Reisjärven paikalliset opetussuunnitelmaratkaisut
Erityisen tuen oppilaalle laaditaan HOJKS (Wilma-kaavake).
HOJKSin tekemisestä vastaavat lapsen esiopettaja yhteistyössä erityisopettajan, huoltajan ja lapsen kanssa ellei siihen ole ilmeistä estettä. Tarvittaessa laatimiseen osallistuu myös muita asiantuntijoita. Asiakirjaa laadittaessa sovitaan seuranta- ja arviointiajat.
HOJKS tarkistetaan tarvittaessa tai vähintään kerran lukuvuoden aikana.
Kasvun ja kehityksen yksilöllistämisessä lapselle määritellään yksilölliset tavoitteet hänen omien edellytysten mukaisesti. Lapsen kasvun ja kehityksen tueksi voidaan määritellä erityisiä painoalueita lapsen tarpeiden mukaisesti. Tavoitteiden tulee olla lapselle tarpeeksi haasteellisia.
Lapsen suoritusten arviointi tulee pohjautua hänen omiin HOJKSissa kirjattuihin tavoitteisiin.