Eräänä aurinkoisena aamuna Hugo päätti lähteä retkelle Paimelanvuorelle. Vaikka nimi kuulosti hurjalta, Hugo tiesi, että Paimelanvuori ei ollut oikea vuori, vaan harju, joka oli syntynyt jääkauden lopulla yli 12 000 vuotta sitten. "Tänään minä kiipeän harjun laelle!" hän päätti ja lähti kulkemaan luontopolkua pitkin.

Polku kiemurteli ylös ja alas harjun rinteitä. Hugo pysähtyi välillä kuuntelemaan linnunlaulua ja haistelemaan metsän tuoksuja. Yhtäkkiä hän huomasi kyltin, jossa luki: "Sudenkuoppa".

"Sudenkuoppa? Onkohan täällä susia?" Hugo mietti hieman jännittyneenä. Mutta sitten hän muisti, että sudenkuoppa oli vanha muinaismuisto. Se oli syvä kuoppa, jonka ihmiset olivat kaivaneet kauan sitten. Hugo astui sudenkuopan reunalle, ja otti kamerallaan kuvan. ”Vau, onpa iso huoppa!”

Lopulta Hugo pääsi Paimelanvuoren huipulle. Hän katseli ympärilleen, ja istahti näköalapenkille syömään eväitä. Hän ihasteli taivaanrantaa, näki metsää ja peltoja.