3 Kuntakohtaiset kehittämistavoitteet

Tavoite 1

Oppilaiden osallisuus perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Oppilaiden osallisuuden kehittäminen Toimenpiteet  

Kokemus osallisuudesta ja yhteenkuuluvuudesta on yksi ihmisen kolmesta psykologisesta perustarpeesta. Kokiessaan osallisuutta on helpompi luottaa, arvostaa ja kunnioittaa muita ihmisiä, sitoutua yhteisiin sääntöihin ja auttaa muita. Oppilaan kiinnittymistä kouluun tukevat mahdollisuudet vaikuttaa ja tehdä valintoja sekä tunne siitä, että pärjää ja tulee hyväksytyksi omana itsenään. (Kuopion kouluun sitouttamisen portaat ja kouluun kiinnittymisen malli)  

Aikuisten tehtävä on toimia niin, että lasten osallisuus toteutuu. Sekä demokraattinen osallisuus että sosiaalinen osallisuus. Sosiaalinen osallisuus tarkoittaa porukkaan kuulumista ja psykologisten perustarpeiden täyttymistä ryhmässä. Osallisuuden kokemuksen syntyminen on tärkeintä omassa kotiryhmässä. Se syntyy aikuisten toiminnan kautta, siinä, kuinka aikuiset organisoivat arjen niin, että kaveruuksia ja ryhmään kuulumisen kokemus syntyy. Osallisuus vaatii aikaa, ei ole nopein tapa toimia. Tarvitaan rauhaa, jotta osallisuus voi toteutua.    

Martin koulussa on lapsia, jotka haluavat tehdä luokkatyön ja opiskelun ulkopuolista työtä, toimia Martin oppilaiden osallisuustiimeissä. Martin koulussa oppilaiden osallisuustiimejä ovat Digiagentit, Liikkarit, Oppilaskunnan hallitus ja VERSOt. Nämä toimivat demokraattisen osallisuuden toteutumisen paikkoina.  

  

 

 

Martin oppilaiden osallisuustiimien toiminnan yhteinen kehys:  

1. REKRYTOINTI:  

Osallisuustiimien toiminnan markkinointi (osallisuusmessut tai ruokalan seinällä olevat mainosjulisteet)    

Digiagenttien, VERSOjen ja liikkareiden rekrytointi edellisenä keväänä 4.luokkalaisille, jotta koulutukset ja organisoituminen mahdollisia järjestää keväällä. Tällöin toiminta pääsee heti seuraavan lukuvuoden alussa käyntiin.    

Oppilaskunnan hallituksen uusien jäsenten valinta syksyllä, oma prosessi.   

Ei mielellään useata vastuutehtävää/oppilas    

2. TOIMINTASUUNNITELMIEN LAADINTA JA VÄLITSEKKAUKSET :   

Osallisuustiimit kokoontuvat säännöllisesti noin kvartaaleittain 4-5 krt lukuvuoden aikana: suunnitellaan ja kalenteroidaan kaikki tapaamiset lukuvuosisuunnitelman yhteydessä.    

Oppilaskunnan hallitus kokoontuu noin 1krt/kk

Toimintasuunnitelman laadinnassa käydään dialogia lasten kanssa, millaista toimintaa he haluavat toteuttaa. Oppilaskunnan hallituksen jäsenen kautta osallistetaan kaikki oppilaat luokittain myös toimintasuunnitelman tekemiseen. Käydään luokissa dialogia aiheesta. Kvartaaleittain dialogissa yhdessä arvioidaan ja muutetaan tarvittaessa suunnitelmaa koetun perusteella.   

Oman luokan ope luo tilan mm. sille, että oppilaskunnan hallituksen kokousten jälkeen on aina mahdollisuus heti kertoa kokouksessa käsitellyt asiat. Ope voi vielä tarkistaa, että oppilaskunnan hallituksen edustajan vihkossa olevat asiat tulevat kerrotuiksi luokalle. Oppilaskunnan hallituksen aikuisten sähköposti/viikkoinfoviestintä täydentää viestejä sekä auttaa hahmottamaan toiminnan kokonaisuutta (vuosikello).    

Tärkeää myös osallisuustiimin ryhmäytymisen tukeminen lukuvuoden aikana. Syntyy VERSO –oppilaan identiteetti, digiagentin identiteetti jne., jotta osallisuus ei olisi vain sitä, että lapsi toteuttaa ko. tehtävää.     

Osallisuustiimiin kuuluvan oppilaan työskentelyn aikana väliin jäävän oppiaineen tehtävät: käytetään harkintaa ja määritellään yksilöllisesti kunkin lapsen kohdalla (oppimisen eteneminen)    

3. VUODEN PÄÄTTEEKSI:  

Juhlinnat, diplomit, todistukset    

4. ULKOINEN JA SISÄINEN VIESTINTÄ:  

Uuden lukuvuoden aloitustilaisuus salissa; osallisuustiimit esittäytyvät.  

Osallisuusmessut ennen rekrytointeja. Kaikki oppilaiden osallisuustiimit esittäytyvät messuilla, jotta oppilaille syntyy käsitys tehtävistä ja motivaatio hakeutua omien vahvuuksien mukaisesti itseä kiinnostavaan osallisuustiimiin.  

Perheille tieto ennen lapsen valintaa osallisuustiimiin. Vanhemmilla mahdollisuus keskustella lapsen ja opettajan kanssa, onko lapsella mahdollista ottaa vastaan osallisuustiimin vastuutehtävää.    

Pihatapahtuma joka toinen vuosi tärkeä paikka osallisuustiimin esittäytymiselle.   

Toimintasuunnitelmat tiimeittäin: 

- Osallisuustiimien toimintasuunnitelmat tukevat demokraattisen osallisuuden osallisuuden toteutumista.
- Yhteistoimintaluokkien lukuvuosisuunnitelmissa kuvataan, kuinka mahdollistetaan kotiryhmässä mahdollisuus kokemuksista sosiaalisesta osallisuudesta.

Tavoite 2


Kiusaamisen ja väkivallan ehkäiseminen Toimenpiteet
Sovittelun polku Martissa Tavoitteet:
  • Martin sovittelun polun rakentaminen ennaltaehkäisyn ja jälkihuollon osalta. VERSO-oppilaan roolin laajentuminen sovittelijasta kaveruuden tukijaksi.
  • Resto-sovittelun selkeyttäminen Martissa.
  • Miten saada VERSO/AISO-tilauksia isommilta oppilailta?

Tehtävien jako ja vastuut:
  • Koko henkilöstö toteuttaa Martin sovittelun polkua.
  • Sovittelija-aikuiset: Erja ja Tuula valmistelee tapaamiset ja pohjustaa asiat ja huolehtii VERSO-toimistosta, materiaaleista ja tiedottamisesta. Tiimi työskentelee sovittuina aikoina tavoitteiden mukaisesti.
  • VERSO-oppilaat ovat sovittuna aikana sovitussa paikassa ja osallistuvat VERSO-oppilaan tehtävänkuvan rikastuttamiseen yhteisissä tapaamisissa.
Viestintä tiimin toiminnasta:
  • Sähköpostiviestintä koko henkilöstölle ja tiimin kesken 
  • Huolehditaan muistot kokouksista 
  • Varataan YS-aikaa, jotta yhteinen keskustelu mahdollistuu
  • VERSO-oppilaiden vierailut luokissa 
 

VERSO-tiimin vuosikello

 

KUUKAUSI 

VERSO-oppilaat 

VERSO-aikuiset 

Yhteiset tapaamiset 

VERSO-tiiminvetäjä 

ELOKUU 

 

 

 

5.9.2024 Suunnittelu, tiimisopimus 

Aloitus-tapaaminen: VERSO-käytänteet 

VERSO-vuorojen jakaminen 

VERSO-käytänteiden kertaus ja uusien opettajien VERSO-perehdytys 

SYYSKUU 

 

 

Aloitustapaaminen: ryhmäytyminen ja VERSOjen toiveet 

 

18.9. klo 9.45-10.30 

 

VERSOjen valokuvaus 

Esittäytyminen salitilaisuudessa, 

VERSO-kirje kotiin 

VERSOn esittely vanhempainillassa 

LOKAKUU 

 

 

Suunnittelu-tapaaminen 

 

MUKAAN OPPILASKUNNAN OPPILAAT, OHJAAJAT, TUTU-OPET JA VERSOT  

VERSO-viikon ja Martin lasten päivän suunnittelua ja valmistelua 

 

Ensimmäinen tapaaminen tiistai 1.10. klo 9.45-10.30 

Mitä?  

Toinen tapaaminen tiistai 8.10. klo 9.45-10.30 

Kuka? Milloin? 

23.10.2024 klo 9.45-10.30 Tapaaminen: Kuulumiset, kehittämisideat  

 

Martin sovittelun polku 

 

 

MARRASKUU 

 

 

VERSO-viikko ja Martin päivä 

 8.11. Martin päivän Teams Namibiaan  

JOULUKUU 

 

 

 

19.12.2024 klo 10.30-10.55 

VERSO-piparit 

 

TAMMIKUU 

 

 

Tapaaminen: suunnitellaan kevään toiminnat koulun vuosisuunnitelman ja VERSOJEN toiveiden mukaan 

 Tiistai 14.1. klo 9.45-10.30 

22.1.2025 klo 9.45-10.30 

Tapaaminen: kuulumiset, kehittämisideat 

Martin sovittelun polku 

 

 

HELMIKUU 

 

 

 

 

Sovi osallisuustiimien tapaaminen; osallisuusmessut  

MAALISKUU 

 

 

 

19.3.2025 klo 9.45-10.30 Tapaaminen: kuulumiset, kehittämisideat 

 

VERSO-esittely nelosille ja VERSOksi haku ja valinta 

HUHTIKUU 

 

 

 

Uusien VERSOJEN koulutus.  

TOUKOKUU 

 

 

Tapaaminen: Ryhmäytyminen: uudet ja jatkavat VERSOt 

 

VERSO –kekkereiden jälkeen  

 

24.4.2025 klo 10.30-10.55 

 

VERSO-kekkerit: lähtevien VERSOjen todistukset 

Lähtevät VERSOT vapautuvat ja uudet VERSOT harjoittelevat sovittelua. 

VERSO-operekrytointi 

Kaveruutta kouluun Koulun yhteisöllisen opiskeluhuollon yksi teema lukuvuonna on: Ketään ei jätetä yksin.

Osallistumme Kaveruutta kouluun -kampanjaan. Haluamme saada lasten äänen kuuluviin kaveruuden edistämiseksi koulussa. Kampanjassa oppilaiden kanssa käydään dialogit kaveruudesta.
Luokkiin jalkautuu oppilasohjaaja, jotka ovat luokan oppilaskunnan hallituksen edustaja ja VERSO -oppilaat, jotka toimivat tunne- ja turvataito-opettajan tai VERSO -aikuisen ohjauksessa lapset ohjaavat lapsia -idealla. 
Marraskuu on työskentelyaikaa luokittain ja luokat synnyttävät ideoita.
Vanhempainyhdistykseltä pyydetään myös ideat kaveruuden lisäämiseksi koulussa. 

Joulukuussa luokkien ideoiden kokoaminen ja toimittaminen eteenpäin. 
HUMAKin opiskelijat tekevät ideaoppaan näiden dialogien pohjalta.
Oppilaiden tuotoksien pohjalta Kuopion kaupunginteatteri tekee näytelmän, joka tullaan esittämään kampanjaan osallistuneissa kouluissa. Näytelmän tekemisen kustantaa Lions Club Kuopio, Who Cares ry ja muut yhteistyökumppanit.