Putkilokasvien perusrakenteeseen kuuluu juuri, varsi ja lehdet. Joillakin alkeellisimmilla kasveilla, kuten sammalilla ja levillä, ei voida erottaa näitä osia. Sen vuoksi niitä kutsutaan sekovartisiksi.

Kasvin lehdissä tapahtuu valon avulla yhteyttäminen eli fotosynteesi. Kasvi tuottaa vedestä ja hiilidioksidista valoenergian avulla orgaanisia yhdisteitä kuten sokereita. Yhteyttävät solukot eivät tarvitse kaikkia tuottamiaan yhdisteitä itse, vaan osa niistä esimerkiksi varastoidaan hedelmiin tai kuljetetaan juurisolujen käyttöön. Lehden pintaa suojaa pintasolukko ja kaasujen vaihdosta huolehtivat tarpeen mukaan aukeavat ja sulkeutuvat huulisolut. Kahden huulisolun väliin muodostuu ilmarako, jonka kautta sisään pääsee yhteyttämisessä tarvittava hiilidioksidi. Samalla ulos kulkee vesihöyryä sekä yhteyttämisessä vapautuvaa happea. Ilmaraon avautumista ja sulkeutumista säätelee lehden vesitilanne. Kun vettä on riittävästi, huulisolut turpoavat, ja ilmarako aukenee.

Yhteyttämiseen tarvittavan veden ja ravinteet kasvit saavat juurien avulla. Juuren solujen pinnassa voi olla pieniä juurikarvoja, joiden tehtävänä on tehostaa veden ja ravinteiden ottoa. Kasvit voivat myös elää mutualistisessa suhteessa sienien kanssa. Tällaista rakennetta kutsutaan mykoritsaksi eli sienijuureksi. Sieniosa auttaa kasvia veden ja ravinteiden otossa ja saa vastineeksi kasvin yhteyttämistuotteita, kuten sokeria.

Juuren ottama vesi ja ravinteet kulkevat varren johtosolukossa. Nesteen kulkeutumista edesauttaa veden jatkuva haihtuminen lehtien ilmaraoista. Niiden tulee olla avoinna, jotta lehden solut saavat hiilidioksidia yhteyttämiseen. Veden jatkuva haihtuminen ilmaraoista saa aikaan haihtumisimun, joka edesauttaa veden kulkeutumista johtosolukossa.

 

Haihtumisimun lisäksi veden kulkeutumista edesauttavat veden koheesio ja adheesio sekä juuripaine. Koska vesimolekyyli on poolinen (luku 4), vesimolekyylit sitoutuvat toisiinsa suhteellisen vahvoilla vetysidoksilla. Tätä ilmiötä kutsutaan veden koheesioksi ja se on helposti nähtävissä, kun vesi muodostaa tarkkarajaisia pisaroita (pintajännitys). Koheesion vuoksi yksi vesimolekyyli vetää liikkuessaan mukanaan myös muita vesimolekyylejä. Adheesion avulla vesimolekyylit tarttuvat johtosolukon seinämiin. Veden adheesio voidaan havaita esimerkiksi niin sanottuna kapillaari-ilmiönä.

 

Juuren juurikarvat ottavat ympäristöstään veden lisäksi erilaisia ravinteita. Tällöin vesi siirtyy osmoosin (luku 5) avulla juuren johtosoluihin. Tätä ilmiötä kutsutaan juuripaineeksi. Juuripaineen vaikutus voidaan havaita esimerkiksi pisarointina mansikan lehden reunoilla yön jälkeen. Yön aikana mansikan lehdet eivät käytä vettä yhteyttämisessä, mutta juuren solut jatkavat veden pumppaamista maasta ylöspäin. Ylimääräinen vesi pisaroi lehden pinnalta ulos. Pinnalle pisaroituva vesi ei ole kastetta, vaan juuripaineen vaikutuksesta lehdestä ulos tihkuvaa nestettä.

Adheesion, koheesion ja juuripaineen merkitys veden kulkeutumisessa on haihdutusimua pienempi. Niiden merkitys korostuu etenkin pienillä kasveilla kuten mansikalla. Suurten kasvien, kuten Yhdysvaltojen länsirannikolla elävien korkeiden punapuiden rungoissa vesi nousee pääosin haihdutusimun avulla.