Henkinen rappeutuminen Rooman valtakunnassa

Rooman imperiumista oli tullut valtava mahtitekijä ja sen ylimystö oli rikasta. Imperiumi nähtiin itsestäänselvyytenä. Sen eteen ei jaksettu tehdä töitä tai nähdä vaivaa.

Keisarin arvoasema oli todella haluttu. Keisarikunnan sisällä käytiin useita sisällissotia, kun ahneet ylimykset kamppailivat keisariudesta. Tämä tietysti heikensi kansan yhtenäisyyttä. Valtaapitävät ajoivat ainoastaan omaa etuaan.
Keisarit näyttivät usein huonoa esimerkkiä irstailuillaan, tuhlailuillaan ja mielipuolisilla teoillaan.

Vanhat ja kunnioitetut arvot ja tavat heitettiin pois. Valtakunnassa oli erilaisia uskonnollisia ryhmittymiä, erityisesti siksi, että imperiumi sisälsi myös paljon eri kansoja, joilla oli omat uskomuksensa. Uskonto ei siis yhdistänyt roomalaisia pyrkimään samaan tavoitteeseen eli valtakunnan koossapysymiseen.


Orjuus ja armeijan tärkeys

Rooman valtakunnan sotilaallinen mahti perustui hyvinkoulutettuun ja kurinalaiseen palkka-armeijaan. Armeijan ylläpitäminen maksoi tavattoman paljon ja se kustannettiinkin erityisesti valloitettujen maiden rikkauksilla.

Rooman valtakunnan piti pyrkiä laajentamaan alueitaan ja saamaan lisää orjia, jotka olivat valtakunnan hyvinvoinnin pohjana. Orjat olivat yleensä vieraista heimoista vangittuja ihmisiä, sodan tai kaupankäynnin avulla hankittuja. Orjat tekivät isäntiensä puolesta raskaita töitä. Maaseudulla maanviljely keskittyi yhä enemmän suuriin orjavoimalla toimiviin maatiloihin, joiden omistajat olivat rikkaita ja rikastuivat vain lisää.

Orjien saannin lisäksi valtakunnan laajentaminen oli tärkeää. Ulkopuolisten kansojen hyökkäykset Rooman valtakuntaa kohtaan vaativat sotavoimaa aina vain enemmän ja valtakunnan alueellinen laajentaminen oli hankalaa. Italiasta ei enää löytynyt sopivia sotilaita tarpeeksi ja mukaan jouduttiin värväämään sotilaita valloitetuilta alueilta. He eivät tietenkään olleet kovin sitoutuneita taistelemaan heidät alistaneen vallan puolesta.

Armeija alkoi kärsiä tappioita, eikä ryöstösaalista enää tullut. Niinpä arvometalleja oli vähemmän ja siksi rahan arvometallipitoisuutta täytyi vähentää. Rahasta tuli arvottomampaa ja lisäksi veroja nostettiin. Rahaan perustuva talous romahti ja kaupankäynti loppui. Roomalainen vilja joutui kilpailemaan halvan provinsseista tuodun viljan kanssa. Välimeren seudun pellot alkoivat myös olla ravinteellisesti melko köyhtyneitä jatkuvan viljelyn vuoksi. Metsää hakattiin surutta raudanvalmistuksen ja laivanrakennuksen tarpeisiin. Tästä aiheutui tulvia ja eroosiota, jolloin maa vieläkin heikentyi.

Ihmisistä tuli tyytymättömiä ja he halusivat muuttaa kaupungista takaisin maalle. Kaupungeissa nopeasti levinneet taudit aiheuttivat tuhoja erityisesti alaluokan parissa, etenkin rutto, joka vähensi kaupungin asukkaita vuosina 165-180 ja 215-266.


Valtakunnan tuho

Vuonna 330 keisari Konstantinus Suuri päätti nimittää uuden pääkaupungin, josta pystyisi valvomaan paremmin Rooman itäisiä osia. Hän valitsi kaupungin, josta oli hyvät yhteydet sekä itään että länteen ja nimesi kaupungin itsensä mukaisesti Konstantinopolikseksi, Konstantinuksen kaupungiksi.

Pääkaupungin siirto heikensi Rooman kaupungin asemaa ja se alkoi nopeasti rapistua. Yhtenäisen Rooman viimeinen keisari Theodosius Suuri vuonna 395 valtakunnan kahdelle pojalleen. Tämä jako oli valtakunnan repeytymiselle lopullinen sinetti.

Kansainvaelluksien myötä molemmat hajonneen valtakunnan osat joutuivat torjumaan tunkeilevia barbaareita sekä väkivallan että juonien avulla. Itä-Rooma onnistui pysymään barbaarien vaikutuksesta vapaana ja säilyttämään itsenäisyytensä.