Vk 14

Vk 14

Viikko aloitettiin leikkien ja pääsiäisaskarteluiden merkeissä. Leikkeihin jakauduttiin oman ryhmän lisäksi myös Poutapilviin. Halukkaat askartelivat ihania pupuja ja niitä valmistui pitkin viikkoa. Pääsiäisruohot kasvoivat hyvää vauhtia ja ilahduttivat meitä koko alkuviikon.

Tiistaina oli vielä viimeiset maaliskuun pienryhmät samoilla aiheilla eli musiikkimaalausta, tunnetaitoja, luokittelua ja lajittelua sekä Roihusia. 

Keskiviikkona osa porukasta lähti kirjastoon katsomaan varhaiskasvatuksen kevätnäyttelyä ja lainaamaan kirjoja. Näyttelyssä oli paljon nähtävää ja jokaisesta päiväkodista oli tuotu esille hienoja taideteoksia. Yhdessä tutkittiin ja ihmeteltiin, ja samalla tietysti harjoiteltiin sitä, miten näyttelyssä kuuluu käyttäytyä - käytämme hiljaista ääntä, emme juokse, kuljemme porukassa, emme koske teoksiin ja kuuntelemme ohjeita. Hienosti lapsilta sujui näyttelyssä olo ja lopuksi jokainen sai kirjoittaa nimensä vieraskirjaan. Ennen lähtöä kävimme vielä lainaamassa kirjoja. Kävelymatkoilla ihasteltiin mm. yli lentäviä hanhia, roska-autoa, ambulanssia ja keväistä aurinkoista säätä. 

Päiväkodille jäänyt porukka pääsi aamupiirillä laittamaan eri kokoisia tipuja järjestykseen harjoitellen isompi-pienempi -käsitteitä. Aamupiirin jälkeen päästiin omavalintaisiin leikkeihin. 

Torstaina loputkin lapset pääsivät kirjastoretkelle. Taas päästiin innolla tutkailemaan eri päiväkotien ryhmien hienoja tuotoksia ja lainaamaan kirjoja. Paljon olisi ollut vielä nähtävää mm. QR-koodien takana, minkä vuoksi kannattaakin suunnata näyttelyyn vielä perheen kesken vaikka tulevan pitkän viikonlopun aikana. 

Muut pääsivät päiväkodilla puuhailemaan pääsiäisaiheisia touhuja. Laulettiin kanapolkka-laulu ja tutkittiin taskulampun avulla onko munien sisällä poikasia, jos munassa oli poikanen niin muna palautettiin oikean värisen kanan luokse. Nukkarin puolelle oli piilotettu erivärisiä munia jotka piti löytää. Tämä oli lasten mielestä niin hauskaa, että mentiin sama uudestaan, mutta tällä kertaa lapset piilottivat munat ja aikuinen etsi. 

Lounatuulet toivottavat kaikille aurinkoista pääsiäistä ja mukavia vapaapäiviä!

Lasten askarteluja