Arkielämän eritilanteissa tarvitsemme taitoa toimia vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja olemme toistuvasti vuorovaikutustilanteissa. Haluamme ilmaista itseämme ja sanoa sanottavamme. Meille on tärkeää kuunnella ja tulla kuulluksi ja vaikka vuorovaikutus on olennainen osa arkipäiväämme, tulee harvoin pohdittua, mitä vuorovaikutuksessa tapahtuu. Vuorovaikutuksessa tarvitaan yhteistä kieltä. Vuorovaikutuksen kieli on selvästi laajempi kuin puhuttu tai kirjoitettu kieli, sillä se sisältää ilmeet, eleet, äänensävyt ja muut mahdolliset viestintäkeinot. Vuorovaikutuksen avulla saavutamme monia positiivisia kokemuksia. Vuorovaikutuksessa voimme vaikuttaa ja ratkaista konflikteja. Vuorovaikutuksen luutaito mahdollistaa sen, että pystymme ymmärtämään toista osapuolta hänen tarkoittamallaan tavalla. Osaamme arvioida, mitä toinen osapuoli tarkoittaa, onko hän tosissaan tai sisältyykö hänen puheeseensa huumoria tai ivaa. (Puroila, 2010.)

Haluan pyrkiä opetuksessani siihen, että pystyisin huomioimaan kaikki luokan lapset mahdollisimman tasapuolisesti ja vaikka välillä tunneilla ja koulupäivien aikana opettajalla itsellään saattaa olla monia asioita mielen päällä ja kiirettä, olisi aina tärkeää kohdata lapset ja kuunnella mitä heillä on sanottavana. Opettajana minun pitää itse tiedostaa omat tunteeni ja reaktiotapani ja opettajan tulee osata tukea ja auttaa oppilaita käsittelemään vaikeita tunteita ja samalla olla huomaavainen ryhmän jäsenten yksilöllisten reaktioiden suhteen. Opettaminen saattaa herättää voimakkaita tunteita, joiden äärelle pysähtyminen voi olla hyvin hyödyllistä. Oppilaiden ja opettajan suhde on vastavuoroista, ja opettaja on ryhmän ohjaajana osa ryhmää. 

Niin kuin opettaja haluaa tuntea oppilaansa, myös oppilaat haluavat tuntea opettajansa. Opettajan ei tarvitse jakaa koko elämäänsä oppilailleen, mutta jos oppilailla on tunne, että he tuntevat opettajansa ja tietävät hänestä enemmän kuin nimen ja lempivärin, luo se luottamusta oppilaisiin ja turvallisuuden tunnetta ryhmään. Myös Woolkfolk kehottaa tutustumaan oppilaisiin ja näyttämään mielenkiinnon oppilaisiin yksilöinä. Hän ehdottaa keinoiksi esimerkiksi lounaan syömisen eri pöydissä eri päivinä, erilaisten kerhojen järjestämisen ja oppilaiden tervehtimisen jokapäivä heidän saapuessaan luokkaan. Woolfolk kannustaa jakamaan pieniä asioita omasta elämästä esimerkkeinä innostamaan oppilaita aineesta, virheiden tekemisestä (ja niistä oppimisesta) ja sinnikkyydestä sekä vaikeuksien voittamisesta. (Woolfolk 2007, 531.)

Saario (2009) on kirjannut artikkeliinsa listan nyrkkisäännöistä, joita opettajan olisi hyvä muistaa opetuksessaan. Hän painottaa opetuksen selkeyttä, opettajan pitäisi aloittaa, lopettaa ja siirtyä aiheesta toiseen selkeästi ennakoimalla, käsittelemällä ja kertaamalla. Toistaminen ja saman asian kertominen toisin sanoin auttaa varmistaa sen, että mahdollisimman moni oppilas ymmärtää opetettavan asian ja asioiden välisiä suhteita olisi hyvä osoittaa myös visuaalisesti. Saario muistuttaa myös, että kysymysten jälkeen olisi hyvä pitää riittävän pitkiä taukoja. Saarion artikkeli käsittelee Suomi toisena kielenä- oppilaita, mutta mielestäni tämä olisi hyvä muistaa jokaisessa opetustilanteessa. Oppilas tarvitsee aikaa kysymyksen prosessointiin ja vastauksen miettimiseen. (Saario 2009.) Jotta tunnilla menisi mahdollisimman vähän aikaa siirtymiin ja ylimääräiseen häslinkiin, on opettajan tärkeää ennakoida ja miettiä jokaisen tehtävän ohjeistus tarkkaan. Kun opettajalla on selvästi mielessään mitä seuraavaksi tapahtuu, on oppilaiden helppo tehdä ohjeiden mukaan ja tunti sujuu mutkattomammin.

Kun oppilailla on olo, että koulussa tehtävät asiat liittyvät heidän mielenkiinnonkohteisiinsa, herättävät heidän uteliaisuutensa tai ovat yhdistettävissä oikean elämän tapahtumiin, he ovat mitä luultavimmin motivoituneempia oppimaan. Oppilaan huomioiminen ja palautteen anto tukee motivaatiota jos palaute annetaan oppilaan henkilökohtaisista saavutuksista vertailematta oppilaita keskenään. Se, miten oppilaat tulevat toimeen keskenään liittyy vahvasti aktiviteettien tavoitteiden rakenteeseen. Tavoitteiden rakenne voi olla kilpailuhenkistä, yksilöllisyyttä tähdentävää tai yhteistoiminnallista. Yhteistoiminnallisuus voi lisätä oppilaiden motivaatiota ja oppimista etenkin oppilailla joiden yksilöllinen motivaatio on matalalla. Oppimisen motivaation edistämiseksi opettajan pitäisi olla joustava ajankäytön suhteen oppitunneilla. Oppilaalle ei välttämättä synny sinnikkyyttä oppimiseen jos hänet pakotetaan etenemään omaa tahtiaan nopeammin tai hitaammin tai jos hänet keskeytetään juuri kun hän on päässyt vauhtiin tekemisessään. (Woolfolk 2007, 508–509.)

Opettaja vaikuttaa paljon luokan ilmapiiriin, oppilaiden välisten vuorovaikutussuhteiden muodostumiseen sekä oppilaiden ryhmään kuulumisen tunteen syntymiseen. Opettajan työn haaste on pystyä huomioimaan oppilaat sekä yksilöinä että ryhmän jäseninä ja opettaja antaa omalla käytöksellään tärkeän esimerkin toisten arvostuksesta ja tasapuolisesta kohtelusta. Opettajan tehtävänä on ottaa vastuu luokan vuorovaikutussuhteista ja luoda edellytyksiä toimivan ryhmän syntymiselle. (Markkanen 2012, 7.)