Oppimissuunnitelman tavoitteet ja laadinta
Tavoitteena on turvata lapsen edellytykset saavuttaa hänelle asetetut tavoitteet. Tehostettua tukea varten tehtävä oppimissuunnitelma perustuu pedagogisessa arviossa tuotettuun tietoon. Oppimissuunnitelma on laadittava, ellei siihen ole ilmeistä estettä, yhteistyössä lapsen ja huoltajan kanssa[1]. Laatimiseen osallistuvat tarvittaessa myös muut asiantuntijat. Mikäli lapsella on varhaiskasvatussuunnitelma, kuntoutussuunnitelma tai muita lapsen esiopetuksen toteuttamista tukevia suunnitelmia, hyödynnetään niitä huoltajan luvalla. Oppimissuunnitelman laatimisen yhteydessä sovitaan tavoitteiden toteutumisen seurannasta ja suunnitelman tarkistamisen aikataulusta. Lisäksi oppimissuunnitelma tarkistetaan vastaamaan tuen tarvetta aina lapsen tilanteen muuttuessa.
[1] Perusopetuslaki 16 a § 1 mom. (642/2010)
Esiopettaja laatii pedagogisen arvion jälkeen lapsen oppimissuunnitelman yhteistyössä vanhempien ja erityislastentarhanopettajan kanssa. Lapsen oppimissuunnitelma sisältää lapsen ja perheen taustatiedot, lapsen vahvuudet, nykytilanteen kuvauksen, lapsen tuen tarpeen, oppimistavoitteet ja lapsen edistymisen seurannan ja arvioinnin. Oppimissuunnitelma menee tiedoksi varhaiskasvatusjohtajalle, joka allekirjoittaa sen.
Lapsen oppimisuunnitelman linkki tähän.