8. luokka
Lukupäiväkirja säeromaanista
Mikä on lukupäiväkirja?
Lukupäiväkirjan tehtävä on osoittaa, että olet lukenut kirjasi ja pohtinut sen sisältöä. Lukupäiväkirjassa on siis oltava sekä viittauksia kirjan tapahtumiin että ajatuksia, joita kirjan lukeminen on herättänyt.
Tee lukupäiväkirjasi ohjeen mukaan. Arviointi perustuu ohjeiden noudattamiseen.
Kirjoita niin sujuvalla kielellä kuin osaat. Muista, että sujuvaan ja selkeään tekstiin kuuluu aina kappalejako.
Otsikko:
Lukupäiväkirja: Kirjan nimi (Kirjailija ja julkaisuvuosi)
Esimerkiksi: Lukupäiväkirja: Yksi (Sarah Crossan 2015)
Aloita jokainen päiväkirjamerkintä päivämäärällä. Kirjoita kaikki päiväkirjamerkintäsi kokonaisilla virkkeillä. Tee yhteensä viisi päiväkirjamerkintää.
Lopuksi lukupäiväkirja kirjoitetaan koneella puhtaaksi ja palautetaan Teamsiin. Tämä tapahtuu sovitulla oppitunnilla.

- Ensimmäinen merkintä: Kirjoita ensimmäinen merkintä, ennen kuin olet lukenut kirjaasi yhtään. Kerro, minkä kirjan olet valinnut ja miksi. Miltä kirja kansikuvan perusteella vaikuttaa? Lue takakansiteksi ja kirjoita, millaisia odotuksia sinulla on kirjan suhteen.
- Toinen merkintä: Kirjoita, kun olet lukenut ensimmäisen luvun tai 20-30 sivua. Kerro, miten kirja alkaa ja arvioi, miltä se vaikuttaa. Onko se kiinnostava? Miltä henkilöt vaikuttavat? Mitä ajattelet heistä? Millaista on lukea säeromaania?
- Kolmas merkintä: Kirjoita merkintä, kun olet lukenut kirjasta noin puolet. Miten lukeminen sujuu nyt? Mitä on tapahtunut, miten mielenkiinto on pysynyt yllä? Millaisilta henkilöt nyt vaikuttavat? Onko henkilöistä paljastunut jotain uusia piirteitä?
- Neljäs merkintä: Kirjoita neljäs merkintä ennen varsinaista loppuratkaisua. Herättääkö kirja jotain tunteita: ihmetystä, ärsytystä, jännitystä tai tylsistymistä? Miksi ja miten? Pohdi, miten arvelet kirjan päättyvän.
- Viides merkintä: Kirjoita, kun olet lukenut kirjan loppuun. Pohdi, millainen loppuratkaisu oli. Oliko se yllättävä vai ennalta arvattavissa? Mitä mietit lukemastasi nyt, kun olet päässyt loppuun? Pohdi kirjan juonta, henkilöitä ja säeromaanimuotoa. Kirjoita loppuun vielä perusteltu mielipiteesi kirjasta.
Lopuksi lukupäiväkirja kirjoitetaan koneella puhtaaksi ja palautetaan Teamsiin. Tämä tapahtuu sovitulla oppitunnilla.
4. jakson sisällöt, tavoitteet ja arviointi
1. Median voima ja mainonta
Sisällöt:
Sananvapaus ja sensuuri
Media muokkaa maailmankuvaa
Kohderyhmä ja sisältö
Median tekstilajeja
Netinkäyttäjä vaikuttajana
Digitaaliset jalanjäljet
Mainonnan tarkoitus ja tavoitteet
Mainonnan keinot
Vastamainos
Tavoitteet:
- Kehittää erittelevää ja kriittistä lukutaitoa ja ajattelua ja arvioida tiedon luotettavuutta
- Tuottaa ja tulkita erilaisia mediatekstejä
- Tutustua pohtivaan tekstilajiin
Arviointi:
- Maailmankuvatehtävä + esittäminen S-merkintä
- Maailmankuvaessee yksilötyö NRO
- Oma haastattelujuttu S-merkintä
- Mainosanalyysi + esittäminen NRO
2. Kirjallisuus vaikuttaa
Sisällöt:
- Tutustutaan tieto- ja kaunokirjallisuuden vaikutusmahdollisuuksiin
- Tutustutaan säeromaaniin
- Harjoitellaan fiktion käsitteitä lukupäiväkirjan avulla.
Tavoitteet:
- Lukukokemusten laajentaminen sarjasäeromaaniin.
- Luetun ymmärtäminen ja arvioiminen, myös kuvan lukeminen.
- Kirjallisuuden kulttuurinen vaikutus
- Lukunopeuden lisääminen, kirjallisuudesta keskusteleminen käsitteiden avulla
Arviointi:
- Lukupäiväkirja, NRO

Sananvapaus
Perustehtävät:
Lue journalistiliiton sivuilta teksti sananvapauden sisällöstä. https://journalistiliitto.fi/fi/pelisaannot/sananvapaus/Kirjoita napakat määritelmät seuraaville käsitteille:
a) sananvapaus
b) sananvastuu
c) Julkisen sanan neuvosto
Syventävät tehtävät:
Katso videot Journalismi perustuu faktoihin ja Missä kulkevat median rajat? Tutustu sen jälkeen journalistin ohjeiden kohtiin Tietojen hankkiminen ja julkaiseminen sekä Yksityinen ja julkinen https://journalistiliitto.fi/fi/pelisaannot/journalistin-ohjeet/
a) Mitkä ohjeista ovat mielestäsi luotettavan tiedonvälityksen kannalta olennaisimpia? Perustele näkemyksesi.
b) Mitkä kohdat suojaavat myös sinua ei-toivotulta mediajulkisuudelta? Anna esimerkkejä, millaisia asiota sinusta ei voida julkaista ilman lupaasi.
c) Millaisia ongelmia voi seurata siitä, jos uutisia seurataan vain esimerkiksi tubettajien videoista?
Soveltavat tehtävät:
Tutustu Mariskan kappaleen Sananvapaus sanoihin. Mariska: Sananvapaus
a) Valitse ja kirjoita vihkoosi mielestäsi 4 onnistuneinta ja ajatuksia herättävintä säettä.
Tutustu sananvapauden tilaan muualla
Kuinka tärkeitä sananvapauteen liittyvät asiat ovat sinulle?
Lauseenjäsennysharjoituksia. Treenaa sähköisesti!
Kertaa predikaattia, subjektia ja objektia
Löydätkö predikaatin? Pelaa!
Löydätkö subjektin? Pelaa! Huom. tässä pelissä on yksi harhaanjohtava kysymys.
Tunnistapa vielä subjektia.
Mätki objektimyyrää! Tunnista siis objektin sijamuodot.
Tässä tehtävässä mukana myös predikatiivi.

3. jakson sisällöt, tavoitteet ja arviointi
Jakso koostuu kolmesta asiakokonaisuudesta, joista jokainen arvioidaan.
1. Tutustuminen elämäkertakirjallisuuteen
- Oma tavoitteenasettelu
Tavoitteet:
- Lukukokemusten laajentaminen ja pohtiminen
- Kirjallisuus- ja kulttuurinäkemysten laajentaminen
- Faktan ja fiktion suhteen pohtiminen
- Lukunopeuden lisääminen
- Lukemisen sujuvoittaminen
- Sanavaraston laajentaminen
Arviointi:
Tavoitteen mukaisesti (aikaa 4 viikkoa):
Tavoitteena 7: Neljä lukutuntia koulussa. Kirja voi jäädä kesken. Sovitut tehtävät.
Tavoitteena 8-10: Neljä lukutuntia koulussa. Kirjan lukeminen loppuun kotona. Sovitut tehtävät.
NRO
2. Lauseenjäsennys
- Kielen rakenteen tarkastelua ja aiemmin opitun syventämistä.
- Tavoitteet:
Tavoitteen mukainen koe, numeroarviointi.
3. Puhejakso
- Tutustutaan puhumalla vaikuttamiseen ja mielipiteiden ilmaisemiseen. Erilaisia puhe- ja keskusteluharjoituksia.
- Tavoitteet: Rohkaista jokaista ilmaisemaan itseään puhujana, lisätä tietoa puhetaidosta ja vaikuttamisen keinoista.
- Arviointi: Minuuttipuhe . Kirjallinen palaute ja S-merkintä

- 7: Käsitteiden lauseke, määrite, pääsana, predikaatti, subjekti ja objekti hallitseminen.
- 8-10: Seiskan tavoitteiden lisäksi käsitteet predikatiivi ja adverbiaali. Edellyttää myös tarvittavien sijamuotojen hallintaa (nominatiivi, genetiivi, partitiivi, akkusatiivi)
Tavoitteen mukainen koe, numeroarviointi.
3. Puhejakso
- Tutustutaan puhumalla vaikuttamiseen ja mielipiteiden ilmaisemiseen. Erilaisia puhe- ja keskusteluharjoituksia.
- Tavoitteet: Rohkaista jokaista ilmaisemaan itseään puhujana, lisätä tietoa puhetaidosta ja vaikuttamisen keinoista.
- Arviointi: Minuuttipuhe . Kirjallinen palaute ja S-merkintä
Lauseenjäsennys
Muistatko tarvittavat termit? Oletko ymmärtänyt asian? Testaa jokaisen opetellun asian jälkeen. Kirjaudu peliin omalla nimelläsi.
- Kappale Lauseke s. 80. Testaa, osaatko!
- Mitä osaat predikaatista? Testaa, osaatko!
- Mitä muistat ja osaat subjektista? Testaa, osaatko!
- Mitä muistat ja osaat objektista? Testaa, osaatko?
- Mitä muistat ja osaat predikatiivista?
- Mitä muistat ja osaat adverbiaalista?
Luitko lukuläksyn?
Kielenhuoltoa: kertaa näiden tehtävien avulla kokeeseen.
2. jakson sisällöt, tavoitteet ja arviointi
1. Asiatyyli
- Tavoitteet: Vahvistaa asiatyylin osaamista. Oikeinkirjoituksen ja rakenneseikkojen lisäksi huomiota tyyliseikkoihin.
- Arviointi:
- Koe NRO
2. Suositut kirjallisuudenlajit
Sisällöt:
- Tutustutaan kauhu-, rikos-, fantasia-, scifi- ja rakkauskirjallisuuteen ja tunnetuimpiin kirjailijoihin.
- Luku- ja kirjoitustehtäviä
Tavoitteet:
- Lukukokemusten laajentaminen
- Populaarikirjallisuuden tyyppilliset piirteet ja suosituimmat kirjailijat
- Tyylikokeilut omassa tekstissä
Arviointi:
- Jatkuva näyttö (tuntityöskentely, lukuläksytehtävät S-merkintä)
- Sähköinen kertaustehtäväsarja
- Oma novelli NRO
3. Lukutehtävä
- Tavoitetason mukainen lukutehtävä:
- (7) Kolme lukutuntia, joiden aikana luetaan selkokirja. Tehdään kirjapodcast ohjeen mukaisesti.
- (8-10) Luetaan vapaavalintainen suosittuja kirjallisuudenlajeja edustava romaani. Kolme lukutuntia + kotona lukemista. Ohjeen mukainen kirjapodcast.
Tavoitteet:
- Laajentaa lukukokemuksia.
- Harjoitella itsenäistä lukemisen valintaa.
- Soveltaa genretietämystä.
- Harjoitella suullista ilmaisua podcastin muodossa.
- Pohtia lukemaansa.
Arviointi:
- Kirjapodcast NRO

1. jakson sisällöt, tavoitteet ja arviointi
1. Vaikuta ryhmässä
Sisällöt:
- Millainen on hyvä keskustelu ja keskustelija?
- Harjoitellaan keskustelua ryhmissä
- Valmistaudutaan ryhmäkeskusteluun ja käydään se luokassa.
Tavoitteet:
- Monipuolistaa ryhmäviestintätaitoja
- Harjoitella mielipiteen ilmaisemista puhumalla
- Kulttuurisen ymmärryksen syventäminen
Arviointi:
- Ohjeen mukainen ryhmäkeskustelu ja itsearviointi. S-merkintä.
2. Mielipide
Sisällöt:
- Mikä on mielipide?
- Mielipiteen perusteleminen
- Tehokeinoja mielipiteen vahvistamiseksi
- Millainen on mielipidekirjoitus?
Tavoitteet:
- Kriittisen ja erittelevän lukutavan harjoittelu
- Kantaa ottavan tekstin tuottaminen
Arviointi:
- Tavoitteen mukaiset mp-tehtävät NRO
3. Modukset
Sisällöt:
- Tutustutaan kielen modaalisiin keinoihin ja moduksiin
Tavoitteet:
- Kielitietoisuuden syventäminen, kielen rakenteiden tunnistaminen ja ymmärtäminen.
Arviointi:
- Sähköiset kertaustehtävät painokertoimella 0,5 NRO
- Koe NRO
4. Lukuprojekti
- Yksi lukutunti joka viikko ensimmäisen jakson ajan.
- Oma tavoitteenasettelu
- Vapaavalintainen sisältö (saa lukea omien mieltymysten mukaan novelleja tai romaaneja)
Tavoitteet:
- Lukukokemusten laajentaminen
- Kirjallisuus- ja kulttuurinäkemysten laajentaminen
- Fiktion keinojen ymmärtäminen
- Lukunopeuden lisääminen
- Lukemisen sujuvoittaminen
- Sanavaraston laajentaminen
Arviointi:
NRO tavoitteen mukaisesti (aikaa 8 viikkoa):
5 = Viisi novellia + palautetut tehtävät
6 = Kuusi novellia ja palautetut tehtävät
7 = Seitsemän novellia + palautetut tehtävät TAI Lyhyt romaani (alle 200 sivua) tai selkoromaani ja kaksi novellia tehtävineen
8 = Yksi romaani (yli 200 sivua) ja kaksi novellia tehtävineen
9 = Kaksi romaania (yht. yli 400 sivua) + tehtävät
10 = Kolme romaania (yht. yli 600 sivua) + tehtävät

Arvioi lukuprojekti
Tässä linkki lomakkeeseen.
Testaa, miten hyvin hallitset modukset!
Tässä sähköiset modustehtävät. Jokaisesta moduksesta on kymmenen monivalintatehtävää. Huomaa, että kysymykset vaikeutuvat loppua kohti. jokaiseen kysymykseen on minuutti vastausaikaa, mieti rauhassa.
Klikkaa itsesi peliin! Kirjoita nimimerkiksi oma nimesi ja luokkasi, niin näen tuloksesi.
Klikkaa itsesi peliin! Kirjoita nimimerkiksi oma nimesi ja luokkasi, niin näen tuloksesi.
Modusharjoituksia
Lukutaito on elämäntaito
Hei, kasiluokkalainen!
Olet ehkä jo huomannut, että tänä vuonna äidinkieltä ja kirjallisuutta on neljä tuntia viikossa, siis tunti enemmän kuin viime vuonna. Käytämme lähes aina yhden tunnin viikossa lukemiseen tai kirjoittamiseen. Välillä lukutunteja voi olle useampikin viikossa. Tavoitteena on, että jokainen oppilas lukee tai kuuntelee yhden kirjan jaksossa, eli vähintään neljä kirjaa kasiluokan aikana. Jokaiseen kirjaan liittyy jotain tehtäviä, jotka arvioidaan vaihtelevilla menetelmillä.
Muuten kasiluokalla on luvassa pari isompaa kielioppijaksoa, kielenhuoltoa, mediaa ja kirjallisuutta. Tehtävissä on lähes aina mahdollisuus valita oma tavoitetaso: perustaso (7) tai haastavampi taso (8-10). Tämän idea on se, että jokainen voi harjoitella itselleen sopivilla tehtävillä.
Iloisia, jännittäviä ja palkitsevia opiskeluhetkiä äidinkielen ja kirjallisuuden parissa!
t. Eija-ope
P.s. Viimeistään nyt on aika etsiä se kadonnut kirjastokortti tai hankkia uusi.

Maailmankuvaessee
Opiskeletko lauseenjäsennystä omaan tahtiin? Alla hyödyllisiä linkkejä.
Lukupäiväkirja Anne Frankin päiväkirja -sarjakuvasta
Kirjallisuus vaikuttaa
Rakkauskirjallisuuden lukutehtävä
Rikoskirjallisuuden lukutehtävä
Fantasiakirjallisuuden lukutehtävä
Kauhukirjallisuuden lukutehtävä
Scifin lukutehtävä
Tieteiskirjallisuus:
Tehtävä Reeta Aarnion novellista Parempi kuin alkuperäinen s. 179-181. Lue novelli huolella ja vastaa lomakkeen kysymyksiin.
8A:n vastauslomake
8B:n vastauslomake
Tehtävä Reeta Aarnion novellista Parempi kuin alkuperäinen s. 179-181. Lue novelli huolella ja vastaa lomakkeen kysymyksiin.
8A:n vastauslomake
8B:n vastauslomake
Pohtikaa sukupuolieroja ja -odotuksia
Vastaa puhelimellasi nimettömästi lomakkeen kysymyksiin.
Kotitehtävä: Onko sinulla mielipiteitä?
Vastaa lomakkeen kysymyksiin rehellisesti ja ajatuksella. Vastauksia käsitellään tunnilla nimettöminä. Vastaathan oman luokkasi lomakkeella.
8A:n lomake
8B:n lomake
8A:n lomake
8B:n lomake
Suuri bränditesti
Onko colajuomissa oikeasti eroa? Nyt testataan!
TIktokin koukuttava algoritmi
Katso dokumentti Tiktokista.
Elämäkertakirjallisuustehtävä kotona viimeisteltävänä?
Tässä linkki tehtävänantoihin.
Rakkauskirjallisuuden lukutehtävä
Fantasiakirjallisuuden lukutehtävä
Lue kirjasta s. 192-195 katkelma Ursula K. Le Guinin kirjasta Maameren velho ja vastaa lomakkeen ksysmyksiin.
8A:n lomake
8B:n lomake
8A:n lomake
8B:n lomake
Testaa oikeinkirjoitusosaamistasi!
Mielipidetehtävät
Saat tunnilla luettavaksesi erilaisia mielipidekstejä. Käymme myös yhdessä läpi mielipidetekstin eli yleisönosastokirjoituksen rakenteen. (ks. myös kirja s. 30-31)
Perustehtävät: Arvioidaan suoritusmerkinnällä.
1. Valitse jokin mielipideteksteistä a - c ja vastaa linkin mielipidetekstin rakennetta koskeviin kysymyksiin.
8A:n mielipidetekstikysymykset
8B:n mielipidetekstikysymykset
2. Mikä on vastine ja mistä sen tunnistaa?
3. Tutustu monisteessa oleviin sanomalehden Lyhyet-mielipideteksteihin (d). Miten ne eroavat perinteisestä mielipidetekstistä? Keksi useita eroavaisuuksia.
4. Kirjoita kolme lyhyttä mielipidettä seuraavista aiheista: mopot, lemmikit ja koulu.
Vastaa tehtäviin 2-4 8A:n lomakkeella.
8B:n lomakkeella
Kirjoitustehtävä: Arvioidaan numerolla
Kirjoita oma mielipidekirjoituksesi. Aihe-ehdotuksia esimerkiksi täällä mielipidekirjoitus.html
Huolehdi, että kirjoitat napakasti mutta riittävän pitkästi. Noudata opiskeltua rakennetta ja perustele monipuolisesti. Muista, että mielipideteksti kirjoitetaan huolellisella asiatyylillä.

Hyvän mielen videon vertaisarviointi
Arvioi toisten ryhmien videot.
Tässä linkki lomakkeeseen.
Tässä linkki lomakkeeseen.
Olitko pois esseetunnilta?
Tässä materiaalia. Esseen ohjeet diasarjan loppupuolella.
Itsearvio
Ohjeet maailmankuvaesseeseen
Arvioi Suositut kirjallisuudenlajit -opintojaksoa
Rakkauskirjallisuus
Rikoskirjallisuus: Lukuläksyn tehtävä
Lue katkelma Salla Simukan romaanista Valkea kuin lumi s. 204- 205 ja vastaa kysymyksiin.
8A:n vastauslomake
8B:n vastauslomake
8A:n vastauslomake
8B:n vastauslomake
Trailereita
Suositut kirjallisuudenlajit -jakson itsearviointi
Lukuläksyn tehtävä
Onko sinulla mielipiteitä?
Vastailepas lomakkeen kysymyksiin!
Arvioi oman ryhmäsi video
Haastattelutehtävä
Perustason tehtävä (7)
Tehkää pareittain kyselyhaastattelu (gallup) pienemmille oppilaille.
Miettikää ikäryhmälle sopiva aihepiiri, johon kysymykset liittyvät.
Laatikaa kaksi haastattelukysymystä. Huomiota kysymyssanoihin! (Ei onko-kysymyksiä.)
Haastatelkaa neljää oppilasta. Kysykää lupa kuvata. Lupa on saatava myös huoltajilta.
Kirjatkaa haastateltavien nimet ja vastaukset tarkasti.
Kirjoittakaa kyselynne puhtaaksi. :)
Tehtävän tavoitteet:
Soveltava tehtävä (8-10)
Valitkaa haastateltavanne esim. ammatin, harrastuksen tai saavutusten perusteella.
Sopikaa haastatteluajankohdasta.
Laatikaa kysymykset valmiiksi. Varautukaa tekemään haastattelutilanteessa jatkokysymyksiä, mikäli jotain kiinnostavaa nousee esiin.
Toteuttakaa haastattelu.
Kirjoittakaa haastattelun pohjalta henkilöjuttu. Ei siis kysymys - vastaus-tekniikalla, vaan kirjoittakaa haastattelut "auki", kuten tunnilla luetussa esimerkkijutussa.

- Tiedon hankkiminen haastattelemalla
- Aihepiirin ja kysymysten huolellinen suunnittelu
- Vuorovaikutustaitojen harjoittelu
- Gallupin kirjoittamisen harjoittelu
- Oikeinkirjoituksen huolellinen tarkistaminen

- Haastattelujutun kirjoittamisen harjoittelu
- Oikeinkirjoituksen huolellinen tarkistaminen
Kirjoita dokumenttielokuvamääritelmäsi padlettiin
Arvioi vuorovaikutustaitojasi
Kirjallisuus vaikuttaa
Tehtävä
Harmaata valoa
Harmaata valoa
Kasiluokkien uutisjuttujen kuvituskuvat: Äänestä suosikkiasi!
Netinkäyttäjä vaikuttajana
Miten sinä vaikutat? Vastaapa kyselyyn!
Kysely
Kysely
Ryhmätyön itsearviointi
Lauseenjäsennyskertaustehtävien vastaukset
Tee itsearvio Suositut kirjallisuudenlajit -jaksosta
Tässä linkki kyselyyn. Vastaathan huolella ja rehellisesti.
Tehtävät Suositut kirjallisuudenlajit -jakson lukuläksyihin
Tieteiskirjallisuus:
Kotitehtävä Reeta Aarnion novellista Parempi kuin alkuperäinen s. 179-181. Lue novelli huolella ja vastaa lomakkeen kysymyksiin.
8A:n vastauslomake
8B:n vastauslomake
Kauhukirjallisuus:
Lue kauhukertomus Tanssinhaluinen tyttö s. 186-187. Vastaa sen jälkeen lomakkeen kysymyksiin.
Fantasiakirjallisuus:
Lue kirjasta katkelma Maameren velho s. 192-195. Vastaa sen jälkeen lomakkeen kysymyksiin.
Rikoskirjallisuus:
Lue kirjasta katkelma Salla Simukan romaanista Valkoinen kuin lumi s. 204 - 205 ja vastaa sitten lomakkeen kysymyksiin.

Millainen mielipiteen ilmaisija olet? Käy vastaamassa kyselyyn, niin tarkastellaan tuloksia.
Mielipidekyselyyn
Mielipidekyselyyn
Käyttötilanne vaikuttaa kieleen, vai vaikuttaako?
Ryhmätyö mainoksista
Arpokaa neljän hengen ryhmät. Valitkaa ryhmässänne jompikumpi alla olevista tehtävävaihtoehdoista a-b. Tehtävä arvioidaan s-merkinnällä ja vertaisarvioinnilla. Kiinnittäkää huomiota tehtävän tavoitteisiin.
a) Tehkää vastamainos
Pohtikaa yhdessä, minkä tunnetun tuotteen tai yrityksen vastamainosta alatte suunnitella. Miettikää, millä arvoilla tuotetta myydään, mistä asioista vaietaan.
Tehkää vastamainoksenne suunnitelma ensin paperille, lopullinen tuotos toteutetaan canvalla.
Tavoitteet:
- Toimia tavoitteellisesti ryhmässä, jakaa ja ottaa vastuuta.
- Osoittaa ymmärtävänsä, mitä vastamainos tarkoittaa.
- Esittää vastamainoksen avulla kriittistä lukutaitoa
- Käyttää kuvasuunnitteluohjelmaa tarkoituksenmukaisesti.
b) tehkää noin 15 sekunnin mittainen radio- tai tv-mainos.
Päättäkää yhdessä mainostettava tuote tai yritys. Tehkää mainoskäsikirjoitus paperille. Mikä on kohderyhmänne? Millaisia kielellisiä ja kuvallisia vaikutuskeinoja voisitte käyttää? Miten toteutatte kuvauksen/äänityksen? Mitä rekvisiittaa tarvitsette kuvaukseen? Sopikaa työnjaosta. Lopullinen tuotos kuvataan/äänitetään iPadilla.
Tavoitteet:
- Toimia tavoitteellisesti ryhmässä, jakaa ja ottaa vastuuta.
- Toteuttaa tavoitepituinen mainos.
- Osoittaa ymmärtävänsä mainoksen vaikuttamisen keinoja.
- Huomioida mainoksen kohderyhmä.
- Käyttää kuvaus-, äänitys- ja editointityökaluja tarkoituksenmukaisesti.
a) Tehkää vastamainos
"Vastamainos parodioi mainoksia ja kommentoi kulutusyhteiskunnan ongelmakohtia mainosten kielellä. Journalismia ja mainoskieltä yhdistävät vastamainokset hyödyntävät mainoskulttuurin ilmaisukeinoja, mutta siirtävät niihin poikkeavia merkityksiä. Vastamainonta on yhteiskunnallista kritiikkiä ja aktivismia.Vastamainokset toimivat huumorin, ironian ja parodian keinoin, ja ne ovat intertekstuaalisia, eli niitä ei ole olemassa ilman alkuperäistä vastinettaan."
Voitte katsoa vastamainoksia osoitteessa https://voima.fi/vastamainokset/Pohtikaa yhdessä, minkä tunnetun tuotteen tai yrityksen vastamainosta alatte suunnitella. Miettikää, millä arvoilla tuotetta myydään, mistä asioista vaietaan.
Tehkää vastamainoksenne suunnitelma ensin paperille, lopullinen tuotos toteutetaan canvalla.
Tavoitteet:
- Toimia tavoitteellisesti ryhmässä, jakaa ja ottaa vastuuta.
- Osoittaa ymmärtävänsä, mitä vastamainos tarkoittaa.
- Esittää vastamainoksen avulla kriittistä lukutaitoa
- Käyttää kuvasuunnitteluohjelmaa tarkoituksenmukaisesti.
b) tehkää noin 15 sekunnin mittainen radio- tai tv-mainos.
Päättäkää yhdessä mainostettava tuote tai yritys. Tehkää mainoskäsikirjoitus paperille. Mikä on kohderyhmänne? Millaisia kielellisiä ja kuvallisia vaikutuskeinoja voisitte käyttää? Miten toteutatte kuvauksen/äänityksen? Mitä rekvisiittaa tarvitsette kuvaukseen? Sopikaa työnjaosta. Lopullinen tuotos kuvataan/äänitetään iPadilla.
Tavoitteet:
- Toimia tavoitteellisesti ryhmässä, jakaa ja ottaa vastuuta.
- Toteuttaa tavoitepituinen mainos.
- Osoittaa ymmärtävänsä mainoksen vaikuttamisen keinoja.
- Huomioida mainoksen kohderyhmä.
- Käyttää kuvaus-, äänitys- ja editointityökaluja tarkoituksenmukaisesti.
Luovaa lauseenjäsennyskertausta
Arvioi itse tekemäsi haastattelutyö
Mielipiteen ilmaisemista
Mitä mieltä sinä olet eläintarhoista?
Tästä blogista vähän apuja ajatteluun
Tästä blogista vähän apuja ajatteluun
Apua kirjatrailerin tekoon
Mistä ja miten etsiä luvallisia kuvia (siis kuvia, joita voi tekijänoikeuksien puolesta käyttää)?
Ks. prezi aiheesta
Kuvia traileriin
Ks. prezi aiheesta
Kuvia traileriin