Vk 11
Vk 11
Viikko lähti käyntiin sateisessa säässä ja kuravaatteita on taas tarvittu. Aurinkoakin on onneksi saatu ja piha alkaa pikku hiljaa sulaa. Ulkona onkin päästy vesileikkeihin ja kovasti jo odotetaan, että päästään ottamaan pyörät käyttöön. Lounatuulissa on tämän ja ensi viikon sijaisena Taru.
Maanantaina leikittiin Poutapilvissä sekä omassa ryhmässä. Pöytähommia on vähän päivitetty ja lapset ovat tykänneet tehdä palapeleja sekä lajittelutehtäviä. Uutena leikkinä meillä on Ryhmä hau -tavaroita, joita tuli lahjoituslehtien mukana. Lego-lehdistä tuli Ninjago-legoja, jotka ovat myös olleet suosittuja.
Tiistaina alkoi uudet pienryhmät. Olemme jakaneet nyt lapset neljään pienryhmään aikaisemman kolmen sijaan. Maaliskuussa pienryhmissä on luvassa Roihusia, lajitteluun sekä luokitteluun liittyviä tehtäviä, musiikkimaalausta ja kaveritaitoja. Musiikkimaalausta tehdään Eläinten karnevaali -teoksen tahtiin, viimeksi musiikkina oli Akvaario ja nyt Joutsen.
Keskiviikkona ulkoiltiin ja pidettiin leikkipäivä. Ensi viikolla pääsemme toivottavasti aloittamaan kevään retkeilyt ja pyrimme käymään retkillä viikottain, toki muutokset ovat aina mahdollisia. Retkillä pääsemme bongailemaan kevään merkkejä, harjoittelemaan liikennesääntöjä ja kävellessä ehtii jutellakin ihan eri tavalla.
Torstaina ohjelmassa oli liikuntaa. Viskarit pääsivät koulun saliin jumpalle. Alkuun lämmiteltiin liikkumalla eri tavalla kirjainkorttien luo ja jokainen etsi korteista oman nimen kirjaimia. Sen jälkeen päästiin pompottelemaan koripalloja, pujottelemaan pallon kanssa ja heittelemään koreja. Koris olikin koko porukan mielestä kahden peukun arvoista touhua eli tosi hauskaa! Nelkuilla oli liikuntaa pitkästä aikaa oman ryhmän nukkarissa temppuradan merkeissä. Osa teki odotellessa pöytähommia ja puolivälissä tehtiin vaihto.
Perjantain lauluhetkellä jatkettiin numeroteemalla viime viikon tapaan. Tällä kertaa nostettiin pussista vuorotellen numeroita, jotka kertoivat, mikä laulu on vuorossa. Numeron nostaja sai myös etsiä kuvan, jossa oli numeroa vastaava määrä seuraavaan lauluun liittyviä kuvia. Lauluina oli Tuiki tuiki tähtönen, Pikkuiset kultakalat, Mitä talveen tarvitaan ja Lumiukkomarssi. Lisäksi loruteltiin ja soitettin rytmisoittimia Kanapolkan tahtiin. Lopuksi rentouduttiin kauniin musiikin tahdissa. Ensi viikolla jätetään talvilaulut taakse ja siirrytään uuteen teemaan.
Aurinkoista ja keväistä viikonloppua kaikille!