Joustava esi- ja alkuopetus

Mitä on joustava esi- ja alkuopetus?

Esi- ja alkuopetuksen nivelvaihe on merkittävä aikakausi lapsen onnistuneen koulupolun aloittamisen kannalta. Lasten kehitystasossa ja kouluvalmiudessa on suuria eroja saman ikäistenkin lasten kohdalla. Joustavassa esi- ja alkuopetuksessa lapselle annetaan mahdollisuus siirtyä joustavasti esiopetuksen toimintatavoista peruskouluun omien valmiuksien mukaisesti. Kun esiopetus ja koulu toimivat tiiviissä yhteistyössä, niin lapset saavat mahdollisuuden toimia eri-ikäisistä koostuvissa ryhmissä. Käytännön toteutustavat ja yhteistyö esiopetuksen ja koulun välillä voivat vaihdella yksiköistä riippuen.

Joustavan esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä toteutetaan Kontioniemen koulussa syyskuusta alkaen ympäristöopin opetussuunnitelman pohjalta. Syyslukukaudella käsiteltäviä oppimiskokonaisuuksia ovat syksyn sato, terveys sekä Suomi ja kotiseutu. Oppimiskokonaisuuksien toteutuksessa opetusta eheytetään äidinkieleen, matematiikkaan sekä taito- ja taideaineisiin. Arviointia tehdään jatkuvana havainnointina sekä oppimiskokonaisuuksien lopussa.

Esi- ja alkuopetuksen yhteiset tunnit pidetään kerran viikossa (keskiviikkoisin klo 8.45-10). Yhteisillä tunneilla esi- ja alkuopetuksen oppilaat on jaettu ryhmiin joustavasti. Toiminta tapahtuu kolmessa eri-ikäisistä koostuvassa ryhmässä. Tiimiopetusta toteuttamassa ovat varhaiskasvatuksen opettaja ja kaksi luokanopettajaa sekä lastenhoitaja ja koulunkäynninohjaaja.