Täplä Ilves asuu aivan erityisessä paikassa – Pirunkirkon kallion kolossa, Paistjärven luonnonsuojelualueella. Kallio oli valtava ja näytti aivan isolta laavulta. Se on Täplän mielestä täydellinen kotiluola: lämmin ja suojaisa.

Eräänä aamuna Täplä heräsi auringon säteisiin, jotka kurkistivat kallion raosta. "Tänään minä lähden tutkimaan uusia paikkoja!" Täplä päätti ja loikkasi ulos kolostaan.

Hän tassutteli metsän halki, missä puut humisivat ja tikat naputtelivat runkoja. Yksi pöllö tervehti häntä unisena oksaltaan: "Huuhuu, minne matka, Täplä?"

"Kuijärvenharjulle!" Täplä vastasi iloisesti. "Haluan nähdä, mitä sen takaa löytyy."

Matkalla Täplä pysähtyi kirkkaalle järvelle Sonnaselle. Hän kastoi tassunsa veteen ja mietti, uskaltaisiko pulahtaa. "Ehkä myöhemmin," hän mietti ja jatkoi matkaa.

Kun Täplä viimein saapui Kuijärvenharjulle, hän näki kauas yli metsien ja järvien. "Täältä näkee vaikka Heinolan keskustaan asti!" hän huudahti.

Paluumatkalla Täplä poikkesi vielä Ketturiutalle, missä hän löysi vanhan liito-oravan pesäpuun. "Terve, Täplä!" liito-orava huikkasi ja liiteli puusta toiseen kuin lentävä peitto.

Illalla Täplä palasi kotiinsa Pirunkirkon kallionkoloon. Hän käpertyi sammalpedilleen ja hymyili. "Paistjärven metsä on täynnä ihmeitä. Huomenna lähden takaisin seikkailemaan."