Saksalaiset laskuvarjojoukot

Laskuvarjojoukkojen kehitys alkoi Neuvostoliitossa 30-luvun alussa. Ne esiintyivät suurelle yleisölle 1935 järjestetyissä sotaharjoituksissa, joissa noin tuhat miestä hyppäsi koneista. Laskuvarjojoukot sopivat hyvin marsalkka Tuhatsevski kehittämään syvän läpimurron taktiikkaa, joka oli Neuvostoliiton versio salamasodasta. Laskuvarjojoukot voisivat vallata tärkeitä siltoja ja pitää ne hallussa panssarijoukkojen tuloon. Stalin suoritettua puhdistuksia puna-armeijan johdossa laskuvarjojoukkojen kehittämien hiipui. Neuvostoliitto ei käyttänyt niitä esim. talvisodassa. Saksan varustautumien natsein valtaannousun jälkeen johti myös laskuvarjoukkojen kehittämiseen. Muista maista poiketen saksalaiset laskuvarjojääkärit olivat ilmavoimien alaisuudessa. He pukeutuivat ilmavoimien siniseen univormuun. Saksan maavoimilla oli yksiköitä, jotka oli koulutettu ja varustettu siirtymään ilmakuljetuksella taistelualueelle. Yksiköt olivat kevyttä jalkaväkeä. Nämä maahanlaskujoukot eivät yleensä saaneet hyppykoulutusta vaan he laskeutuivat laskuvarjojääkäreiden valloittamille lentokentille. Luftwaffen komentaja Herman Göring antoi laskuvarjojoukkojen muodostamisen kenraali Kurt Studentin tehtäväksi. Joukoista haluttiin alun alkaen eliittiyksikkö. Kaikki sotilaat olivat vapaaehtoisia ja joutuivat läpäisemään tiukan valintakokeen sekä raskaan kokeen. Saksalaisille laskuvarjojääkäreille hankittiin myös uusimpia aseita ja varusteita. Toisen maailmansodan alkaessa saksalaisilla oli käytössään divisioonan verran laskuvarjojääkäreitä. Saksa oli maailman johtava maa laskuvarjojoukkojen käytössä.

Puolan sotaretken aikana ei suoritettu maahanlasku operaatioita. Jotkut laskuvarjojääkäri yksiköt osallistuivat taisteluihin tavallisena jalkaväkenä. Sen sijaan saksalaiset erikoisjoukot suorittivat kaksi merkittävää operaatiota. Saksan sotilastiedustelupalvelun Abwehrin alaiset Branderburg erikoisjoukot valloittivat Puolan rautateiden solmukohtia. Eräs yksikkö valloitti tärkeän rautatietunneli vuorokautta ennen varsinaisen hyökkäyksen alkua. Yksikkö ei ollut saanut viesti hyökkäyksen lykkäämisestä yhdellä vuorokaudella. Toisen kuuluisan operaaton suorittivat SS- joukkojen turvallisuuspalvelun eli SD miehet ( Sicherheitsdienst). Operaation tarkoituksena oli lavastaa Puola syylliseksi sodan aloittamiseen. Puolalaisiin univormuihin pukeutuneet SS miehet hyökkäsivät rajan pinnassa olevalle radioasemalle. Heillä oli mukaan keskitysleirivankeja, joilla oli myös puolalaiset univormut. Hyökkäyksen jälkeen vangit ammuttiin ja heidän ruumiinsa jätettiin paikalle todisteiksi puolalaisten hyökkäyksestä.

Hyökkäys Tanskaa ja Norjaan

Kun toinen maailmansota alkoi syyskuussa 1939, julistautuivat Pohjoismaat puolettomiksi. Niillä oli hyvät suhteen sodan molempiin osapuoliin eikä ristiriitoja kummankaan kanssa. Jokaisella Pohjoismaalla oli kuitenkin jotain, joka kiinnosti sodan kumpaakin puolta. Ruotsilla oli runsaasti rautamalmia, Tanska hallitsi pääsyä Itämerelle ja Norjan rannikon satamat ja lentokentät olivat erinomaisia tukikohtia sotatoimille Pohjois-Atlantilla. Valesodan aikana Englanti ja Ranska etsivät alueita, joissa ne voisivat haastaa Saksan, Varsinkin Ranska toivoi, että taisteluja käytäisiin missä tahansa muualla kuin sen omalla maaperällä. Englannille taas oli pitkät perinteet sotimisesta kaukana kotoa ja sen suuri laivasto sopi hyvin merioperaatioihin. Suomen talvisodan aikana Euroopan katseet kääntyivät Pohjolaan. Ranska ja Englanti suunnittelivat sotilasoperaatiota Suomen auttamiseksi. Samalla kerralla miehitettäisiin Norjan satamat esim. Narvik ja Ruotsin rautamalmikentät. Saksan sotateollisuudelle tulisi raaka-aine pula. Hitler oli tietoinen näistä suunnitelmista ja saksalaiset olivat jo syksyllä 1939 laatineet suunnitelman Tanskan ja Norjan valloittamiseksi. Huhtikuun alussa englantilaiset laskivat miinoja Norjan rannikon tuntumaan ja kaappasivat yhden saksalaisen aluksen. Hitler päätti iskeä pohjoiseen.

Tanskan ja Norjan valloittamista helpotti, se että molemmat maat olivat laiminlyöneet puolustuksensa kehittämisen. Lisäksi maat olivat henkisesti valmistautumattomia sotaan. Esimerkiksi Norjan hallitus ei suorittanut liikekannallepano huhtikuun alussa, vaikka hyökkäyksen merkit olivat ilmassa. Jos norjalaiset olisivat olleet asemissa ja kovat piipussa, Saksan olisi ollut hyvin vaikea valloittaa maata. Englannin ja Ranskan tuki olisi viimeistellyt Saksan tappion. Tanskan tilanne oli toinen. Sitä oli paljon vaikeampi puolustaa ja Tanska antautui lähes ilman taistelua. Saksan onnistui miehittää maa verraten vähin voimin. Tanskan miehityksessä laskuvarjojoukoilla oli vähäinen rooli. Ne valloittivat yhden merkittävän sillan Kööpenhaminaan johtavan tien varrella ja Jyllannin niemimaan pohjoisosassa valloitettiin Aalborgin lentokenttä. Tälle kentälle siirrettiin nopeasti ilmakuljetuksilla yksi maahanlaskupataljoona. Tanskan valtaukseen osallistui alle 200 laskuvarjojääkäriä. Tanska muodosti erinomaisen tukialueen Norjassa tapahtuville sota toimille.

Saksalaisten Norjan valloitussuunnitelmissa laskuvarjojoukoilla oli merkittävä rooli. Kun hyökkäys Norjaan tuli ajankohtaiseksi, suurin osa laskuvarjojääkäreistä oli varattu Saksan suurhyökkäykseen länteen. Norjan operaatioon riitti vain neljä komppaniaa noin 700 miestä. Pääosa hyökkäävistä joukoista piti kuljettaa meritse. Saksalaiset toimivat röyhkeästi ja rohkeasti. Saksalaiset laivat purjehtivat lastattuna täyteen sotilaita suoraan Norjan tärkeimpien kaupunkien satamiin. Useimmat kaupungit vallattiin nopeasti. Täysin yllätetyt norjalaiset pystyivät vain hajanaiseen vastarintaan. Laskuvarjojääkärit valtasivat useita lentokenttiä, joille jo samana päivän kuljettettiin useita tuhansia sotilaita ja runsaasti kalusto. Saksalaiset siirsivät myös lentokoneitaan näille kentille. Luftwaffen rooli Norjan valtauksessa oli ratkaiseva. Se pystyi tukemaan maavoimia tehokkaasti ja saavutti ilmaherruuden alueella. Norjan kentiltä toimineen koneet pystyivät ahdistelemaan Englannin laivastoa ja näin tasoittamaan voimasuhteita merellä. Saksan laivasto oli selvästi heikompi vastustajiaan.

Norjan sotaretken kiivaimmat taistelut käytiin pohjoisessa Narvikin kaupungin hallinnasta. Sinne päättyi Ruotsin rautamalmikentiltä lähtenyt rautatie. Saksalaiset vuoristojääkärit valtasivat kaupungin nopeasti hyökkäyksen alussa. Kun saksalaisten ote Etelä-Norjasta osoittautui liian vahvaksi, keskittyivät englantilaiset ja ranskalaiset Narvikin valloittamiseen. Saksalaiset vuoristojääkärit olivat pulassa. Heidän rivejään vahvistettiin tuhottujen sotalaivojen miehistöillä. Varusteita tiputettiin myös ilmasta. Suurin osa saksalaisista lakuvarjojääkäreistä oli jo poistunut Norjasta osallistuakseen suurhyökkäykseen länteen. Oslossa oli kuitenkin yksi komppania täydennettävänä. Se oli kärsinyt raskaita tappioita estäessään englantilaisia pääsemästä Trondheimin kaupunkiin. Osa miehistä oli ehtinyt olla jo sotavankeinakin. Komppania hyppäisi vuoristojääkäreiden avuksi. Koska laskuvarjojääkärit olivat kiinni suurhyökkäyksessä Länsi-Eurooppaa, joutuivat saksalaiset antamaan pikakoulutusta laskuvarjohypyissä vuoristojääkäreillä. Näitä sotilaita pudotettiin Narvikin puolustajien avuksi. Toukokuun lopulla voitiin länsirintamalta vapautuneita laskuvarjojääkäreitä siirtää Norjaan. Suunnitelmista kouluttaa lisää vuoristojääkäreittä hyppäämään voitiin luopua, koska englantilaiset ja ranskalaiset vetivät joukkonsa Norjasta kesäkuun alussa. Saksalaiset laskuvarjojääkärit olivat olleet merkittävässä roolissa Norjan valtauksessa varsinkin hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä Narvikin taistelussa. Ne olivat osoittautuneet tehokkaiksi ja joustaviksi sotilaiksi, jotka pystyivät toimimaan itsenäisesti vaikeissakin olosuhteissa.

Isku Hollantiin ja Belgiaan

Syksyllä 1939 alkanut valesota päättyi 10.5.1940, kun Saksa hyökkäsi Hollantiin ja Belgiaan. Saksan hyökkäyksen tavoitteena oli houkutella Pohjois-Ranskassa olevat englantilaiset ja ranskalaiset joukot lähtemään kohti pohjoista Belgian ja Hollannin avuksi. Kun vastustan joukot olisivat liikkeellä, saksalaiset iskisivät panssareidensa päävoimilla niiden heikosti suojattuun sivustaa. Saksalaisten suunnitelman kannalta Belgian ja erityisesti Hollannin nopea kukistumin oli tärkeää. Hollannin armeija uhkasi Belgiaan etenevien joukkojen sivustaa. Sekä Hollanti että Belgia olivat julistautuneet puolueettomiksi. Ne pelkäsivät Saksan hyökkäystä ja olivat valmistautuneet sen varalta jossakin määrin. Monia tarpeellisia toimenpiteitä jätettiin kuitenkin tekemättä, koska ei halutta provosoida Saksaa. Molempien maiden suurin heikkous oli ilmavoimat. Liian vähän ja liian vanhanaikaisia koneita. Myös panssaritorjunnassa oli vakavia puutteita. Suhteessa väkilukuun Belgialla oli vahvempi ja paremmin varustettu armeija. Belgia oli henkisesti valmistautuneempi sotaa ja se oli neuvotellut yhteistyöstä Ranskan ja Englannin kanssa.

Hollannin maastossa oli hyviä ja huonoja puolia saksalaisten hyökkäyksen kannalta. Hyvää oli maaston tasaisuus ja huono asia oli lukuisat joet sekä kanavat, joiden ympärille oli mahdollista rakentaa tehokas puolustus. Siltojen valtauksesta muodostui yksi laskuvarjojoukkojen tärkeimpiä tehtäviä. Hollantilaisten puolustus suunnitelmassa keskityttiin puolustamaan maan tiheinten asuttua aluetta, jossa oli tärkeimmät kaupungit Amsterdam, Rotterdam ja Haag. Tästä alueesta saksalaiset käyttivät nimeä ”Hollannin linnoitus”. Sinne oli keskitetty valtaosa joukoista sen ympärillä linnoituksia ja vesistöjen muodostamia esteitä. Muu osa maasta jätettäisiin puolustamatta ja linnoituksessa odotettaisiin ulkopuolista apua. Saksalaiset laativat rohkean ja yllätyksellisen suunnitelman ”Hollannin linnoituksen” valloittamiseksi. Siinä avainasemassa olisivat laskuvarjojääkärit ja maahanlaskujoukot. Niiden oli määrä hyökätä suoraan Hollannin sydämeen ja avata panssareille väylä linnoitusten läpi. Saksalaiset suunnittelivat myös kaappaavansa Hollannin kuningattaren ja valtiojohdon. Suunnitelmaa varten koottiin 7.laskuvarjodivisioona ja 22. maahanlaskudivisioona yhteensä 16 000 miestä. Maailma ei vielä koskaan ollut nähnyt näin vahvaa maahanlaskuosastoa.

Toukokuun kymmenes päivä saksalaiset iskivät. Laskuvarjojoukkojen tehtävä oli valloitta Haagin ja Rotterdamin kaupunkien lähellä olevat lentokentät, jonka jälkeen niille kuljetettaisiin maahanlaskujoukkoja lentokoneilla. Lisäksi laskuvarjojääkärit valtasivat tärkeitä siltoja joita pitkin panssarit pystyisivät etenemään Hollannin sydämeen. Hyökkäyksen alku oli menestys saksalaisille. He saivat valloitettua ja pidettyä hallussaan kohteina olleet sillat. Jotkut yksiköt hyppäsivät harhaan ja eräs komppania tuhoutui täysin taistelussa. Monin paikoin laskuvarjojääkärit joutuivat muuttamaan taistelusuunnitelmaa. Laskuvarjojääkärit onnistuivat valloittamaan Rotterdamin lähellä olleen kentän ja pian heidän jälkeensä kentälle laskeutuivat ensimmäiset kuljetuskoneet. Ennen laskuvarjojääkärein iskua Luftwaffen koneet olivat pommittaneet kohteita. Operaation aikana stukat ja muut koneet antoivat arvokasta tukea. Saksalaiset vahvimmat joukot oli varattu kolmen Haagin lähellä olevan kentän valloittamiseen. Niiltä joukkojen olisi ollut tarkoitus edetä kaupunkiin ja kaapata Hollannin kuningatar maan poliittinen johto. Laskuvarjojääkärit eivät saaneet kenttiä täydellisesti hallintaansa ja jalkaväkeä kuljettavat koneet joutuivat laskeutumaan taistelun keskelle. Tämän seurauksena niitä menetettiin runsaasti. Tuhoutuneet koneet tukkivat kiitoradat vaikeuttivat seuraavan aallon laskeutumista. Myös hollantilaisten ilmatorjunta oli tehokasta. Eräälle kentällä kiitoratojen pinta oli vielä keskeneräinen ja 56 laskeutunutta konetta jäi jumiin kentälle. Alku hämmennyksestä toipuneet hollantilaiset ryhtyivät raivokkaisiin vastahyökkäyksiin. He estivät saksalaisia etenemästä kohti Haagia ja onnistuivat lopulta valloitta kaikki kolme lentokenttää takaisin. Kun Haagin lentokentät oli menetetty komensi operaatiota johtava Student loput koneet laskeutumaan Rotterdamin kentälle. Hän myös perui viimeisten joukkojen kuljetukset. Noin 5000 sotilasta operaatioon varatuista 16 000 miehestä jäi Saksaan.

”Hollannin linnoitukseen” laskeutuneiden saksalaisten joukkojen pelastajaksi tulivat panssarivaunut. Laskuvarjojääkäreiden valtaamien siltojen kautta panssarit etenivät Hollannin puolustuksen selustaan puolustuksen ja saivat yhteyden Rotterdamin ja Haagin luona taisteleviin aseveljiinsä. Hollanti antautui kuuden päivän taistelujen jälkeen. Saksalaiset olivat vallanneet maan ydinalueen ja eristäneet hollantilaiset yksiöt toisistaan. Saksalaiset olivat saaneet nopean voiton ja turvanneet Belgiaan ja Ranskaan etenevien joukkojen sivustansa. Tappiot laskuvarjojääkäreille ja maahanlaskujoukoille olivat raskaat. Noin 4000 sotilasta oli kaatunut, haavoittunut tai kadonnut. Lähes 40% hyökkäykseen osallistuneista joukoista. Noin 1200 sotilasta oli joutunut sotavangeiksi Englantiin. Lisäksi Luftwaffe oli menettänyt runsaasti kuljetuskoneita. Muiden operaatioon osallistuneiden joukkojen tappiot olivat vähäisiä. Rohkea joskin verinen operaatio pelasti Saksan pitkiltä ja uuvuttavilta piiritystaisteluilta. Hollannin valtauksen yhteydessä Brandenburg erikoisjoukot valloittivat erää tärkeän sillan. Osa heistä oli pukeutunut hollantilaisiin univormuihin ja osa näytteli heidän vangikseen joutuneita saksalaisia. Kun sillan puolustajat pääsivät ”sotavangit vartioineen” asemiinsa, nämä iskivät ja nujersivat vartijat. Sen jälkeen sillan räjähdyspanokset purettiin ja saksalaiset saattoivat ylittää sillan turvallisesti.

Hollannin ohella saksalaiset iskivät samaan aikaan myös Belgiaan. Heidän tavoitteensa oli nujertaa Belgian armeija nopeasti ja houkutella ranskalaiset ja englantilaiset joukot liikkeelle. Belgialaisten pääpuolustusasema maan pohjoisosassa Hollannin rajan pinnassa kulki pitkin Albertin kanavan rantaa. Se muodosti luonnollisen esteen saksalaisten tulevalle hyökkäykselle. Puolustuslinjan läntisessä päässä oli vahva Eben Emaelin linnoitus. Belgialaiset luottivat, että pystyisivät pitämään linja 4-5 päivää, jonka jälkeen englantilaiset ja ranskalaiset joukot saapuisivat. Saksan ja Belgian rajalla oli vain vähän joukkoja. Belgialaiset ja ranskalaiset uskoivat, että Ardennin kukkulat ja metsät muodostaisivat liian hankalan maaston saksalaisten hyökkäykselle. Juuri tästä aukosta osa saksalaisten panssareista tulisivat murtautumaan läpi Belgian kaakkoisosien. He kohtaisivat Pohjois-Ranskassa Luxenburgin kautta hyökkäävät panssarit ja jatkaisivat Pohjois-Ranskan halki kohti Englannin kanaalia. Belgian pääpuolustuslinjan eteläosaan iski kolmas panssariosasto. Sen etenemisen tukkeena oli Albertin kanava ja sen ylittäviä siltoja suojeleva Eben Emaelin luja linnoitus. Eben Emaelia pidettiin yhtenä maailman vahvimpana linnoituksena. Se oli 800 metriä pitkä ja 900 metriä levä kolmiomaisen muotoinen teräsbetonilla vahvistettu hirvitys. Linnoituksessa oli yli neljä kilometriä käytäviä, bunkkereita, varastoja, generaattoreita ja jopa oma sairaala. Sen aseistuksena oli 18 tykkiä ja lisäksi linnakkeessa oli 12 pst-tykkiä ja konekivääreitä. Yleisesti uskottiin, että linnoituksen valtaamiseen tarvittaisiin yli kymmeniä miestä, runsaasti tykistö ja aikaa.

Saksalaisten oli pakko vallata Eben-Emael ja sen lähistön sillat. He kehittivät todella mielikuvituksellisen suunnitelman. Laskuvarjojääkärit eivät olleet riittävän tarkkoja. Hyökkäävät joukot kuljetettaisiin liitokoneilla kohteiden lähettyville. Liitokoneista syöksyvät saksalaiset sotilaat onnistuvat yllättämään belgialaiset valloittamaan kaksi siltaa kolmesta. Eben Emaelin lähinnä oleva sillan belgialaiset onnistuivat räjäyttämään ja tämä aiheutti ongelmia saksalaisille. Itse linnoituksen valtaaminen oli yksi sodan rohkeimpia ja uskomattomimpia suorituksia. Yhdeksän liittokonetta laskeutui linnoituksen tasaiselle katolle. Nopeasti 71 koneista syöksyvää rynnäkköpioneeria ryhtyi räjäyttämään tykkiasemia ja tähystyskupuja, joista tykistön tulta voitiin johtaa. Saksalaisilla oli mukaan yli 2400 kilo räjähteitä esim. 50 kilon ontelopanoksia. Heillä oli myös yli 500 käsikranaattia. Rynnäkköpioneerit olivat harjoitelleet monta kuukautta linnoituksen valtausta ja räjäytyksiä. Heitä varten oli rakennettu pienoismalli linnakkeesta. Jokainen toimenpide oli harkittu ja harjoiteltu. Kukin mies tiesi tehtävänsä ja oli harjoitellut tekemään myös muiden tehtäviä. Vaikka kaksi konetta puuttui ja myös osaston johtaja, rynnäkköpioneerit ryhtyivät toimiin. Heidän onnistui tuhota osa tykistöasemista ja tulenjohtokupolit. Vaikka osa belgialaisten tykeistä oli vielä niiden tehokas johtamien oli vaikeaa.

Koko taistelun ajan belgialaiset olivat hämmentyneitä ja passiivisia. Heidän ei onnistunut tuhoa linnoituksen katolla olleita saksalaisia, vaikka heillä oli selvä ylivoima. Linnoituksessa oli 650 sotilasta. Belgialaisten viestiyhteydet katkesivat ja ehjät tykit ampuivat sokkona. Linnoituksen lähipuolustuksessa ja ilmatorjunnassa oli myös pahoja puutteita. Ei myöskään oltu varauduttu siihen, että vihollinen pääsisi linnoitukseen. Käytävillä ei ampuma asemia eikä teräsovia. Erään linnoituksen vahvan ulko-oven saksalaiset saattoivat rauhassa räjäyttää, koska oven luona ei ollut ampumaukkoja. Belgialaisilla ei ollut mahdollisuutta surmata oven ulkopuolella olleita saksalaisia. Rynnäkköpioneerien tarkoitus ei ollut valloittaa koko linnoitusta vaan häiritä sen toimintaa niin, että linnoituksen tykit eivät onnistuisi estämään Albertin kanavan ylitystä. Tässä he onnistuivat. Kun belgialaisten oli onnistunut räjäyttää linnoituksen lähinnä oleva silta, saksalaisten suunnitelmat menivät uusiksi. He joutuivat ylittämään kanavan veneillä. Linnoituksesta ampuvat pst-tykit ja konekiväärit aiheuttivat tappioita ja viivästyttivät etenemistä. Vuorokausi rynnäkköpioneerien laskeutumisen jälkeen saksalaiset vahvistusjoukot saivat heihin yhteyden. Kanavan yli saatiin nyt riittävästi vahvistuksia ja raskasta aseistusta. Eben Emael antautui 32 tunnin puolustuksen jälkeen ja saksalaisille oli tie avoinna Belgian läpi.

Korintti ja Kreeta

Norjan ja hollannin taisteluiden jälkeen saksalaiset laskuvarjojääkärit vedettiin lepoon ja täydennettäviksi. Suunnitelmat joukkojen pudottamisesta Englantiin hautautuivat, kun Hitler luopui maihinnoususta Brittein saarille (Operaatio Merileijona). Seuraavan kerran saksalaiset laskuvarjojääkärit ottivat osaa taisteluihin Välimeren alueella keväällä 1941. Saksan tärkein eurooppalainen liittolainen Italia pyrki laajentamaan aluettaan. Se hyökkäsi Kreikan kimppuun syksyllä 1940. Samoihin aikoihin Italia pyrki valloittamaan Egyptin Englannin hallinnasta. Mussolinin legioonat eivät olleet voittoisia vaan ne kärsivät tappion toisensa jälkeen. Hyökkäys Kreikkaan lyötiin takaisin ja italialaisten tappiot olivat suuret. Pohjois-Afrikassakin italialaiset olivat pulassa. Englantilaisten onnistui vangita suurin osa italialaisista joukoista ja uhata Libyaa. Myös Välimeren meritaisteluissa italialaiset olivat hätää kärsimässä. Talvella 1941 englantilaiset tekivät virheen. Sen sijaan, että olisivat keskittäneet voimansa Pohjois-Afrikassa olevien Mussolinin legioonin rippeiden lyömiseen, he päättivät lähettää sotilaita Kreikan avuksi. Italialaiset saivat aikaa toipua ja Hitler ehti lähettää kenraali Rommelin johtaman Afrika Korpsin italialaisten avuksi. Sekaantumien Välimeren tapahtumiin ei ollut Hitlerin suunnitelmissa. Hyökkäys Neuvostoliittoon oli pääkohde. Hitler pelkäsi, että Kreikasta käsin englantilaiset pommikoneet voisivat tuhota Romanian öljykentät ja lamaannuttaa Saksan sotakoneiston. Liittolaisen jatkuvat tappiot olivat myös liikaa.

Viimeinen pisara oli Jugoslaviassa tapahtunut vallankaappaus, jossa saksalaismielien hallinto syrjäytettiin. Saksalaiset joukot iskivät useasta suunnasta ja Jugoslavia kukistui kahdessa viikossa. Samoihin aikoihin Bulgariasta hyökkäävät saksalaiset murtautuivat kreikkalaisten asemien läpi. Kreikan parhaat joukot olivat italialaisia vastassa Albanian rintamalla ja englantilaisia oli liian vähän. Jugoslavian kautta etenevät saksalaiset saartoivat Kreikan armeijan pääosan, joka antautui. Englantilaiset päättivät evakoida sotilaansa. Kreikan eteläisin osa Peleponnesoksen niemimaa, jonka erotta mannerkreikasta Korintin salmi ja kanava. Englantialiset kuljettivat kanavan yli menevän sillan kautta joukkoja Peleponnesoksen eteläisiin satamiin. Saksalaiset päättivät vallata laskuvarjojoukoilla Korintin kanavan ja katkaista perääntymistien. Operaatio sujui kerrankin suunnitelmien mukaan. Saksalaiset joukot hyppäsivät kanavan ylittävän sillan molemmille puolille, nujersivat vähäiset puolustajat ja valtasivat sillan. Sen jälkeen he purkivat sillan tuhoamispanokset. Kun räjähteet oli kasattu sillalle, vieläkin tuntemattomasta syystä ne räjähtivät ja tuhosivat sillan. Vaikka sillan räjähtämistä lukuun ottamatta operaatio oli sujunut mallikelpoisesti, se oli turha. Peleponnesoksella olevat englantilaiset joukot ehdittiin evakoida ennen saksalaiset etenemistä satamiin. Kun tieto Korintin kanavan menetyksestä saavutti sitä kohti vetäytyvät englantilaiset joukot, ne yksinkertaisesti suuntasivat lähimpään Kreikan rannikon lukuisista pikkusatamista. Siltä kuninkaallinen laivasto nouti heidät. Korintin valloituksella saksalaiset paljastivat, että heillä on Kreikassa laskuvarjojääkäreitä. Englantilaiset osasivat varautua ilmasta tulevaan hyökkäykseen, kun he laativat Kreetan puolustussuunnitelma.

Taisteluiden päätyttyä Kreikan mantereella hutikuun lopulla saksalaiset ja italialaiset joukot valloittivat lukuisat Kreikan saaret. Vain Kreetan saari uhkasi jäädä englantilaisten käsiin. Englantilaiset halusivat pitää Kreetan hallussaan, koska sieltä käsin olisi voinut suorittaa laivasto-operaatioita itäisellä Välimerellä. Kreeta olisi voinut toimia saksalaisten tukialueena Egyptiin kohdistuville hyökkäyksille. Saksalaiset taas pelkäsivät englannin käyttävän saarta raskaiden pommikoneiden tukikohtana. Englannin ja Saksan joukot taistelivat Kreetan herruudesta toukokuun alussa. Taistelu oli verinen ja sekava. Molemmat osapuolet tekivät paljon virheitä ja epäonnistuvat lähes täydellisesti tiedustelussa. Englantilaiset hallitsivat merta ja saksalaisilla oli ilmaherruus. Saksalaiset valloitus suunnitelma perustui laskuvarjojoukkojen käyttöön. Niiden piti valloittaa saaren pohjoisrannalla sijaitsevat kolme lentokenttää ja hallintokeskukset. Kun lentokentät olisi valloitettu, voitaisiin vahvistukseksi tarkoitetut vuoristojääkärit raskaine aseineen tuoda kuljetuskoneilla. Lisäksi joukkoja voitaisiin tuoda myös laivoilla. Englantilaisten joukkojen komentajat varautuvat lentokenttien puolustukseen, mutta pitivät suurempana uhkana saksalaisten maihinnousua. Englantilaisen joukkojen ytimenä toimivat australialaiset ja uusi seelantilaiset prikaatit. Saarella oli runsaasti Kreikasta evakoituja sekalaisia yksiköitä, jotka olivat menettäneet varusteensa. Myös kreikkalaiset joukot olivat heikosti aseistettu. Jotkut saaren asukkaat liittyvät myös taisteluun saksalaisia vastaa. Puolustajilla oli enemmän miehiä kuin hyökkääjällä, mutta ne oli heikosti organisoitu. Saksalaiset laskuvarjojääkärit ja vuoristojääkärit oli hyvin aseistettu ja koulutettu. Joukkojen taistelutahto oli korkealla ja upseerit sekä yksittäiset sotilaat olivat tottuneet käyttämään omaa aloitekykyään, kun suunnitelma epäonnistui. Saksalaiset ovat valmiita ottamaan myös suuria riskejä. Nämä seikat yhdessä englantilaisten virheisiin yhdistettynä ratkaisivat taistelu saksalaisten eduksi.

Saksalaisten hyökkäys alkoi 20.5. Kuljetuskoneet saattoivat lentää rauhassa hyppyalueiden ylle. Saksalaiset olivat useiden viikkojen ajan tehneet ilmahyökkäyksiä Kreetalle ja karkottaneet englantilaiset lentokoneet. Myös kuninkaallisen laivaston toiminta oli siirtynyt lähinnä öiseen aikaa. Ilmatorjunta oli sekin vähäistä. Vaikka laskuvarjohypyt pystyttiin tekemään rauhassa, maankamaralla asiat menivät saksalaisten kannalta pahasti pieleen. Monet yksiköt hyppäsivät keskelle puolustajien asemia ja laskuvarjojääkäreitä ammuttiin ilmasta. Maahan pääset yksiköt olivat pahasti hajalla ja niiden varusteet olivat hukassa. Laskuvarjojääkäri eivät pystyneet pitämään yhteyttä toisiinsa tai operaation johtajiin koska radiot eivät toimineet.. Ammuksista ja vedestä oli pulaa. Haavoittuneiden hoito oli vaikeaa Jos joukolle onnistuttiin pudottamaan varusteita niin osa niistä tippui englantilaisten käsiin. Monin paikoin maasto hankaloitti tilannetta. Luut rutisivat, kun hypättiin kivikkoon. Liitokoneita laskeutui kirjaimelliset päin puita. Saksalaisten tiedustelu oli pahasti epäonnistunut, kun se ei ollut havainnut lentokenttien lähellä olevia puolustajien jalkaväkeä. Saksalaisten tappiot oli suuret ja koko operaation onnistumien oli veitsenterällä.

Englantilaisille tarjottiin tilaisuutta lyödä saksalaiset perin pohjin. Mutta he tekivät joukon virheitä. Ratkaisevalla hetkellä osa englantilaisten joukoista odotti toimettomana maihinnousua, jota ei kuulunut. Kreetan puolustajien johdolla ei ollut selvää kuvaa, mitä taistelukentällä tapahtui. Viestiyhteydet pätkivät eikä sekalaisille joukoille oltu ehditty rakentaa tehokasta komentorakennetta. Kreetan taistelusta muodostui erillisten kahakoiden tilkkutäkki. Saksalaiset eivät olleet saaneet vallattua lentokenttiä ja näin lisäjoukkojen tulo kesti. Englantilaiset eivät puolestaan kyenneet tuhoamaan laskuvarjojääkäreitä lopullisesti. Luftwaffe antoi saksalaisille tukea. Lopulta yksi englantilaisten tekemä virhe ja saksalaisten rohkeus tarttua tilaisuuteen ratkaisi taistelun. Malemen lentokenttää puolustavat englantilaiset joukot vetäytyivät asemistaan ja ”taistelukentän sumun” vuoksi englantilaisten johto ei organisoinut vastahyökkäystä. Saksalaiset saivat kentän hallintaansa. Kun hyökkäystä komentava kenraali Student sai lopulta tiedon asiasta, hän keskitti kaikki reservit Malemin kentälle. Vuoristojääkäreitä kuljettavat koneet laskeutuivat englantilaisten tulituksesta ja tappioista piittaamatta Malemin ainoalle kiitoradalle. Tuhoutuneet ja vaurioituneet koneet työnnettiin syrjään. Suurin ponnistuksin ja uhrauksin kenttä saatiin pidetty auki. Koneista nousevat vuoristojääkärit heitettiin heti taisteluihin. Kentälle tuotiin myös varusteita ja raskasta aseistusta. Paluumatkalla koneet kuljettivat haavoittuneita. Vuoristojääkäreiden tulo käänsi taistelun saksalaisten eduksi. He saapuivat taistelukentälle yhtenäisinä osastoina täysin varustettuina. Englantilaiset päättivät luopua ja evakoita puolustajat saaren eteläosien satamien kautta toukokuun lopulla. Evakointi tapahtui neljänä perättäisenä yönä, koska Luftwaffe hallitsi ilmatilaa. Useita englantilaisia sotalaivoja upposi tai vaurioitui evakoinnin aikana saksalaisten ilmahyökkäyksissä. Yli 12 000 englantilaista jäi sotavangeiksi. Saksalaisia kaatui enemmän kuin englantilaisia.

Kreetan valtaus oli saksalaisen laskuvarjojääkäreiden suurin voitto, mutta samalla myös eräänlainen kuolinisku aselajille. Noin 30 % Kreetalle hypänneistä laskuvarjojääkäreistä kuoli. Lähes puolet 10 000 tuhannesta laskuvarjojääkäristä kuoli tai haavoittui. Hitler menetti uskonsa aselajiin ja saksalaiset eivät enää sodan aikana tehneet suuria maahanlaskuoperaatioita, vaikka heillä oli aina sodan loppuun asti tuhansia hyppykoulutuksen saaneita miehiä. Laskuvarjojääkäreiden määrä kyllä kasvoi useilla divisioonilla, mutta monet uudet laskuvarjojääkärit eivät saaneet olenkaan hyppykoulutusta. Luftwaffen komentaja Göring halusi lisätä valtaansa ja komennossaan olevia joukkoja. Miesten määrä laskuvarjojoukoissa kasvoi yli 100 000 sotilaan. Laskuvarjojääkärit muuttuivat kevyeksi eliitti jalkaväeksi. Heitä taisteli Afrikaka Korpsin panssareiden rinnalla Pohjois-Afrikassa, kun suunnitelmasta Maltan valtaamiseksi oli luovuttu. Sisilian ja Italian taisteluiden aikana laskuvarjojääkärit muodostivat puolustuksen selkärangan. Talvella 1943-44 laskuvarjojääkärit eli ”vihreät paholaiset” pysäyttivät liittoutuneiden etenemisen Italiassa ja taistelivat kuukausien ajan suurta ylivoimaa vastaan Monte Cassinon taistelussa. Normandian ja Arnheimin taistelun aikana englantilaiset ja amerikkalaiset laskuvarjojääkärit taistelivat saksalaisia virkavelijää vastaan. Joissakin kommando operaatiossa saksalaiset käyttivät laskuvarjojääkäreitä esim. Mussolinin vapauttaminen ja Jugoslavian vastarintaliikkeen johtaja Titon kaappausyritys. Sodan loppuun asti saksalaisia laskuvarjojääkäreitä käytettiin eräänlaisena palokuntana, joka lähettiin aina sinne, missä hätä oli suurin.