Toimintakausi 2021 - 2022
Kiitos ja kumarrus
Kaunis kiitos päättyneestä toimintakaudesta ja
antoisasta yhteistyöstä kaikille eskarilaisille sekä heidän perheilleen!
Mukavaa kesää kaikille!
T. Raija, Arja ja Anna

Bussikyydillä lastentapahtumassa
Kontiolahden Ev.lut.srk, LeBa, Kontiolahden Työttömät, palolaitos, Kontiolahden kunta, SPR , Vaara-kirjastot tempasivat hienon tapahtuman kirkon ympäristössä.
Oikein mukava tapahtuma kaikkinensa ja meidän eskarilaisistakin osalle retki oli ensimmäinen kerta bussin kyydissä.
Samalla saatiin paikallistuntemusta, kun lapset innoissaan kertoilivat, että missä kohtaa itse kukin asustelee.

Pihapelejä
Tutkimista ja tutkailua
Äitienpäivä
Vahvuuslasit
Kokeillaan ja tutkitaan monenmoista
Hiekkaleikkikausi aloitettu
Lumet sulaneet hiekkalaatikolla ja hiekka sopivan irtoavaista ja kosteaa muotoiltavaksi. Tulikin hienoja kakkuja!
Hyvää Pääsiäistä!
Leikkejä, leikkejä :)
Joustavien poppoo Euroopassa
Hajotuskone
R-kirjain
Nuapurin suuri koeran rutale,
Varasti porstuun nurkasta,
Suuren ämpärin uurteesta,
Hirveen suuren rasvamurikan.
- A:n anopilta aikoinaan kuultu/opittu ärrän opetteluvärssy-
Ärrän kierrän orren ympäri
Ja ässän pistän taskuun.

Puhdasta lunta!
Huh huh….
Vähän veti hiljaiseksi ja laittoi itsekutakin miettimään, että miten edellisenä päivänä kerätty lumi mukamas puhtaan umpihangen kohdalta ……. putipuhtaassa valkoisessa rasiassa sulamisen jälkeen ……. näyttikin kaikelta muulta kuin puhtaalta.
Laatikon reunoihinkin oli tarttunut likaa vaikka kuinka paljon veden pinnasta :(

Tutkimusmatkamme jatkuu Aasiaan
Ni hao! Hyvää tiikerin vuotta!
Eskarit, ykköset ja kakkoset matkasivat Aasiaan. Kävimme aasialaisessa ravintolassa, jossa harjoittelimme syömään puikoilla. Tutustuimme myös Aasian karttaan ja eläimistöön sekä kalligrafiaan ja aasialaisiin satuihin.

Puput talvisessa metsässä
100. Päivä eskaria ja touhu sen mukaista :)
Päiviä on tarkkaan laskettu koko eskariaika ja nyt se on kohdalla :)
Sata upeaa päivää käyty eskaria ja homma jatkuu :) :) !!!

Hiihtotouhut läheisellä ladulla aloitettu
Sään ei varsinaisesti voi sanoa suosineen meidän kauden ensimmäistä hiihtokertaa, mutta meillä oli joka tapauksessa huippu kivaa.
Eräs eskarilainen sanoi, kun suksia laitettiin jalkaa: ” Tästä ei kyllä tule hyvä juttu!”
Voisiko paremmin kertoa onnistumisesta ja hiihdon ilosta, kun hiihtämisen jälkeen, kun mietittiin, että miltäs hiihto tuntui ….Nouseeko peukku pystyyn, jääkö vaakatasoon vai kääntyykö peukku alas.
Tämä samainen sanoja nosti KAKSI PEUKALOA PYSTYYN !!!

Mikähän tapahtuma on tulossa lähipäivinä?
Hyvää alkanutta vuotta 2022!
Pipot päähän pakkasella ;)
Hyvä oli saada pipovaihtoehdot esille, kun ulkona pakkanen paukkuu -30 asteessa.

Rasva-Ankka tuli taloon
Joulutunnelmia
Vahvuuteni
Ihania vahvuuksia!
Vanhemmat pohtivat kotona oman rakkaan eskarilaisensa vahvuuksia. Me eskarin aikuiset mietimme oman osuutemme. Kaverit kertoivat omat huomionsa ja vielä eskarilainen itse sai kertoa omat tuntemuksensa. Niistä on koottu ihanaakin ihannemmat kokonaisuudet .

Yhteistyötä!
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Talven alkua :)
Wau…
Kohta pääsee luistelemaan ja muut talven touhut on myös aluillaan :)

Joulukuun eka :)
Ruokalan aulan Tonttula.
Olemme muinakin vuosina huomanneet, että tontut kulkevat ahkerasti Kontioniemen alueella ja merkitsevät muistiin asioita, joita havainnoivat. Jouluisia kirjeitä tupsahtaa yöaikaan Tonttulan postilaatikkoon. Niitä sitten pääsemme luokittain lukemaan päivän valjettua. Näin joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi itse Joulupukki lähestyi meitä kirjeellään Korvatunturilta…..
Omassa luokassamme on myös joulukalenteri. Tänään kalenterin aukaisija pääsi etsintäretkelle eteiseen. Pitkän etsinnän tuloksena sieltä löytyi iso laatikko. Laatikon sisuksissa oli mukavaa jouluista puuhaa jokaiselle eskarilaiselle.
Jännää tämä joulun odotus :)

Matematiikasta on moneksi
Joustavat Afrikassa
Joustavat tekivät tutustumismatkan Afrikkaan.
Tutustuimme laulun avulla Afrikan maihin sekä pääsimme selvittämään reittiä Madagaskarin koodauksen avulla.
Toisessa pajassa pistimme jalat, kädet ja lantion liikkeelle ja opimme afrikkalaisen tanssin askelkuvioita. Hyvää jumppaa!
Mitenkäs ne lapset käyvät Afrikassa koulua? Sekin meille selvisi aamupäivän aikana.
Entä tuliko afrikkalaisen sadun mukaan elefantista vaiko leijonasta viidakon kuningas?
Mitäs eläimiä Afrikassa elelee ja millaisia ne ovat?Niistä joustavat etsivät myös netistä padeilla tietoa.

Liikunnan iloa :)
Kollaa kesti
Pallot pääosassa liikuntaleikeissä
Pallot saivat kyytiä, kun omaa puolta pidettiin puhtaana.
Askelmerkeille ja hernepusseille oli käyttöä mm. Oravan häntä-leikissä.

Onnea Isit, Isät ja Iskät !
Roolileikit jatkui…..
Viikko sitten eskarissamme aloitteli toimintaansa ravintola- kahvila, ruokakauppa, parturi-kampaamo ja lääkäri.
Toiminta oli ”kannattavaa”, joten yritykset avasivat jälleen ovensa valmiina palvelemaan asiakkaitaan.

Jumppasali valmiina torstain liikuntatuntia varten
Keskiviikon touhuja
Heurekan sähkö-show
Osallistuimme koko koulu omista luokista käsin Heurekan sähkö-show-tapahtumaan.
Roolileikkejä
Lääkärin vastaanotolla tarkistettiin vointia ja hoidettiin murtuneita polvia.
Kampaamoissa syntyi hienoja kampauksia.
Kaupan hyllyillä oli oikein valinnan vaikeuksia.
Kahvila-Ravintolassa sai herkutella upeilla ruoka-annoksilla sekä upeilla leivoksilla.
Ensi viikolla jatkuu…..

Numeroilla leikkimistä
Jumppasalin tehtäväradalla numeroita tehtiin tutuimmiksi ja tutuimmiksi eri pisteillä.
Tarkkuusheittoja numerokortteja tulkiten, pujotteluradan rakentamista 1-10 ja 10-1. Numerokortit määrittelivät myös palolla pompottelumäärät. Noppa kertoi tällä kertaa maaliiin potkujen lukumäärät. Penkeillä harjoiteltiin tasapainoilua ja hyppyjä. Puolapuilla sai kiipeillä oman rohkeuden rajoissa. Paksu patja ja trampoliini antoivat pomppijoille hien pintaan hypyissä, kiepeissä ja kuperkeikoissa.

Joustavan tunnilla metsärasteilla
Joustavan poppoo suunnisti lähimetsään tehtävärasteille. Padilla kuvattiin jotain pehmeää sekä kuva, jossa on mahdollisimman paljon eri värejä. Puupisteellä ryhmät, joihin kuului aina eskarilainen, ykkönen ja kakkonen tunnistivat kuvista yleisimpiä puulajejamme. Reitiltä löytyi myös monia liikuntatehtäviä hyppyineen ja pomppuineen yms.
Viimeisimpänä luokassa ryhmät tutkivat keräämäänsä näytettä : Miltä se tuoksuu, miltä näyttää, miltä tuntuu. Näyte piirrettiin ja lopuksi vielä lomakkeeseen täytettiin, että mikäpä elollinen, eloton tai eloperäinen sieltä metsästä olikaan otettu tutkittavaksi.

Lomalle Lomps!
Huh helpotusta, Ohtonäsin kruununjalokivi Afrikan tähti on löytynyt! Kiitos kuuluu vain ja ainoastaan ahkerille alamaisille. Tällä kertaa nimittäin prinsessa Kastehelmi oli itse hävittänyt timantin. Rosvopäällikkö Huden lusiessa vuoden kovennettua ohjat otti Sam the Långjohns. Nähdäänkö ensi vuonna kahden rosvopäällikön armoton taistelu vallasta?
Voimailukisat
Kontiorannan päiväkodin väki kutsui meidät voimailukisoihin - ja kovat kisat olikin :). Hinattiin hiekkakuormassa olevia rekkoja pitkin rinnettä, kannatettiin täysiä hiekkasankkoja niin kauan kuin vaan jaksettiin, kannettiin painavia puupölkkyjä, pyöriteltiin renkaita ja herkuteltiin.
Ja otettiin me mittelöt Mika Törrönkin kanssa! Ansaitusti voimme sanoa olevamme Suomen vahvimpia eskarilaisia ;)
Kunniakkaista kisoista sai jokainen hienon kunniakirjan itsensä Mikan ojentamana ja nimikirjoituksella varustettuna.
Kiitos Kontiorannan päiväkoti ja Mika Törrö!

Popart-taidetta
Esi- ja alkuopetuksen väki vastasi Arskon arkkitehtuuriaiheiseen kuvataidehaasteeseen tekemällä popart-taidetta oppilaiden valitsemista lähialueen rakennuksista.
Nyt ompelusalaisuus paljastuu …..
Alkusyksyn ahkerat ompelijat ovat koristelleet valitsemiaan vohvelikankaita.
Syntyi kertakaikkisen upeita kynäpusseja! Nyt ovat kynät, pyyhekumi, liima ja sakset helposti otettavissa työskentelyyn.

Vattumato
Karhunpesän varhaiskasvatuksen opettaja Arja Lytsy starttasi satukiertueelle ja pääsimme seuraamaan Topeliuksen satua "Vattumato". Esityksen jälkeen kuulostelimme lasten mielenkiinnon aiheita tarinaan liittyen. Arjan esityksessä oli pieni pätkä varjokuvateatteria
Ja nousi päällimmäisenä esille.
Niinpä työpajavaiheessa syntyi vattumatoja, lintuja ja perhosia varjoteatteriin. Hyllykköön kiinnitetty rullapaperi toimi mainiosti esitysalueena kera jalkalampun ja innokkaat teatterilaiset alkoivat työstää omia esityksiä.
Iltapäivällä koulun iltapäiväkerholaisetkin pääsivät seuraamaan eskarilaiset esityksiä.

Pidä puolesi puhtaana
Pallot saivat kyytiä, kun alkuvalmistelujen jälkeen pääsimme pelaamaan. Sitten ei enää ennätettykään kuvia napsimaan ;)
Kiehuuko puuro?
Opettelimme leikkiä "Kiehuuko puuro?". Yhdellä, joka on kysyjä ei ole omaa paikkaa/ympyrää. Kysyjä käy vuorotellen kysymässä muilta pelissä olijoilta, että "Kiehuuko puuro?" Jos vastaus on "ei", mitään ei tapahdu vaan kyselijä jatkaa kiertämistä ja kysymyksen esittämistä. Puuron kiehuessa kaikki vaihtavat paikkaa.
Koko koulun olympialaiset
Koko koulun väki touhusi iloisesti ja innokkaasti sekaryhmissä koulun ympäristössä erilaisia tehtäväpisteitä suorittaen. Oli labyrinttipujottelua muista ryhmän jäsenistä kiinni pitäen, tunnelipalloa, pallon kanssa taiturointia, mallin mukaan rakentelua, huutojuoksua, ötököiden kuvat muovautuivat luonnon materiaalien avulla mahdollisimman paljon kuvan mukaisiksi jne.
SIRKUS SUPIAINEN
Sirkus Supiainen kävi koulullamme ilahduttamassa näyttävällä esiintymisellään. Kiitos taitaville esiintyjille!
Esitys aiheutti ihmetystä pitkin päivää ja vuolasta kerrontaa vanhemmille, heidän tullessa hakemaan jälkikasvuaan eskarista. Joku jopa mieluili sirkuskouluun ilmoittautumista …….

Etenee, etenee….. mitähän lienee valmistumassa???
Matematiikkaa toiminnallisesti
Enemmän, vähemmän, saman verran, pienempi kuin, suurempi kuin, yhtä suuri……
Pallot
Jumpassa oli välineinä pallot.Vieriteltiin, kopiteltiin ala- ja yläkautta, heiteltiin ja hassuteltiin :)
Kirjain: A
Sadesään ulkoilua
Sadekeli ja kuraleikit on yksi niistä innostavimmista leikeistä ulkona!
Porukkana vettä kannetaan lätäköstä toiseen, kolmanteen ja neljänteen. Rakennellaan patoja, avataan niitä ja seurataan innostuneina veden virtauksia.

Syksyn sato tutummaksi
Joustavat (eskarit / ykköset / kakkoset) tempaisivat yhteistuumin syksyn sadon pöydille tutustuttaviksi, ihasteltaviksi ja maisteltaviksi.
Erilajikkeisia omenoita, päärynöitä, luumuja, perunaa, porkkanaa, lanttua, kasvihuone- ja avomaan kurkkua, kesäkurpitsaa, tomaatteja, paprikaa, chilipaprikaa,mustikkaa, puolukkaa, vadelmaa, karviaisia, puna- ja mustaherukkaa, tyrniä, karpaloa, lakkaa, raparperia, herneitä, ruohosipulia,oreganoa, suolaviiniheinää, minttua, tatteja, rouskuja…
Pöydät notkui mahdollisuuksista - moni uskaltautui maistelemaan toisten innostamina monia itselle uusia tuttavuuksiakin. Nam ja maiskis :)

Puolukassa
Puolukoita poimin, poimin, poimin.
Puolukoita poimin trallallei.
Hiphei puolukat, tänne pomppikaa.
Hiphei trallalaa trallalaa.
Puolukoita ja mustikoita pompahteli kuppeihin lähimetsästä. Onnea on koulu mahdollisuuksineen metsän reunassa :)
Puhdistuksen jälkeen marjat pakastettuina odottamaan marjapiirakkaa leipomispäivää.

Leikitään :)
Jumppasalissa
Jumppasali on eskarin käytössä torstaisin aamupäivät. Tuttavuutta on ennätetty tehdä jo mm. Meren Ahti-leikkiin, polttopalloon, Aurinkopalloon, banaanihippaan jne…
Hamsteri
Alkusyksyn suosikkileikkinä on ollut "hamsterileikki". Muovinen kotileikin peruna on leikeissä hamsteri. Hamsteri saa välillä kodin, välillä karusellin.... Milloin mitäkin 😀