Kaarna ja Puro tutkivat kuusisalia tarkistaakseen, oliko tämä toinenkin haltija jättänyt jotain jälkeensä. Ensin ne eivät huomanneet kerrassaan mitään kunnes Kaarna parahti yhtäkkiä: ”auuts! Minä astuin johonkin terävään!” Ja se nosti toisen käpälänsä maasta ja tarkasteli harmissaan sen pohjaa. Puro singahti maahan ja nosti sieltä esille kimaltelevan kristallin, joka sai siihen osuvat harvat valonjuovat kimaltelemaan sateenkaaren väreissä. ”Tule mennään katselemaan tätä auringon valossa!” se hihkaisi innoissaan Kaarnalle ja pyrähti äkkiä ylös kuusen alta. Kaarna seurasi sitä käpälänpohjaansa hieroen.

Mutta ulkona ei paistanutkaan enää aurinko… Raskaat talvipilvet olivat peitelleet auringon alleen päivänokosille ja taivaasta oli alkanut leijailla suuria lumihiutaleita kaikkialle metsään. Kaverusten jäljet tulosuunnasta olivat jo miltei peittyneet lumihiutaleiden alle. Toisaalta lumisade lupaili talven tuloa ja iloisia lumileikkejä, toisaalta jäljet peittyivät ja niitä alkoi huolettaa hieman löytäisivätkö ne enää kotiin. Seurattuaan jälkiä jonkin matkaa huomasivat ne, etti polkua enää erottanut tuoreen lumen alta ja joutuivat valitsemaan suunnan umpimähkään. Puro yritti lentää korkeammalle, jotta se saisi paremman käsityksen kulkusuunnasta, mutta pyry yltyi koko ajan ja lumihiutaleet kävivät suuremmiksi ja raskaammiksi, eikä lentämisestä enää ollut tulla mitään. Tuuli alkoi viuhua niiden korvissa, kun ne tarpoivat lumituiskua vastaan ja vaikka Kaarna oli kasvattanut hyvän ja paksun talviturkin viime viikkoina ja vaikka Puro oli pukeutunut suovillasta kehräämäänsä viittaan, alkoi niitä kumpaakin jo palella pitkä ulkoilu ilman aamiaista. Nälkäkin kurni vatsassa ja mieli teki hunajamaitoa.

”Kuulehan Puro! Minusta tuntuu, ettei koti olekaan tässä suunnassa,” huohotti Kaarna ”johan olisimme saapuneet pihapiiriin”. Tuuli viuhui niin vimmaisena, että se nappasi Kaarnan sanat noin vain riepoteltavakseen, eikä Puro ollut kuullakaan yatävänsä puhetta ja se itse sanoi: ” Kaarna! Meillä on väärä suunta, palataan takaisin.” Ja samaan aikaan ne kääntyivät kannoillaan ja lähtivät palaamaan takaisin suuntaan, josta olivat tulleetkin. Ne pelastautuivat tiuhasta lumituiskusta takaisin kuusimajan suojaan.

”Jaaha, lienee parasta odotella täällä hetki pyryn taukoamista,” Kaarna puhisi. ”Juu, tuntuu kuin silmäni ja korvanikin olisivat täynnä lunta” Puro puuskahti ja ravisteli hytkytellen kultasiipiään. Yhdessä ne kokosivat joitain risuja, joita tuon kuusisalin lattialla oli, laittoivat niistä pienen nuotion ja Puro iski kipinän kahden kiven avulla. Kaarna kaivoi nuotion ääreen kummallekin pienen mukavan syvänteen ja ne istuutuivat tulen äärelle. Nuotio alkoi lämmittää niiden sormia ja varpaita ja olo alkoi tuntua mukavammalta, turvalliselta. Tulen lämpö ja palavien risujen ritinä ympäröi niitä kuin suojava viitta ja mietteissään ne pureksivat kuusen neulasia jotain syödäkseen. Neulaset maistuivat pihkalta ja vaikka ne olivat kitkeriä ne toivat mieleen metsän, kodin. ”Oo-oo” kuuli Puro korvansa vierestä heleän huokauksen. ”Oo!” hän vastasi tyytyväisenä, sillä luuli Kaarnan huokaisseen. Kaarna katsahti Puroa ja huomasi, että siihen aivan heidän väliinsä oli ilmestynyt joku!

Kaarnan silmät levisivät aivan pyöreiksi. Kuin tulesta olisi eronnut siihen heidän väliinsä mukavasti istumaan joku! Tulenpunaisena loimuava olento istui mukavasti tuleen tuijottaen ja oli levittänyt käsivartensa kuin suojaavaksi piiriksi eteensä. Kaarnan silmien edessä sen käsien piiri laajeni ja laajeni, niin että se ulottui koko heidän nuotiopaikkansa ympäri, koko siihen valokehään, jonka rätisevä nuotio antoi. Olennosta huokui turvallista suojan tuntua, tuntui siltä kuin sen vaikutuspiirissä olo oli pehmeä, rauhallinen ja hyvä. ”Psst Puro! Tuo taitaa olla tulihaltija!” Kaarna kuiskasi innokkaasti. Puro oli myös huomannut tulihaltijan ja koetti hitaasti ojentaa kättään koskettaakseen sen tulenloimuavana kimaltevaa hihaa. Tulen haltija nauroi ”o-o-o-o-oo!” ja niin pian kuin Puro kosketti sitä, alkoi se haihtua näkyvistä kuten muutkin haltijat ennen sitä. Nuotion valo himmeni piirun verran, kun tulenhaltija haihtui kokonaan pois näkyvistä.