Suuren viikon palvelukset
Suuren viikon ja pääsiäisen palvelukset
Pääsiäistä edeltävän Suuren viikon jumalanpalveluksissa ortodoksinen kirkko myötäelää Kristuksen maanpäällisen elämän viimeisiä aikoja ja kärsimyksiä.Suurella viikolla seurakunnissa toimitetaan jumalanpalveluksia päivittäin ja torstaista lauantaihin jo useita päivässä.
Suuren viikon ikonit ja veisu Älä itke minua äitini
Suuri maanantai - suuri keskiviikko:
Iltaisin toimitetaan ennenpyhitettyjen lahjain liturgia.
Suuri torstai
Suuri ehtoopalvelus ja liturgia ehtoollisen asettamisen muistoksi. Palvelus toimitetaan joissakin pyhäköissä torstaiaamuna, joissakin torstai-iltana.Liturgiassa siunataan myös sairaille ja kuoleville kirkon jäsenille vietävät ehtoollisaineet, joita säilytetään alttaripöydällä erityisessä lippaassa.
Helsingissä, Uspenskin katedraalissa, toimitetaan suurena torstaina jalkojenpesupalvelus, jossa arkkipiispa pesee 12:n papin jalat. Palveluksessa muistellaan sitä, kuinka Jeesus pesi omien opetuslastensa jalat. Jalkojenpesupalvelusta ei toimiteta muiden hiippakuntien katedraaleissa.
Suuren perjantain aamupalvelus toimitetaan usein jo torstai-iltana. Palveluksessa luetaan 12 evankeliumijaksoa Kristuksen kärsimyksistä. Kirkkokansa kuuntelee evankeliumijaksot palavat tuohukset kädessä.
Suuri perjantai
(Suuren perjantain aamupalvelus, jossa luetaan 12 evankeliumijaksoa Kristuksen kärsimyksistä. Kirkkokansa kuuntelee evankeliumijaksot palavat tuohukset kädessä. Joissakin pyhäköissä palvelus toimitetaan jo torstai-iltana, joissakin perjantaina.)
Suuren perjantain ehtoopalvelus, jonka teemana on Jeesuksen Kristuksen ristiltäotto. Palveluksessa kannetaan esille Kristuksen hautakuva ja koko seurakunta polvistuu sen edessä.
Veisu: Kunniallinen Joosef (lauletaan ristiltä otto -palveluksessa)
"Kunniallinen Joosef, otettuaan puun päältä sinun puhtaimman ruumiisi, käärittyään puhtaaseen liinaan ja peitettyään tuoksuvilla yrteillä pani sen uuteen hautaan."
Otteita suuren perjantain palveluksista:
Suuren lauantain aamupalvelus eli Kristuksen hautauspalvelus toimitetaan kirkoissa Suuren perjantain iltana. Sen päätteeksi hautakuva kannetaan saatossa kirkon ympäri. Palveluksen päätteeksi kirkkokansa kunnioittaa kirkon keskelle asetettua hautakuvaa kumartamalla sen edessä kolmesti.
Suuri lauantai
Suuren lauantain ehtoopalvelus ja liturgia toimitetaan joissakin kirkoissa jo lauantaiaamuna, joissakin iltapäivän puolella. Liturgia voidaan toimittaa Kristuksen hautakuvan päällä keskellä kirkkoa. Tässä palveluksessa luetaan jo ylösnousemuksesta kertova evankeliumi ja kirkkotekstiilit vaihdetaan valkoisiin. Koska Suuri lauantai on ollut jo varhaiskirkon aikana vuoden tärkein kastepäivä, katekumeenit liitetään monissa seurakunnissa kirkkoon juuri tässä liturgiassa.
Kuuntele Pyhät perineet kirjan äänikirjan kappale pääsiäisestä tästä.
Vuoden tärkein juhlapalvelus, pääsiäisyön jumalanpalvelus alkaa pyhäköissä suurena lauantaina kello 23.30 alkavalla puoliyöpalveluksella. Ristisaatto kirkon ympäri alkaa puoliltaöin ja sen jälkeen toimitetaan pääsiäisen aamupalvelus ja liturgia.
Video:
Otteita Pääsiäisyön palveluksesta: Klikkaa tästä.
(tekstin lähde: ort.fi)

Enkeli huusi armoitetulle
Enkeli huusi armoitetulle: | ”Puhdas Neitsyt, iloitse! | Ja taaskin sanon: Iloitse!| Poikasi nousi | kolmantena päivänä haudasta| ja herätti kuolleet haudoista. | Ihmiset, riemuitkaa!”
”Loista, sinä uusi Jerusalem, | loista kirkasta valoa, | sillä Herran kunnia | on ylitsesi koittanut. | Riemuitse, riemuitse nyt, | riemuitse ja ihastu, Siion, | ja sinäkin, puhdas Jumalansynnyttäjä, iloitse | sinun synnyttämäsi ylösnousemisesta!”

Otteita kreikkalaisesta pääsiäisestä (video englanniksi)
Ensimmäinen ylösnousemus! Suuri lauantai kreikkalaiseen tapaan
Krsitus nousi kuolleista!
Suuren viikon soittolista:
Katso Ylkä tulee puoliyössä
MA - KE: Tropari Suuren viikon aamupalveluksessa maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona.
Minä näen oi Vapahtajani
MA - TO: Eksapostilario Suuren viikon aamupalveluksessa maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina.
Suuren perjantain kanoni (Sinun luoksesi oi Jumalan Sana...)
PERJANTAI
Viisaan ryövärin
Suuren perjantain aamupalvelus: Eksapostilario: Viisaan ryövärin
Tulkaa ylistäkäämme ikimuistettavaa Joosefia
SUURI PERJANTAI ja SUURI LAUANTAI
Vapahtajan hautakuvaa suudellessa
Vapahtajan hautakuvaa suudellessa
Kunniallinen Joosef
Suuren lauantain tropari
Psalmista 119 ja ylistystropareista, Suuren lauantain aamupalvelus
LAUANTAIN AAMUPALVELUS
Psalmista 119 ja ylistystropareista, toisesta jaksosta
SUUREN LAUANTAIN AAMUPALVELUS
Älä itke minua äitini
Suuren Lauantain kanonin 9. veisu
Nouse Jumala
Suuren lauantain ehtoopalvelus ja liturgia. Tätä lauletaan mm. silloin, kun kirkon tekstiilit vaihtuvat suuren lauantain palveluksessa mustista valkoisiksi. Veisussa on jo valoa tulevasta Pääsiäisestä.
Sinun ylösnousemistasi, Kristus vapahtaja
Pääsiäisyön palvelus
Kristus nousi kuolleista
Pääsiäistropari suomeksi, ruotsiksi ja kirkkoslaaviksi
Pääsiäisstikiirat (Nouskoon Jumala..)
Lauletaan mm. pääsiäisyön palveluksessa
Enkeli huusi armoitetulle
Lauletaan mm. Pääsiäisyön palveluksessa