Eräänä aamuna Hugo kuuli lasten ääniä metsästä.

“Kuulemma päiväkodin ryhmä on löytänyt jotain suurta ja jännittävää,” supatti orava ylhäältä oksalta.

“Jotain suurta? Jotain jännittävää?” Hugo innostui.
“Minun täytyy nähdä se!”

Kun Hugo saapui päiväkodin metsäretkipaikalle, hänen silmänsä suurenivat.

Metsässä kohoili valtava siirtolohkare.
Se oli niin iso, että sen päällä olisi voinut asua kokonainen oravaperhe .

“Vau… tämä on mahtava!” Hugo huokaisi.

Kiven pinta oli sileä ja harmaa, mutta siinä kasvoi pieniä jäkäläkuvioita kuin luonnon omia piirroksia. Sen juurella näkyi lasten jalanjälkiä ja keppejä, joilla he olivat leikkineet kiven juurella.

Hugo alkoi tutkia siirtolohkaretta oikein perusteellisesti.

Hän kiersi sen ympäri:
— toiselta puolelta löytyi kaunis vihreä sammalmatto
— toisella puolella oli pieni kolo, joka kaikui hauskasti
— kolmannella puolella näkyi lasten rakentama käpylinna

Yhtäkkiä Hugo kuuli iloista jutustelua ja naurua selkänsä takaa, läheisen päiväkodin lapset saapuivat.

Lapset juoksivat innoissaan tervehtimään Hugo Hirveä, ja samalla he kertoivat rauhoitetusta kivestä.

”Me juoksemme sen ympäri!”

”Me leikimme, että se on taikalinna.”

”Välillä se on dinosauruksen koti.”

“Meillä on kaikenlaisia seikkailuleikkejä sen ympärillä!”

Hugo hymyili. “Olettepa löytäneet upean paikan retkellenne,” Hugo sanoi. “Tämä siirtolohkare on kuin metsän oma salainen linna.”

Lapset nyökkäilivät ylpeinä.