Viikot 18 ja 19
Näihin viikkoihin on mahtunut kaikenlaista puuhaa. Olemme saaneet päiväkotimme isompien puolelta kavereita leikkimään kanssamme ulkoilussa. Pienet nauttivat kun saavat touhuta isompien kanssa ja isot nauttivat saamastaan huomiosta ja siitä että saavat olla esimerkkinä. Tämä oli niin kivaa että sen voisi ottaa säännölliseksi tavaksi.

Ollaan myös retkeilty lähimaastossa ja pidetty ohjattua toimintaa pienryhmissä. Meillä on uutena tuokiona ollut nyt Toukan tarina. Tarina on kuvitettu ja mukana on myös askarreltu toukka ja hedelmiä joita lapset saavat tarinan edetessä toukalle syöttää jotta se kasvaa. Tämä toukka syö myös kakkua ja muuta herkkua mutta syö se kasvien lehtiäkin ja kasvaa sitä mukaan. Sen jälkeen toukka kotiloituu ja muuttuu perhoseksi. Samalla opimme värejä ja lukuja, tärkeitä taitoja.
Saimme vappuaskartelut valmiiksi juuri ajoissa h-hetkeä eli päiväkodin yhteistä vappudiscoa varten, voi kuinka upeat niistä tulikaan 🤩 Lapset saivat koristella juhlahatut mieleisekseen ja eikun menoksi 🥳



Tanssimisen lisäksi meillä oli saippuakuplia ja värikkäitä palloja, kivaa yhdessäoloa koko Pikku-Akvarellin porukalla. Kaiken touhuamisen jälkeen oli mukava rauhoittua vilttien päälle istumaan ja nauttimaan vappumunkeista ja simasta.

Ollaan aloitettu yllätyksien valmistelu, mutta mitä ne ovat, selviää se hiukan myöhemmin 😉 Ollaan tehty taidetta myös katuliiduilla ja leikkilaulettu ulkona.

Ja tässä riittikin ihmeteltävää...

Jälkimmäisen viikon lopuksi pääsimme osallistumaan jälleen Akvarellin päiväkodin kuukausittaiseen kaikki juoksee tapahtumaan. Tämä luo mukavaa yhteishenkeä kun koko Akvarelli ja Pikku-Akvarelli osallituvat yhtaikaa ja tämän jälkeen jäimme jo totuttuun tapaan leikkimään Akvarellin pihalle.
Lähtölaskenta viikonloppuun ja äitien juhlistamiseen on alkanut, jotain yllätystä on luvassa äideille 😉
Hyvää viikonloppua kaikille ja erityisesti ihanaa äitienpäivää ❤️💐










