Kun rakennushirret lopulta oli saatu Hölmölän kylään, oli aika aloittaa rakennuspuuhat. Mietittiin ja pohdittiin, kuinka talo tehtäisiin. Pikkuhiljaa talon seinät alkoivat nousta, kunnes tuli vastaan muita lyhyempi hirsi.

Aprikoitiin, mitä sille pitäisi tehdä. Joku keksi, että kaksi vahvaa miestä ottaa hirren molemmista päistä kiinni ja vetää samalla, kun muutama muu hakkaa pölliä keskeltä ohuemmaksi. Näin puu saataisiin venytettyä toisten puitten mittaiseksi. Mutta ei puu siitä pidentynyt, vaan pysyi omapäisesti mitassaan. Itsepäistä puuta sätittiin ja moitittiin. Jukuripää päätettiin heittää sivuun mätänemään. Joku kuitenkin esteli, sillä eihän kallista puuta voinut heittää hukkaan.

Asiaa pohdittuaan yksi keksi, että jos sahataan kaikki muutkin puut samanmittaisiksi, niin saadaan tämäkin käyttöön. Idea sai kannatusta. Jo pystyssä olleet seinät purettiin ja hirret sahattiin lyhyemmiksi. Uusi talo pystytettiin yli jääneiden hirrenpätkien viereen. Talo tuli valmiiksi.

Uutta taloa ihasteltaessa joku huomasi, että uuni oli muurattu talon ulkoseinään. Hyvä se vaan oli, niin kukaan ei kuolisi nukkuessaan häkään, jos uuni sattuisi savuttamaan.

Talo oli kyllä hieno, mutta yhdestä hölmöläisestä alkoi tuntua, että jotakin puuttui. Joku asia oli unohtunut, mutta hän ei keksinyt mikä. Taloa kierrettiin yhdessä ja tarkasteltiin sisältä ja ulkoa. Kohta kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että jotakin puuttui, mutta mitä se olisi. Talo kierrettiin vielä kerran ja mentiin uudelleen sisälle. Siellä oli pilkkopimeää. Edettiin käsikopelolla, kunnes joku sytytti päreen. Silloin hölmöläisillä välähti. Talosta puuttui valo!