Hölmölän kylässä ei ollut yhtään taloa. Hölmöläiset asuivat, elivät, nukkuivat ja laittoivat ruokaa taivasalla. Eräänä päivänä joku heistä keksi, että olisipa mukavaa, jos olisi oma talo. Yhdessä asiaa tuumittuaan hölmöläiset päättivät ryhtyä puuhaan ja rakentaa koko kylän ensimmäisen talon. Seuraavaksi pohdittiin, mistä saadaan hirret taloa varten. Kun pihassa hirsiä ei kerran kasvanut, ne piti hakea metsästä. Hölmöläiset valitsivat joukostaan miehet, jotka lähtivät kirveineen reellä metsään puiden hakuun.

Joltain ajurilta oli pudonnut kirves tien viereen. Hölmöläiset huomasivat sen ja päättelivät, että näin se puiden kaato alkaa. He pudottivat omat kirveensä samaan läjään. Kun hölmöläiset lopulta pääsivät puidenkaatopaikalle ja päättivät ryhtyä hommiin, kenelläkään ei ollut kirvestä! Silloin huomattiin, että kirveiden poisheittäminen olikin ollut erehdys. Päiviteltiin, mietittiin ja pohdittiin, kuinka asia ratkaistaisiin. Kallista aikaa menisi hukkaan, jos kirveitä lähdettäisiin tienpenkalta hakemaan. Lopulta joku hölmöläisistä keksi, että yksi mies kiipeää puun latvaan ja taivuttaa sitä, seuraava ottaa tämän jaloista kiinni ja sitä seuraava roikkuu edellisen jaloissa. Näin puu varmasti katkeaisi, kun monta miestä siinä roikkuisi. Idea todettiin hyväksi ja sovittiin järjestys, jossa puuhun kiivetään.

Ensimmäinen kiipesi puun latvasta roikkumaan, toinen roikkui tämän jaloista ja jatkettiin niin, että puu taipui. Latvassa roikkuvan miehen kädet alkoivat livetä. Hän sanoi jaloissaan roikkuville, että pitäkäähän tiukasti kiinni sillä välin kun hän sylkäisee kämmeniinsä. Kun hölmöläinen irrotti kätensä sylkäistäkseen niihin, puu singahti pystyyn ja miehet putosivat rymähtäen maahan. Ei saatu puuta nurin sillä tavalla. Oli pakko lähteä hakemaan kirveet, vaikka siihen aikaa tuhraantuikin.

Niin hölmöläiset lähtivät kirvesröykkiön luo. Kirveitä ei voinut kantaa läjässä, jotteivät suurella vaivalla teroitetut terät tylsyisi ja menisi lovelle. Kirveet oli syytä viedä varovasti yksitellen. Niin tehtiin. Kirves tuli kuljettaa terä edellä niin, ettei tuuli vahingoittaisi sitä, vaan hioisi sen vieläkin terävämmäksi. Kirveet haettiin yksitellen viimeistä myöten.

Ennen puiden kaatoa pohdittiin vielä, missä järjestyksessä työ olisi viisainta tehdä: kaataako vai karsiako puu ensin. Tultiin siihen tulokseen, että puu on parempi karsia pystyssä ja vasta sitten kaataa. Näin säästyisi aikaa, siitä oltiin yhtä mieltä.

Hölmöläiset kiipesivät puuhun peräperää ja hakkasivat oksat mennessään, kunnes runko oli ihan paljas. Muiden ollessa puussa, yksi mies oli maassa. Hän alkoi hakata puuta nurin. Puussa olevat eivät pudonneet, koska pihka oli liimannut heidät runkoon kiinni. Lopulta puu kaatui ja kiinni liimautuneet miehet irrotettiin yksitellen. Samaa rataa jatkettiin, kunnes huomattiin, että työ edistyi kovin hitaasti. Mietittiin, olisiko sittenkin parempi kaataa puut ensin ja sen jälkeen karsia ne. Näin päätettiin yksissä tuumin tehdä ja pihkantuoksuinen puupino kasvoi joutuisaan.