Pohdinta ja tenttisuunnitelma
Pohdinta ja tenttisuunnitelma
Tenttisuunnitelmanani on valita mahdollisimman paljon sellaisia tehtäviä, jotka haastavat minua ja ovat entuudestaan vähiten tuttuja. Haluan myös tehdä tehtäviä sen mukaan, mistä kuvittelen saavani suurimmat hyödyt tulevaisuudessa. Olen tutustunut tenttimoduulien tehtäviin jo kurssin aikana ja tehtävät vaikuttivat mielenkiintoisilta ja monipuolisilta. Jätin tentin tekemisen olosuhteiden pakosta vasta vuoden 2022 syksylle, sillä kevät ja kesä olivat kiireistä aikaa. Tentin tekeminen vähän jännittää kun kurssista on jo vähän aikaa, mutta toisaalta uskon asioiden sisäistyneen tauon aikana. Koen myös, että opittuja asioita on hyvä kerrata kun aikaa on jo vähän kulunut.
Opintojakson alussa tekemässäni alkukartoituksessa ja tavoitteiden asettamisessa toivoin kehittyväni kaikissa osa-alueissa. Kerroin jo silloin tämän opintojakson herättävän minussa motivaatiota ja halun oppia, eikä tämä tunne laantunut kurssin edetessä.
Vaikka halusin kehittyä tasaisesti kaikissa osa-alueissa, erittelin ja toivoin saavani kurssilta työkaluja erityisesti tukemaan oppilaan omien metakognitiivisten taitojen kehittymistä, oppilaan oman oppimisen suunnittelua ja työskentelystä nauttimista. Halusin saada työkaluja ja konkreettisia ohjeita siihen, miten teen äidinkielen opiskelusta mielekästä niin tuleville oppilailleni kuin myös itselleni opettajana. Nyt opintojakson suoritettuani koen saaneeni juuri niitä konkreettisia neuvoja joita halusinkin. Toki koen, että monessa ellei kaikissa osa-alueissa taitoni vaativat edelleen kehittymistä, jotta yltäisin asiantuntevaa tasoa vaativiin kriteereihin. Ja tiedän näiden asioiden syvällisemmän ymmärryksen kehittyvän valmistumisen jälkeen työelämässä. Omaan tekemiseen ja osaamiseen luottaminen on itselleni ajoittain vielä vaikeaa, mutta ajan kanssa uskon kaiken vielä kehittyvän.
Kurssi antoi paljon uusia näkökulmia siihen, minkälaista suomen kielen ja kirjallisuuden opettaminen on nykypäivänä. Itseäni jopa yllätti sen monipuolisuus ja moniulotteisuus, suomen kielen ja kirjallisuuden alle voi sisällyttää niin paljon teemoja. Maailmaan on tullut jo omien alakouluaikojen jälkeenkin paljon uusia tekstilajeja- ja ympäristöjä esim. teknologisoitumisen myötä. Koen opettajana tärkeäksi osata tukea oppilaiden tekstiympäristöissä liikkumista ja kriittistä lukutaitoa ja näihin teemoihin tämä opintojakso antoi paljon oppia. Toinen omassa ymmärryksessäni erityisesti kehittynyt taito opintojakson aikana oli ymmärtää monikielisten oppijoiden kieli-identiteetin rakentumista ja merkitystä heidän tulevaisuudelleen ja miten tätä voi opettajan tukea.
Yksi itselleni vielä epävarmaksi jäänyt aihe on esi- ja alkuopetuksen teemat ja siellä erityisesti lukemaan opettaminen. Tätä aihetta käsiteltiin opintojaksolla oikeastaan vain yhden kerran aikana, eikä tässä ajassa varmasti ollut tarkoituskaan onnistua hallitsemaan koko laajaa kokonaisuutta täydellisesti. Vaikka en erikoistuisikaan esi- ja alkuopetuksen opettamiseen, koen että lukemaan opettaminen olisi aihe, jonka haluaisin osata ja ymmärtää. Tässä taidossa haluaisin siis tulevaisuudessa vielä kehittyä.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin