5.5 Erityinen tuki

Kun tehostettu tuki ei riitä

Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä esimerkiksi vamman tai vakavan sairauden vuoksi. Erityisen tuen tehtävänä on antaa lapselle kokonaisvaltaista ja suunnitelmallista kasvun ja oppimisen tukea sekä edistää hänen oppimisedellytyksiään. Myös erityistä tukea saavan lapsen on saatava kokea onnistumisen ja oppimisen iloa. Näin vahvistetaan hänen itsetuntoaan ja oppimismotivaatiotaan.

Päätösvaihe ja päätös ilman selvitystä

Lapsen erityisestä tuesta voidaan päättää joko esiopetuksen aikana tai ennen esi- tai perusopetuksen alkamista. Erityisen tuen päätös voidaan tehdä ilman sitä edeltävää pedagogista selvitystä ja oppimisen tehostetun tuen antamista, jos psykologisen tai lääketieteellisen arvion perusteella ilmenee, että lapsen opetusta ei vamman, sairauden, kehityksessä viivästymisen tai tunne-elämän häiriön taikka muun vastaavan erityisen syyn vuoksi voida antaa muuten.

Erityisen tuen sisältö

Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta lapsen tarvitsemasta, perusopetuslain mukaan annettavasta tuesta[1]. Erityisopetus ja lapsen saama muu tuki muodostavat järjestelmällisen kokonaisuuden. Käytettävissä ovat kaikki perusopetuslain mukaiset tukimuodot. Opetuksen järjestäjä huolehtii, että erityisen tuen toteuttamisessa on käytettävissä erityispedagogista osaamista.

[1]Perusopetuslaki 17 § 1 mom. (642/2010)

Hojks

Sellaiselle lapselle, jolle on tehty erityisen tuen päätös, annetaan erityisopetusta hänelle laaditun henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman mukaisesti. Erityisopetukseen sisältyvillä pedagogisilla ratkaisuilla pyritään ensisijaisesti turvaamaan lapsen oppiminen. Pedagogiset ratkaisut voivat liittyä esimerkiksi opetukseen ja työtapoihin tai valittaviin materiaaleihin ja välineisiin.

Oikeus muuhukin tukeen

Oppimista tukevien erityisopetuksen pedagogisten ratkaisujen lisäksi erityistä tukea saavalla lapsella on oikeus myös muuhun esiopetuksen tukeen. Tällaista muuta tukea ovat esimerkiksi, yksilökohtainen oppilashuolto, tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erityiset apuvälineet.

Erityinen tuki Petäjävedellä

Erityitä tukea esiopetuksessa käytetään silloin, kun tehostetun tuen keinot ovat olleet riittämättömiä. Tällöin lastentarhanopettaja yhdessä erityislastentarhanopettajan kanssa tekee pedagogisen selvityksen. Selvitystä tehdessä hyödynnetään moniammatillisessa yhteistyössä saatua tietoa jo annetusta tehostetusta tuesta sekä lapsen kokonaistilanteesta. Lapsen erityisestä tuesta on mahdollista päättää joko esiopetuksen aikana tai ennen esi- tai perusopetuksen alkamista. Erityistä tukea voidaan antaa myös ilman pedagogista selvitystä tai ilman tehostetun tuen antamista silloin, kun lapsen opetusta ei vamman, sairauden, kehityksessä viivästymisen tai tunne-elämän häiriön taikka muun vastaavan erityisen syyn vuoksi voida antaa muuten.

Erityinen tuki on sekä erityisopetusta että muuta lapsen tarvitsemaa perusopetuslain mukaista tukea. Erityisen tuen muotoja ovat kaikki lapsen tukemisen muodot: yleisen tuen muodot, tehostetun tuen muodot sekä lisäksi erityisen tuen muodot. Lisäksi kasvun ja oppimisen tueksi lapsi tarvitsee yksilöllistä ohjausta, erilaisia tukiohjelmia, terapioita sekä terapeuttien vinkkejä käytäntöön, sekä mahdollista osa-aikaista erityisopetusta tai tiiviimpää erityislastentarhanopettajan/ erityisopettajan konsultatiivista ohjausta käytäntöön. Lapsella voi olla oma avustaja tai ryhmässä ryhmäavustaja sekä erilaisia apuvälineitä käytössä. Erityisopetuksen pedagogisilla ratkaisuilla pyritään turvaamaan lapsen oppiminen. Opetuksen järjestäjän on huolehdittava riittävästä erityispedagogisesta osaamisesta, jotta erityisen tuen toteuttaminen mahdollistuu.

Erityistä tukea saavalla lapsella on oikeus myös muuhun esiopetuksen tukeen kuin erityisopetuksen pedagogisiin ratkaisuihin. Tähän tukeen kuuluvat esimerkiksi yksilökohtainen oppilashuolto, tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erityiset apuvälineet.

Erityisessä tuessa yhteistyö huoltajien kanssa on tiivistä. Lapselle tehdään HOJKS eli henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, johon kirjataan tuen tarve, tukimuodot ja arviointi. Erityisopetusta annetaan tämän laaditun suunnitelman mukaan. Erityisen tuen kirjallisen päätöksen tekee varhaiskasvatusjohtaja. Tätä ennen opetuksen lastentarhanopettaja kuulee lasta ja huoltajaa. Pedagogisen selvityksen lisäksi erityisen tuen päätöksen valmistelemiseksi tulee tarvittaessa hankkia muita lausuntoja, kuten lääketieteellinen, psykologinen lausunto tai vastaava sosiaalinen selvitys. Varhaiskasvatussuunnitelmaa ja kuntoutussuunnitelmaa voidaan huoltajan luvalla hyödyntää päätöstä tehdessä. Myös erityisen tuen lopettamisesta tehdään päätös silloin jos siirrytään takaisin tehostettuun tukeen.

Erityisen tuen muotoja ovat:

Kaikki yleisen tuen muodot painotetummin

•turvallinen, myönteinen, kannustava ilmapiiri ja hyvä vuorovaikutus
•yhteistyö kodin kanssa
•joustava ryhmittely
•päiväjärjestyksen, oppimisympäristön ja timintojen selkeys ja järjestys (struktuuri)
•lapsen havainnointi ryhmässä
•eriyttäminen (esim. erilaiset tavat oppia)
•kommunikaatiokuvien käyttö toiminnan ohjauksen ja oppimisen tukena
•opetusmenetelmien ja –materiaalien muokkaaminen lapsen tarpeisiin
•erityislastentarhanopettajan / erityisopettajan konsultaatio ja tuki
•moniammatillinen yhteistyö
•sensitiivinen ote

ja lisäksi tehostetun tuen muodot painotetummin

  • tehostettu yhteistyö huoltajien kanssa
  • asiantuntijoiden konsultointi tarvittaessa
  • erityislastentarhanopettajan konsultointi ja mahdollinen samanaikaisopetus
  • koulukuraattorin kanssa tehtävä yhteistyö
  • eriyttäminen painotetummin ja eri tilanteissa
  • lääkitys ja apuvälineet
  • harkinnanvarainen ryhmäavustaja/lisähenkilö ryhmässä
  • lapselle tarjottava osa-aikainen erityisopetus
  • ja muut tukimuodot
  • oma henkilökohtainen avustaja
  • erilaiset yksilölliset menetelmät ja niiden seuranta