta. Omaiset toivat haudoille ruokauhreja ja vainajille pidettiin jopa juhlia. Ihmisen sielu ei kuitenkaan pystynyt poistumaan haudastaan ja sen ilahduttamiseksi haudat oli koristeltu kuvilla vainajan omaisista ja ihmisten elämästä. Sielu pystyisi nauttimaan vainajille annetuista uhrilahjoista vain jos pystyisi palaan hajoamattomaan ruumiiseen. Jos ruumis tuhoutuisi ihmisen sielu jäisi vaille kotia ja ihmisen persoonallisuus katoaisi.

 

Kuoleman jälkeen ihmisen sielu aloitta pitkän ja vaarallisen matkan kohti lännen maata, jossa vainajat asuivat. Matka kulki halki manalan, jossa demonit ja muut vaarat vaanivat sielua. Mukana oppaana ja turvana oli Kuolleitten kirja, jossa oli ohjeita ja manauksia demonien karkottamiseksi. Kuolleitten kirja myytiin temppelissä ja se oli merkittävä tulonlähde papistolle. Selviydyttyään matkasta vainajan sielu saapui Osiriksesn ja muiden jumalten luo. Sillä vainaja joutui vakuuttamaan jumalille, että hän on elänyt maatin eli jumalten asettaman järjestyksen ja lakien mukaa. Sen jälkeen vainajan sydän punnittiin. Jos vainaja oli elänyt maatin lakien mukaan vaaka pysyi tasapainossa ja sielu saatoit jatkaa matkaa lännen maahan, jossa kuolleilta ei mitään puuttunut. Jos punnituksessa paljastui, että vainaja oli vilpillinen ja rikkonut maatin lakia, hänen kohtalonsa oli karu. Jumalat viskasivat hänen sydämensä ahmijahirviön kitaan ja ihmisen sielu joutui manalaan kadotukseen. Ikuinen elämä jäi haaveeksi.

Miten ruumis säilytettiin ikuisesta ikuiseen

Vainajien muumioiminen alkoi vanhan valtakunnan aikana 2000 -luvulla eKr. Silloin vainajista poistettiin sisäelimet ja ilmeisesti ruumiit kuivatettiin suolan avulla. Sen jälkeen vainajat käärittiin pellavakääreisiin. Tämä menetelmä ei säilyttänyt ruumiita meidän päiviimme asti. Kudosjääneet hajoavat helposti tomuksi, mutta luut ovat säästyneet. Kääriliinat sen sijaan ovat säilyneet hyvin. Seuraavien vuosisatojen aikana tekniikka kehittyi ja uuden valtakunnan aikana sisäelinten ohella poistettiin aivot. Tämän ajan muumioiden kudokset ovat säilyneet hyvin. Kreikkalaisen historian kirjoitta Herodotoksen muistipanot antavat arvokasta tieto siitä, miten itse balsamointi tapahtui. Egyptiläisten omia kirjoituksia ei ole löytynyt. Hautoihin ja temppeleiden seiniin hakatut kuvat antavat jonkin verran tietoa,.

Ihmisten ohella egyptiläiset olivat innokkaita balsamoimaan myös eläimiä. Jotkut eläimet olivat lemmikkejä, jotka omistaja halusivat mukaan tuonpuoleiseen. Osa balsamoiduista eläimistä oli uhrilahjoja jumalille. Jotkut eläimet olivat jumalten ruumiillistumia esim. krokotiili Sobekin. Näiden eläinten balsamointiin kiinnitettiin suurta huomiota. Erityistä huolenpitoa saivat Apis-härät. Ne elivät Phat jumalan teppelisssä ja niillä uskottiin olevan ennustamisen lahja. Kun Apis-härkä kuoli, se balsamoitiin huolella ja sijoitettiin niiden omaan hautakammioon. Sen jälkeen papit etsivät uuden härän, joka täytti tarkat ehdot. Jos härkää ei löydetty, ajateltiin Phat jumalan suuttuneen ja tarvittiin rituaaleja jumalan lepyttämiseksi. Egyptistä on löytynyt kokonaisia balsamoiduille eläimille omistettuja, maan alle rakennettuja hautapaikkoja.

Vainajan balsamointi tapahtui asutuksen ulkopuolella, lähellä Niiliä, koska prosessissa tarvittiin paljon vettä. Ainakin osa vainajista balsamoitiin ulkona, koska muummioihin on takertunut lehtiä. Vainaja nostettiin balsamointipöydälle, jonka jälkeen aivot poistettiin nenän tai takaraivoluun niska-aukon läpi työnnetyillä koukuilla. Sen jälkeen tyhjä aivokoppa huuhdeltiin nesteellä, jossa oli pihkaa, mehiläisvahaa ja muita aineita. Tämän jälkeen vainaja avattiin ja ruumiista poistettiin sisäelimet keuhkot, maksa, mahalaukku ja suolet. Ne käärittiin pellavakankaisiin ja säilöttiin erillisiin kanooppiastioihin. Ne olivat aluksi koristelamattomia ruukkuja, mutta myöhemmin kansi muotoiltiin ihmisen pään mukaiseksi. Sydän jätettiin ruumiiseen kiinni. Se voitiin korvata sydänskrarabeella eli maagisella korvikesydämellä, joka jumalten edessä puolustaisi ihmistä. Egyptiläiset uskoivat, että ihmisen koko persoonallisuus, tunteet ja ajatukset asuivat sydämessä. Se oli tärkeä, eivät aivot. Seuraavaksi ruumis peitettiin natronsuolalla, joka imi siitä kosteuden. Tämä vaihe kesti noin 40 päivää, joissakin lähteissä puhutaan 70 päivästä. Jotta ruumis olisi mahdollisimman oikean muotoinen, vatsaontelo täytettiin pellavalla tai sahajauhoilla. Sen jälkeen vatsan avannut viilto ommeltiin umpeen ja haava peitettiin. Mitä rikkaampi ja mahtavampi henkilö oli sen enemmän hänen ruumiilleen omistettiin huolenpitoa. Faraot tietysti olivat omassa sarjassaan.

Balsamoinnin jälkeen ruumis käärittiin pellavaliinoihin. Egyptiläisillä oli tarkat määräykset, siitä missä järjestyksessä vainajan kääriminen tapahtui. Eräässä tekstissä mainitaan, että paikalla olisi ollut Anubis jumalaksi pukeutunut pappi. Hän johti työtä. Toinen pappi luki rukouksia ja loitsuja. Pään säilyttämiseen mahdollisimman ehjän kiinnitettiin suurta huomiota, koska sielu tunnistaisi ruumiinsa kasvoista ja voisi palata siihen. Muumion päälle ja kääreiden väliin voitiin laittaa erilaisia amuletteja, jotka suojelivat pahalta ja auttoivat matkalla tuonpuoleiseen. Muumion kasvoille laitettiin maalattu, kovetetusta pellavakankaasta tehty naamio. Se oli vainajan näköinen, mutta esimerkiksi vanhuksena kuollutta ei kuvattu vanhana vaan eräänlaisena ihanne kuvana. Vain faraoiden naamiot olivat kultaa. Vainaja haudattiin puisessa arkussa, joita saattoi olla päällekkäin useita. Aluksi arkut olivat laatikonmuotoisia, mutta myöhemmin niitä alettiin tekemään muumion muotoiseksi. Tällöin niihin maalattiin kasvot ja arkun pinta koristeltiin.