Kysymys 1
Mitä uusia ohjauspalveluja tarvitaan tulevien noin kymmenen vuoden kuluessa? |
Etelä-Pohjanmaa
Ohjauspalvelut laajenevat monikanavaiseen suuntaan. Palveluja tuotetaan ajasta ja paikasta riippumattomasti sähköisesti erilaisia järjestelmiä hyödyntäen. Palvelujen tuottamisessa yhä tärkeämpää on myös monialainen ja poikkitieteellinen toimintatapa ja – kulttuuri – verkostomainen ohjaus ja palveluketjun toimivuus. Työelämän ja oppilaitosten ohjauspalvelujen yhteinen kehittäminen. Mentorointi ohjauksen välineenä, vertaisohjaus. Kansainvälistymisen aiheuttamat ohjaustarpeet. |
Etelä-Savo
Ohjaamo-tyyppisiä kynnyksettömiä palveluja, jotka liikkuvat maaseudulla ja jotka ovat verkon kautta tavoitettavissa, tarvitaan kaikenikäisille yhden oven periaatteena, ei vain nuorille. Myös tukihenkilö- tai tsempparitoimintaa tähän yhteyteen tarvitaan mukaan. Tuetun asumisen palvelut sekä terveydenhoito pitäisi kytkeä tähän palveluun, samoin ylipäänsä toimeentulo pitäisi miettiä sellaiseksi, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus järkevään elämisen tasoon. Samalla tulisi luoda matalan kynnyksen työpaikkoja ja työpajoja kaikenikäisille. Erityisesti tulisi huolehtia syrjäseutujen kannalta siitä, että ihmisille on palveluja ja että he saavuttavat niitä. Oppimisvaikeuksien ja muodollisen koulutuksen palvelut eivät nykyisellään riitä, vaan Ohjaamo-tyyppisiin palveluihin tulisi kytkeä erityistä oppimista tukevia palvelukokonaisuuksia. |
Häme
|
Kaakkois-Suomi
Tulevaisuudessa tarvitaan monikanavaisia, sähköisiä, digitaalisia ohjauspalveluja sekä face to face -ohjauspalveluja. |
Kainuu
Sähköisiä vuorovaikutteisia ja omatoimisia ohjauspalveluja, jotta ohjaus voidaan ulottaa tasapuolisesti koko alueelle. |
Keski-Suomi
|
Lappi
Monialaisia palveluita, ei pelkästään koulutukseen ohjausta, voidaan tarvita esim. kuntoutusta, mielenterveyspalveluita, työllistämisnäkökulmaa. Pitäisi kehittää ja vakinaistaa ns. yhden luukun palveluperiaatetta ja madaltaa palveluiden piiriin hakeutumista.
Mm. Lapin TNO-palvelut –projektin (ESR) (1.7.2015 – 31.12.2017) tarkoituksena on Lapin maakunnan kattavasti tarjota kysyntä- ja työelämälähtöisesti henkilöille, joilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa ja organisaatioille helposti saavutettavat ja käytettävät, näkyvät TNO-palvelut, jotka tukevat erilaisissa elämäntilanteissa tapahtuvia koulutuksen ja työelämän siirtymävaiheita. Projektissa tullaan laaja-alaisella ja monialaisella koulutusorganisaatioiden yhteistyöllä rakentamaan 2-3 tuotteistettua yhteistä TNO-palvelutuotetta. Projektissa tehdään tiivistä yhteistyötä Rovaniemen Nuorten Ohjaamon kehitystyön kanssa. Kaikissa selvitystöissä on käynyt ilmi, että niin nuoret kuin aikuisetkin tarvitsevat henkilökohtaista ohjausta, verkko-ohjaaminen ei voi olla ainoa tai edes pääasiallinen ohjausmenetelmä. |
Pirkanmaa
Kokonaan uusia palveluita on vaikea keksiä, palveluvalikoima on jo nyt erittäin monipuolinen ja sisällöllisesti kattava. Sen sijaan on tärkeä arvioida meneillään olevan yhteiskunta- ja koulutuspolitiikan päätöksenteon vaikutuksia ohjauspalveluiden tulevaan tarpeeseen. Näyttää todennäköiseltä, että koulutuksessa aliedustettujen ryhmien, NEET-nuorten yms. erityisryhmien palvelutarve kasvaa entisestään resurssien ja ylipäätään ohjausjärjestelmän palvelukyvyn samaan aikaan heikentyessä. |
Pohjanmaa
Palveluita on olemassa jo hyvin paljon, mutta etenkin nopeasti muuttuvien tilanteiden osalta tarvitaan joustavaa ja saumattomasti toimivaa verkostoa. Tarvitaan monikanavaiset ohjauspalvelut, koordinointi pitää olla valtakunnallinen. |
Pohjois-Karjala
Tulevaisuudessa valtakunnalliset sähköiset palvelut toimivat ensisijaisena tiedon lähteenä. Tähän kokonaisuuteen kuuluu tiedonhakupalvelun lisäksi neuvontapalvelu ja varsinainen ohjauspalvelu digitekniikkaa monipuolisesti hyödyntäen. ”Asiakasliittymä” voisi rakentua aidosti asiakaslähtöisesti ja selkokielisenä, esim. niin että nuori voi pelimaailman ajattelua soveltaen määritellä oman tilanteensa ja löytää näin eri viranomaisten sopivat palvelut juuri hänelle. Valtakunnallisilta sivuilta voi siirtyä alueelliseen osioon, josta saa tarkempaa alueellista tietoa mm. paikallisen Ohjaamon toiminnasta. Tulevaisuudessa Ohjaamot ovat vakiinnuttaneet asemansa, ne palvelevat erityisesti nuoria mutta pitävät sisällään myös aikuisten palvelut. Ohjaamoissa työskentelee uraohjauksen ammattilaisia, jotka ohjaavat asiakkaan saattaen tarpeen mukaan muille ammattilaisille. Ohjaamo on vahva valtakunnallinen brändi, fyysinen paikka, johon on helppo mennä. Olennaista on, että sähköiset palvelut ja kasvokkaiset palvelut täydentävät toisiaan ja ne toimivat kokonaisuutena. Uutta olisi se, että uraohjauspalveluja tarjottaisiin aktiivisesti myös työpaikoilla työssä oleville henkilöille ja tämä tehdään yhteistyössä työnantajien kanssa. |
Pohjois-Pohjanmaa
Vastaus |
Pohjois-Savo
Ohjauksen palvelumuodot kehittyvät digitalisaation kehityksen myötä, ja erilainen tietoverkkojen kautta annettava ohjaus lisääntyy. Oppimisen työelämälähtöisyyttä parannetaan, ja siihen liittyvät uudenlaista oppimista tukevat ohjauspalvelut tarvitaan myös. |
Satakunta
Nuoret ja pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat jatkossakin erityisesti henkilökohtaista, kokonaisvaltaista palvelua. Työelämässä oleville pitäisi kehittää yhä enemmän vuorovaikutteisia sähköisiä palveluja. Sähköisiin palveluihin voisi kehittää ns. yhden luukun porttaalin, niin että ohjaukseen liittyvä tietoa ei tarvitse hakea useasta eri sivustosta. Tällä hetkellä koulutuspolitiikka on suuressa murroksessa mm. määrärahojen vähenemisen vuoksi ja näillä ratkaisuilla saattaa olla negatiivisa vaikutuksia, jotka konkretisoituvat vuosin päästä.
Työlinja tarjoaa nyt jo valtakunnallisena puhelinpalveluna niin koulutusneuvontaa kuin uraohjaustakin. Tämä palvelu on melko uutta eikä sitä varmaankaan tunneta riittävästi. |
Uusimaa
Vastaus |
Varsinais-Suomi
Vastaus |
Svensk vägledning
Vastaus |