Teoria ja tiivistelmä
Rooman valtakunnan tuho tiivistetysti
Rooman valtakunnan tuho
Henkinen rappeutuminen Rooman valtakunnassa
Rooman imperiumista oli tullut valtava mahtitekijä ja sen ylimystö oli rikasta. Imperiumi nähtiin itsestäänselvyytenä. Sen eteen ei jaksettu tehdä töitä tai nähdä vaivaa.
Keisarin arvoasema oli todella haluttu. Keisarikunnan sisällä käytiin useita sisällissotia, kun ahneet ylimykset kamppailivat keisariudesta. Tämä tietysti heikensi kansan yhtenäisyyttä. Valtaapitävät ajoivat ainoastaan omaa etuaan.
Keisarit näyttivät usein huonoa esimerkkiä irstailuillaan, tuhlailuillaan ja mielipuolisilla teoillaan.
Vanhat ja kunnioitetut arvot ja tavat heitettiin pois. Valtakunnassa oli erilaisia uskonnollisia ryhmittymiä, erityisesti siksi, että imperiumi sisälsi myös paljon eri kansoja, joilla oli omat uskomuksensa. Uskonto ei siis yhdistänyt roomalaisia pyrkimään samaan tavoitteeseen eli valtakunnan koossapysymiseen.
Orjuus ja armeijan tärkeys
Rooman valtakunnan sotilaallinen mahti perustui hyvinkoulutettuun ja kurinalaiseen palkka-armeijaan. Armeijan ylläpitäminen maksoi tavattoman paljon ja se kustannettiinkin erityisesti valloitettujen maiden rikkauksilla.
Rooman valtakunnan piti pyrkiä laajentamaan alueitaan ja saamaan lisää orjia, jotka olivat valtakunnan hyvinvoinnin pohjana. Orjat olivat yleensä vieraista heimoista vangittuja ihmisiä, sodan tai kaupankäynnin avulla hankittuja. Orjat tekivät isäntiensä puolesta raskaita töitä. Maaseudulla maanviljely keskittyi yhä enemmän suuriin orjavoimalla toimiviin maatiloihin, joiden omistajat olivat rikkaita ja rikastuivat vain lisää.
Orjien saannin lisäksi valtakunnan laajentaminen oli tärkeää. Ulkopuolisten kansojen hyökkäykset Rooman valtakuntaa kohtaan vaativat sotavoimaa aina vain enemmän ja valtakunnan alueellinen laajentaminen oli hankalaa. Italiasta ei enää löytynyt sopivia sotilaita tarpeeksi ja mukaan jouduttiin värväämään sotilaita valloitetuilta alueilta. He eivät tietenkään olleet kovin sitoutuneita taistelemaan heidät alistaneen vallan puolesta.
Armeija alkoi kärsiä tappioita, eikä ryöstösaalista enää tullut. Niinpä arvometalleja oli vähemmän ja siksi rahan arvometallipitoisuutta täytyi vähentää. Rahasta tuli arvottomampaa ja lisäksi veroja nostettiin. Rahaan perustuva talous romahti ja kaupankäynti loppui. Roomalainen vilja joutui kilpailemaan halvan provinsseista tuodun viljan kanssa. Välimeren seudun pellot alkoivat myös olla ravinteellisesti melko köyhtyneitä jatkuvan viljelyn vuoksi. Metsää hakattiin surutta raudanvalmistuksen ja laivanrakennuksen tarpeisiin. Tästä aiheutui tulvia ja eroosiota, jolloin maa vieläkin heikentyi.
Ihmisistä tuli tyytymättömiä ja he halusivat muuttaa kaupungista takaisin maalle. Kaupungeissa nopeasti levinneet taudit aiheuttivat tuhoja erityisesti alaluokan parissa, etenkin rutto, joka vähensi kaupungin asukkaita vuosina 165-180 ja 215-266.
Valtakunnan tuho
Vuonna 330 keisari Konstantinus Suuri päätti nimittää uuden pääkaupungin, josta pystyisi valvomaan paremmin Rooman itäisiä osia. Hän valitsi kaupungin, josta oli hyvät yhteydet sekä itään että länteen ja nimesi kaupungin itsensä mukaisesti Konstantinopolikseksi, Konstantinuksen kaupungiksi.
Pääkaupungin siirto heikensi Rooman kaupungin asemaa ja se alkoi nopeasti rapistua. Yhtenäisen Rooman viimeinen keisari Theodosius Suuri vuonna 395 valtakunnan kahdelle pojalleen. Tämä jako oli valtakunnan repeytymiselle lopullinen sinetti.
Kansainvaelluksien myötä molemmat hajonneen valtakunnan osat joutuivat torjumaan tunkeilevia barbaareita sekä väkivallan että juonien avulla. Itä-Rooma onnistui pysymään barbaarien vaikutuksesta vapaana ja säilyttämään itsenäisyytensä.
Rooman imperiumista oli tullut valtava mahtitekijä ja sen ylimystö oli rikasta. Imperiumi nähtiin itsestäänselvyytenä. Sen eteen ei jaksettu tehdä töitä tai nähdä vaivaa.
Keisarin arvoasema oli todella haluttu. Keisarikunnan sisällä käytiin useita sisällissotia, kun ahneet ylimykset kamppailivat keisariudesta. Tämä tietysti heikensi kansan yhtenäisyyttä. Valtaapitävät ajoivat ainoastaan omaa etuaan.
Keisarit näyttivät usein huonoa esimerkkiä irstailuillaan, tuhlailuillaan ja mielipuolisilla teoillaan.
Vanhat ja kunnioitetut arvot ja tavat heitettiin pois. Valtakunnassa oli erilaisia uskonnollisia ryhmittymiä, erityisesti siksi, että imperiumi sisälsi myös paljon eri kansoja, joilla oli omat uskomuksensa. Uskonto ei siis yhdistänyt roomalaisia pyrkimään samaan tavoitteeseen eli valtakunnan koossapysymiseen.
Orjuus ja armeijan tärkeys
Rooman valtakunnan sotilaallinen mahti perustui hyvinkoulutettuun ja kurinalaiseen palkka-armeijaan. Armeijan ylläpitäminen maksoi tavattoman paljon ja se kustannettiinkin erityisesti valloitettujen maiden rikkauksilla.
Rooman valtakunnan piti pyrkiä laajentamaan alueitaan ja saamaan lisää orjia, jotka olivat valtakunnan hyvinvoinnin pohjana. Orjat olivat yleensä vieraista heimoista vangittuja ihmisiä, sodan tai kaupankäynnin avulla hankittuja. Orjat tekivät isäntiensä puolesta raskaita töitä. Maaseudulla maanviljely keskittyi yhä enemmän suuriin orjavoimalla toimiviin maatiloihin, joiden omistajat olivat rikkaita ja rikastuivat vain lisää.
Orjien saannin lisäksi valtakunnan laajentaminen oli tärkeää. Ulkopuolisten kansojen hyökkäykset Rooman valtakuntaa kohtaan vaativat sotavoimaa aina vain enemmän ja valtakunnan alueellinen laajentaminen oli hankalaa. Italiasta ei enää löytynyt sopivia sotilaita tarpeeksi ja mukaan jouduttiin värväämään sotilaita valloitetuilta alueilta. He eivät tietenkään olleet kovin sitoutuneita taistelemaan heidät alistaneen vallan puolesta.
Armeija alkoi kärsiä tappioita, eikä ryöstösaalista enää tullut. Niinpä arvometalleja oli vähemmän ja siksi rahan arvometallipitoisuutta täytyi vähentää. Rahasta tuli arvottomampaa ja lisäksi veroja nostettiin. Rahaan perustuva talous romahti ja kaupankäynti loppui. Roomalainen vilja joutui kilpailemaan halvan provinsseista tuodun viljan kanssa. Välimeren seudun pellot alkoivat myös olla ravinteellisesti melko köyhtyneitä jatkuvan viljelyn vuoksi. Metsää hakattiin surutta raudanvalmistuksen ja laivanrakennuksen tarpeisiin. Tästä aiheutui tulvia ja eroosiota, jolloin maa vieläkin heikentyi.
Ihmisistä tuli tyytymättömiä ja he halusivat muuttaa kaupungista takaisin maalle. Kaupungeissa nopeasti levinneet taudit aiheuttivat tuhoja erityisesti alaluokan parissa, etenkin rutto, joka vähensi kaupungin asukkaita vuosina 165-180 ja 215-266.
Valtakunnan tuho
Vuonna 330 keisari Konstantinus Suuri päätti nimittää uuden pääkaupungin, josta pystyisi valvomaan paremmin Rooman itäisiä osia. Hän valitsi kaupungin, josta oli hyvät yhteydet sekä itään että länteen ja nimesi kaupungin itsensä mukaisesti Konstantinopolikseksi, Konstantinuksen kaupungiksi.
Pääkaupungin siirto heikensi Rooman kaupungin asemaa ja se alkoi nopeasti rapistua. Yhtenäisen Rooman viimeinen keisari Theodosius Suuri vuonna 395 valtakunnan kahdelle pojalleen. Tämä jako oli valtakunnan repeytymiselle lopullinen sinetti.
Kansainvaelluksien myötä molemmat hajonneen valtakunnan osat joutuivat torjumaan tunkeilevia barbaareita sekä väkivallan että juonien avulla. Itä-Rooma onnistui pysymään barbaarien vaikutuksesta vapaana ja säilyttämään itsenäisyytensä.
Rooman imperiumin tuho
Rooman imperiumin tuho
Rooman valtakunta oli laajentunut 200-luvulle saakka. Se eli loistokauttaan. Rooma alkoi kuitenkin heikentyä 200-luvulla eikä se enää saanut valloitettua uusia alueita. Armeijan ylläpitäminen ja sotiminen veivät erittäin suuria määriä rahaa ja rahamäärät alkoivat pikkuhiljaa ehtyä. Rooman kimppuun hyökättiin monella seudulla koko ajan ja armeija oli pulassa.
Kun taloudellinen tilanne heikkeni, seurasi siitä pula elintarvikkeista ja tavaroista roomalaisissa kaupungeista. Rooman rahan arvo romahti ja tuotteiden hinnat nousivat. Myöskään orjia ei saatu enää lisää valloituksien loputtua. Siitä seurasi pula työntekijöistä. Ihmisten tyytymättömyys kasvoi ja siitä seurasi kapinoita. Elinolosuhteiden huonontuessa myös kulkutaudit lisääntyivät ja kuolleisuus kasvoi.
Rooman heikkenemiseen vaikutti myös osaltaan kristinusko ja sen leviäminen. Roomalaiset pitivät kristittyjä uhkana, koska kristityt uskoivat vain yhteen jumalaan ja lohduttivat köyhiä kurjuudessa. Kristityt olivat myös sopiva syntipukki roomalaisten mielissä Rooman heikentymiseen.
Konstantinus Suuri perusti Rooman valtakunnalle uuden pääkaupungin 300-luvulla. Kaupungin nimeksi tuli Konstantinopoli. Konstantinus kääntyi kristityksi ja antoi muillekin asukkaille vapauden valita uskontonsa. Uusi pääkaupunki alkoi vahvistua. Vuonna 395 Rooman valtakunta jaettiin Itä- ja Länsi-Roomaan. Itä-Roomaa kutsuttiin Bysantiksi ja sen pääkaupunki oli Konstantinopoli. Länsi-Rooman pääkaupunki oli edelleen Rooma.
Bysantti oli vahva valtio. Kristinuskosta tuli ajan myötä sen ainoa virallinen uskonto. Bysantin asukkaat pitivät itseään roomalaisina, vaikka he puhuivatkin kreikkaa. Länsi-Rooma heikentyi koko ajan. Aasiasta tulleet hunnit hyökkäsivät 400-luvulla Länsi-Roomaan ja roomalaiset joutuivat pakenemaan sotajoukkojen tieltä. Monet muutkin kansat joutuivat pakenemaan hurjien hunnien tieltä pois. Tätä ilmiötä kutsutaan kansainvaelluksiksi. Myös muutkin kansat hyökkäsivät Roomaan, joka heikentyi entisestään. Rooma poltettiin ja ryöstettiin jo 400-luvun alkupuolella. Vuonna 476 Rooman kaupunki tuhoutui lopullisesti, kun germaanit syöksivät vallasta keisari Romulus Augustuluksen. Keisari kuoli samana vuonna. Tästä alkoi keskiaika, joka kesti tuhat vuotta. Bysantti sen sijaan säilyi lähes tuhat vuotta itsenäisenä valtiona ja suurvaltana.
Kun taloudellinen tilanne heikkeni, seurasi siitä pula elintarvikkeista ja tavaroista roomalaisissa kaupungeista. Rooman rahan arvo romahti ja tuotteiden hinnat nousivat. Myöskään orjia ei saatu enää lisää valloituksien loputtua. Siitä seurasi pula työntekijöistä. Ihmisten tyytymättömyys kasvoi ja siitä seurasi kapinoita. Elinolosuhteiden huonontuessa myös kulkutaudit lisääntyivät ja kuolleisuus kasvoi.
Rooman heikkenemiseen vaikutti myös osaltaan kristinusko ja sen leviäminen. Roomalaiset pitivät kristittyjä uhkana, koska kristityt uskoivat vain yhteen jumalaan ja lohduttivat köyhiä kurjuudessa. Kristityt olivat myös sopiva syntipukki roomalaisten mielissä Rooman heikentymiseen.
Konstantinus Suuri perusti Rooman valtakunnalle uuden pääkaupungin 300-luvulla. Kaupungin nimeksi tuli Konstantinopoli. Konstantinus kääntyi kristityksi ja antoi muillekin asukkaille vapauden valita uskontonsa. Uusi pääkaupunki alkoi vahvistua. Vuonna 395 Rooman valtakunta jaettiin Itä- ja Länsi-Roomaan. Itä-Roomaa kutsuttiin Bysantiksi ja sen pääkaupunki oli Konstantinopoli. Länsi-Rooman pääkaupunki oli edelleen Rooma.
Bysantti oli vahva valtio. Kristinuskosta tuli ajan myötä sen ainoa virallinen uskonto. Bysantin asukkaat pitivät itseään roomalaisina, vaikka he puhuivatkin kreikkaa. Länsi-Rooma heikentyi koko ajan. Aasiasta tulleet hunnit hyökkäsivät 400-luvulla Länsi-Roomaan ja roomalaiset joutuivat pakenemaan sotajoukkojen tieltä. Monet muutkin kansat joutuivat pakenemaan hurjien hunnien tieltä pois. Tätä ilmiötä kutsutaan kansainvaelluksiksi. Myös muutkin kansat hyökkäsivät Roomaan, joka heikentyi entisestään. Rooma poltettiin ja ryöstettiin jo 400-luvun alkupuolella. Vuonna 476 Rooman kaupunki tuhoutui lopullisesti, kun germaanit syöksivät vallasta keisari Romulus Augustuluksen. Keisari kuoli samana vuonna. Tästä alkoi keskiaika, joka kesti tuhat vuotta. Bysantti sen sijaan säilyi lähes tuhat vuotta itsenäisenä valtiona ja suurvaltana.