Arviointi

Kiusaamisen ja väkivallan ehkäiseminen: toteutui suunnitellusti. Kiusaamisen vastainen työ Kuopion perusopetuksessa -opas valmistui keväällä 2025 ja sen saatuamme Martin sovittelun polku tulee käyttöön tulevana syksynä. MAPS-koulujen verso-oppilaiden etätapaaminen toteutui toukokuussa. Kaveruutta kouluun -kampanja toteutui suunnitellusti. Good Game? -näytelmän ensiesitys järjestettiin koululla.

Resto –sovittelu on selkiytynyt siten, että yksi koulun resto –koulutetuista hoitaa pitkälle menneitä tai vakavampia tapauksia yhdessä luokanopettajan kanssa. Isompien oppilaiden tapaukset ovat olleet selkeästi VAISO- tai RESTO –sovittelussa. 

Vuosi on ollut työntäyteinen mutta ihana. Erityisesti ilahduttaa virkeät VERSO –oppilaat, jotka toimivat toimivat sovittelutoimistossa sekä kaveriagentteina loistavasti!  

Kaveruutta kouluun –kampanja syvensi VERSOjen roolia tunnetaito-oppilaina ja dialogin ohjaajina luokissa. Näin kaipaamamme oppilaiden osallisuus syventyi kuluneen lukuvuoden aikana.  

Tästä jatkamme tulevana lukuvuonna. Pohdimme yhdessä VERSO –oppilaiden ja TUTU -aikuisten kanssa yhdessä, mitä kaikkea oppilaiden osallisuus voi olla.  

Toinen tavoite on uuden Kuopion kaupungin kiusaamisen vastaisen suunnitelman ja Martin puuttumisen polun oppiminen tapahtuu sekä koulun aikuisten että lasten tasoilla tapahtuvat.