Kalenteri -projekti on lukiomme varainhankintaa
Kansikuva 2020 by Aada Ikonen
Kansainvälisyys, liikuntavalmennus ja yrittäjyys - painopistealueiden yhteistyötä opiskelijoiden hyväksi
Koko 2010-luvun on Joutsan lukiota haluttu kehittää kolmen painopistealueen viitoittamaan suuntaan. Kansainvälisyyden projektit ja liikuntavalmennus tarvitsevat varainhankintaa, jotta voitaisiin toimia muuallakin kuin lukion seinien sisällä. Siksi yritämme yhdessä :)
Kaikki lähti liikkeelle oikeastaan ensimmäisestä Comenius-projektista, joka valmisti keittokirjan varainhankinnan avuksi. Projekteja haluttiin jatkaa, mutta keittokirjoja ei voitu tehdä joka vuosi, joten piti keksiä jotain muuta. Minkkisen Sisko sitten puuhasi opiskelijoiden kanssa ensimmäiset kalenterit. Sen jälkeen ope-vastuuta ovat kantaneet Matti N. ja Eeva S.
Suurimman työn tekevät kuitenkin opiskelijat: he myyvät mainospaikkoja yrityksille, ottavat kuvia, muokkaavat kuvat ja mainosaineistot sopivaan muotoon sekä lopuksi huolehtivat kalenterien myynnistä. Siinä sivussa muodostuu yhteyksiä paikallisiin yrittäjiin, kertyy kokemusta yrittäjyydestä ja kertyy varoja käytettäväksi kv-projekteissa, liikuntavalmennuksessa sekä opiskelijakunnan toiminnassa. Yhteinen ahdistus ja onnistumisen kokemukset kasvattavat myös yhteishenkeä!
Siksi me yritämme yhdessä :)

Kalenterin aikataulua
Elokuu
- ens. koulupäivänä ryhmissä valitaan kaksi opiskelijaa Kalenteri-työryhmään
- ryhmä kokoontuu ja alkaa valmisteleva työ: tarkistetaan yrityslistat ja jaetaan yritykset opiskelijoille
- pyydetään tarjous kirjapainolta kalenterin painamisesta
- opiskelijat myyvät mainospaikkoja yrityksille
- kuukausi-kuvien kokoaminen alkaa, opiskelijat voivat laittaa ehdotuksiaan työryhmälle
Syyskuu
- yritykset toimittavat aineistot lukiolle
- työryhmä valitsee saaduista ehdokkaista kalenteriin sopivat kuvat
- pari opiskelijaa valmistelee kuvat ja mainosaineiston painolle sopivaan muotoon
- aineisto kirjapainoon
Lokakuu
- kalenterit saapuvat lukiolle ja ne jaetaan opiskelijoille
Marras- & joulukuu
- aktiivista kalenterien myyntiä
- isänpäivän alla ja joulukuussa pyritään järjestämään Perttulaan tilaisuus myydä omaa osuutta kalentereista